Mitä meille mahtuu?

Miten paljon tavaraa yhteen kotiin mukavasti mahtuu? Olen mietiskellyt, miten paljon ulkoiset rajat määräävät sitä, miten paljon tavaraa voi omistaa. Esimerkiksi oma asunto rajaa konkreettisesti sen, miten paljon voi omistaa. Jossain vaiheessa tila yksinkertaisesti täyttyy, eikä enempää mahdu. Näin äärimmäinen tilanne tulee vastaan lähinnä pakko-oireisen hamstraamisen seurauksena. Mutta sitä ennen tulee jossain vaiheessa asumismukavuuden raja; sellainen tavaramäärä, jonka jälkeen asuminen alkaa käydä hankalaksi.

Tuo piste on ihmisillä erilainen. Toiset tykkäävät siitä, että tavaroita on paljon, eikä tietty ahtaus haittaa. Toiset taas haluavat ympärilleen avaraa tilaa ja nauttivat visuaalisesta niukkuudesta. Vietin opiskeluaikana aika paljon aikaa eräässä asunnossa, joka oli sisustettu  ”perusvarustuksella”. Sänky, pöytä, kirjahylly, matto lattialla. Paljon myöhemmin vierailin siellä uudelleen, kun asukas oli vaihtunut. Asuntoa tuskin tunsi entisekseen. Se oli kauniisti sisustettu mutta tyhjää lattiapinta-alaa oli kenties 70% entisestä, ikkunalautaa ei näkynyt kukkien ja koriste-esineiden alta, ja entiset paljaat seinät oli peitetty tauluilla ja julisteilla. Samojen huoneiden fiilis oli tyystin erilainen.

Joskus tuo mukavan asumisen raja vaihtaa paikkaa vähitellen. Kun aloittaa raivaamisen, olen kuullut että käykin niin ettei enää halua palata entiseen, ahtaampaan asumiseen. Olen myös seurannut sivusta, kuinka iän myötä tavaraa kertyy ja kertyy, ja lopulta koti on täynnä erilaisia pinoja ja kasoja. Asunto voi olla ihan asuttava edelleen, mutta ei ollenkaan sellainen, miksi sen olisi varta vasten halunnut sisustaa. Tavarat ovat vain tulleet ja jääneet, ja niiden läsnäoloon on vain vähitellen totuttu.

Ajattelen niin, että jälkimmäistä tilannetta voi välttää sillä, että välillä tietoisesti ajattelee, miten paljon tavaroita ympärilleen haluaa. Hyödyllisintä on varmaan pohtia asiaa mahdollisimman käytännönläheisesti. Minä en esimerkiksi halua säilyttää lattialla mitään. Jos esineelle ei tunnu olevan muuta paikka kuin lattia, täytyy harkita uudelleen. En myöskään usko, että tarvitsisimme enempää astioita, kuin mitä nykyisin omistamme. Jos jossain vaiheessa astiat eivät tunnu mahtuvan kaappeihin, ratkaisu ei ole yrittää sulloa uutta kaappia keittiöön, vaan luopua jostain.

Oma periaatteeni on, että omaisuuden pitää mahtua omaan kotiin. Tämä on vähän hankala juttu sikäli, että ihmisillä on erilaiset mahdollisuudet asua eri kokoisissa asunnoissa. Mutta periaatteessa kuitenkin: yksiössä asuva 21-vuotias opiskelija ei vaan voi omistaa yhtä paljon tavaraa kuin omakotitalossa asuva neljän lapsen vanhempi. Ainakin toteutan tätä itse. Haluan kotona tietyn väljyyden, ja jos sitä ei ole, ratkaisuna ei ole vuokravarasto vaan karsiminen.

Oletteko huomanneet, että tavaratoleranssi vaihtelisi elämäntilanteesta toiseen? Pitääkö kaiken mahtua kotiin, vai onko muualla säilyttäminen ok?

12 vastausta artikkeliin ”Mitä meille mahtuu?

  1. Olen samaa mieltä, mutta toisaalta vuokravarasto tai muu asunnosta erillään oleva säilytystila ei minusta ole yksiselitteisesti huono asia. Se voi mahdollistaa pienemmässä asunnossa edullisemmin ja ekologisemmin asumisen, jos esimerkiksi kausiasiat tai muut harvoin käytettävät tavarat saa pois tieltä silloin, kun niitä ei tarvita. Ongelma on, jos vuokraa tilaa sellaisen tavaran säilömiseen, jota ei ole tarkoituskaan koskaan ottaa taas käyttöön.

