Elämän kolme tavaravaihetta

Kuuntelen amerikkalaisen ammattiraivaaja Lisa Woodruffin podcasteja. Lisa on päälle nelikymppinen yksityisyrittäjä Ohiosta, joka suhtautuu varsin intohimoisesti sekä organisoimiseen että yrittämiseen. (Tykkään kuunnella näitä ei-suomalaisia podcasteja, koska ne avaavat asiatiedon lisäksi mielenkiintoisen ikkunan eri kulttuureihin.) Taannoin Lisa tarjoili idean siitä, että ihmisten (tai hän puhuu oikeastaan nimenomaan naisista) elämä jakaantuu eri vaiheisiin, joihin liittyy joko tavaramäärän kasvamista tai vähentymistä.

Tiivistettynä vaiheita on Lisan havaintojen mukaan kolme:

  1. Nuorena tavaroita varta vasten hankitaan, koska koko ajan tarvitsee jotain enemmän. Ostetaan oma koti, saadaan lapsia ja itsenäistytään. Tässä vaiheessa tavarat oikeastaan vain lisääntyvät.
  2. Sitten tulee ”selviytymisjakso”, jolloin lapset ovat jo isompia mutta asuvat vielä kotona, on työelämää ja uran rakennusta, mutta usein myös lähipiirissä on apua tarvitseviä ihmisiä, joista täytyy huolehtia. Elämä on kiireistä ja stressaavaakin. Tavaroita tulee lisää, ja välillä niiden määrä aiheuttaa angstia ja epätoivoa, mutta toisaalta on niin paljon muutakin tekemistä, ettei niiden karsimiseen ehdi ja jaksa hirveästi perehtyä.
  3. Kolmas vaihe on sitten se, kun ruuhkavuodet ovat ohi, ja ihminen havahtuu siihen, miten paljon tavaraa sitä onkaan kertynyt vuosien varrella. Alkaa tiedostaa elämän rajallisuuden, ja haluaa ruveta karsimaan omaisuuttaan ja keskittyä olennaiseen.

Lisa perustaa jaottelun vuosien kokemukseensa ammattiraivaajana. Minusta tuntuu, että tuossa alussa pitäisi vielä olla yksi jakso, jolloin ollaan muutettu pois kotoa mutta ei vielä tienata kovin paljon, eikä ole lapsia. Tavaroitakaan ei ole vielä hirveästi, elellään opiskelijabudjetilla ja asutaan pienissä neliöissä. Tosin en ole näistä nykynuorista ihan varma. Silloin kun minä joskus kauan sitten muutin omilleni, melkein kaikki tavarat omassa kodissa olivat käytettyjä. Ei sinne ostettu uutena muuta paitsi haarukat ja veitset (2 kpl kumpiakin), joita ilmeisesti kellään ei ollut sillä hetkellä lahjoittaa. Mutta olen vähän ymmärtänyt, että nykynuori kurvaa Ikean pihaan ja tempaisee joko oman tai äidin luottokortin esiin. Pitääköhän tämä paikkansa vai olenko vain ennakkoluuloinen?

Tällainen elämänvaiheajattelu on aika kiinnostavaa. Olen miettinyt ennenkin, että eri ikäisille ihmisille kertyy erilaisia tavaroita ja eri syistä. Mutta Lisan näkökulmasta ihmisillä on myös erilaiset resurssit hallita tavaroitaan eri elämänvaiheissa. Entä olisiko niin, että nykyisin trendikäs karsiminen ja tavaroiden rajoittaminen alkaa vähitellen läpäistä kaikki vaiheet, niin että ruuhkavuosista selvittyään ihmisillä ei ehkä olekaan niin paljon tavaraa kuin ennen?

Tunnistatteko itsenne näistä? Missä vaiheessa olette menossa?

23 vastausta artikkeliin ”Elämän kolme tavaravaihetta

  1. MIelenkiintoinen jaottelu! Omasta mielestäni en osu oikein mihinkään kategoriaan. Itsenäistytty on ja on oma koti (vaikkakin vuokralla, koska Helsinki), tavarat ovat vaihtuneet omiin (tai ainakin sellaisiin, jotka tuntuvat omilta, vaikka ne olisivatkin tulleet talouteen käytettyinä), mutta lapsia ei vielä ole. Tavaraa on jo nyt enemmän kuin tarpeeksi ja tarmokas karsiminen onkin käynnissä, haluan selkeyttä ja helpoutta arkeeni, en turhia roinia nurkkiin. Vain tarpeellinen tai rakas saa jäädä. Tosin tällä hetkellä minulla on (vielä) resursseja hallita tavaroita ja vähentää niitä. Lapsi tuonee tullessaan myös tarpeita tietyille