    Tämä tavaroiden mahtuminen kotiin on yksi syy esimerkiksi sille, etten ole toistaiseksi ostanut kaipaamaani isoa soitinta, jolle olisi kyllä käyttöä ja josta iloitsisin suuresti mutta joka ei ole kuitenkaan mitenkään polttavan välttämätön. Kun ei sille oikein ole tilaa kämpässäni. Toinen syy on, että en ole varma, miten sen kuljettaminen onnistuisi ilman autoa. Ehkä pitäisi hankkia pyörään peräkärry, mutta missäs minä sitä kärryä sitten säilyttäisin!?

    • PEriaatteessa olet oikeassa tuossa vuokravarastoasiassa, mutta en tunne yhtäkään ihmistä joka toimisi noin. En tuomitse vuorkavarastoja niiden itsensä vuoksi, koska tietyissä tilanteissa niiden käyttö on kätevää ja perusteltua. Mutta sellainen, että osa tavaroista pannaan varastoon siksi, että ne vain eivät mahdu kotiin, koska siellä on jo niin paljon tavaraa, on minusta älytöntä. Se on älytöntä rahankäyttöä mielestäni.

  2. Hmm. Minulla ei välttämättä muuttunut tavaratoleranssi vaan ostoskäyttäytyminen kun opiskelujen jälkeen aloin saada isompaa palkkaa. Ostelin pari vuotta tavaraa, ihan liian heppoisin perustein. Siitä onneksi pääsi. Samoin kuin siitä opiskeluajan sinänsä hyvää tarkoittavasta tavasta, että kaikki tarjosivat ylijäämiään ja otin tietysti kiitollisena vastaan kaiken, tarpeettomankin. Toisaalta, olen myös saanut kuolinpesistä jotain, mutta vähemmän kuin kuvittelin.
    Mutta olen noin 18 vuoden aikana (lähdin kotoa reippaasti alle parikymppisenä) muuttanut 13 kertaa, joista useammin kuin kerran ulkomaille, ja se karsii tavaraa, olipa sitten perhettä tai ei.
    Muutin ensimmäiseen kaksiooni 21-vuotiaana ja tiedän, mitä uutta meille/minulle on tullut lisää ja vastaavasti, mitä on poistunut, kun tekniikka on muuttunut. Koti-irtainta on määrällisesti melkein saman verran kuin silloin, mutta henkilökohtaisia tavaroita kuten kirjoja, matkamuistoja, urheiluvälineitä ja vähän harrastustavaraa on tullut lisää.
    Meilllä ei edes Suomessa asuessa ole koskaan ollut taloyhtiön varastotiloissa mitään koti-irtainta.Ulkomailla asuntotilanne vaihtelee suurinpiirtein flatshare-huoneesta viktorian aikaiseeen porvaristotaloon riippuen siitäkin, kuka muuttaa mukana, tilaa yleensä on, mutta säilytystilaa ei.
    Nyt toteutuvan muuton hankaluus on oikeastaan työhuoneeni. Kuinka paljon sitä on säilytettävä, ja hullua kyllä, haluanko muistoarvon vuoksi säilyttää joitakin työpapereita?

    • Ahkera muuttaminen lienee erittäin tehokas keino pitää omaisuuden koko hallinnassa. Ainakaan ei synny turhia sedimenttejä. On ihan luonnollista että iän myötä tavaroita tulee lisää. Ainakin meille on tullut, juuri uusien harrastusten ym. vuoksi. Niistä vanhoista lopetetuista harrastusvälineistä kannattaisi tietenkin hankkiutua eroon, mutta minä en ole saanut sitä kauhean hyvin aikaiseksi.

      Olen muuten törmännyt myös muistoarvoa kantaviin papereihin. Tosin olen huomannut, että aika auttaa. Kymmenen vuoden jälkeen sitä muistoarvoa on vaikeampi hahmottaa…

  3. Pienikin talo tuntuu tilavammalta, kun tavaraa vähentää. Olen usean vuoden ajan tietoisesti karsinut tavaraa ja paljon! Kun talossa ei ole enää pikkulapsia leluineen ja sisaruksille säästettävine vaatteineen, se on ollut helpompaa. Olemme myös vähentäneet säilytyskaappeja keittiötä myöden, sillä mitä enemmän on kaappeja ja muuta säilytystilaa, sitä enemmän niistä löytyy aivan tarpeetonta tavaraa. Tavaran eteenpäin laittaminen eri tavoin on todella voimaannuttavaa, suosittelen lämpimästi!

    • Mulla on vähän sama filosofia, että uutta säilytystilaa hankitaan hyvin harkiten.

  4. Vuokravarastoilla menee lujaa! Ihmisillä on paljon tavaraa josta ei haluta luopua, mutta pakko saada ne roudattua jonnekin. Vieläkin, vaikka niin kovin monet jo downshiftaa ja yrittää päästä ylimääräisestä eroon.

    Henk.koht. yritän ikuisesti vaan vähentää, mutta ei vähene nopsaan. Ainoa varasto on kellarikomero, jonne ei viitsi viedä suunnilleen mitään, koska rosvot käy ja vesivahinkojakin on ollut. Mitä siellä nyt on – varapatja vieraalle ja yksi joutava pikkupöytä. Senkun rosvotkoon jos haluavat.

    Mun vanhemmat oli hamstereita ja olen myös asunut yhden hamsterin kanssa. Ei ole ihan järjellisen oloista toimintaa, enkä halua olla samanlainen!

    • Tiedän että vuokravarastoilla menee lujaa. Sehän on mm. USAssa yksi nopeimmin kasvavista bisneksistä, ja veikkaan että kehitys on samansuuntainen myös Suomessa. Meillä on vaan liikaa tavaraa! Mulla on vintissä kaikkea turhaa. Mutta en ole jaksanut sitä perata, vaikka aihetta olisi. Äh äh äh. Aika tavaran kaupitsee, mutta silti…

  5. Tämä on tärkeä asia miettiä. Tuskailen itse joskus säilytystilaan puutteesta, mutta sitten huomaan että se kyllä riittää – ja sen on riitettävä – kunhan karsin turhaa pois. Tavaramäärä, kuten esim. oma painokaan, ei vaan voi kasvaa vuosi vuodelta. Jotain on tehtävä. Hävitin esim. todella isot määrät puutarhalehtiä. Säästin, kun ajattelin että palaan niihin, mutta en koskaan palannut. Kaikki tieto on netissä. Niitä kertyi metrien pinot, kun minulle tulee niistä jokainen. Ne jotenkin oikein kerää pysähtynyttä energiaa ja teki niin hyvää viedä ne keräykseen.

    Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän haluan ja siedän tavaraa. Sellainen kierros on kyllä käynnissä nyt, että järkeistän juttuja hankkimalla parempia, mutta samalla luovun aiemmista. Haluan esim. 5 saman sarjan laadukasta kattilaa, jotka menevät sisäkkäin sen sijaan että mulla on kymmenen eriparista, jotka eivät mene yhteen. Samoin kulhoissa jne. Se säästää tilaa ja tuottaa myös esteettistä iloa, mikä on minulle tärkeää. Lakanat vaihdan pellavaisiin, koska ainakin nyt ne miellyttävät eniten. Vanhat annan pois. Pieniä elämänlaadullisia ja esteettisiä viilauksia siis käynnissä, tavoitteena vähemmän, mutta parempaa.

    • Mä kuuntelin eräästä podcastista mielenkiintoisen näkemyksen siitä, että ihmisillä (no siis oikeastaan naisilla) on elämässä eri vaiheita, joissa joko hankitaan tavaraa, yritetään selviytyä tavaran kanssa, ja lopulta ruvetaan vähentämään tavaraa. Olen meinannut kirjoittaa tästä aiheesta lähiaikoina.

      Mulla on tapana antaa lehtiä eteenpäin muille luettavaksi. Tuntuu kivalta että joku muukin hyötyy niistä, eikä tunnu niin pahalta laittaa roskiin.

  6. Varmasti hyvin totta, mielenkiintoista lukea. Tunnistan itsessäni nuo vaiheet, nyt ollaan siinä karsimisessa ja järkeistämisessä.

    Kannatan myös lehtien kierrätystä, mutta ajattelin viimeksi että kukaan ei ilahdu jos vien metrien pinon tuliaisiksi. Ja joskus tulee tilanne, että on pakko päästä eroon juuri sillä sekunnilla tai repeää pää. Täällä landella on minusta kiva juttu, lehtikiska vanhassa maitolaiturissa. Jokainen voi viedä ja hakea milloin haluaa. Miksei sellaista voisi pienimuotoisesti tehdä myös kerrostalon aulaan?

Jätä kommentti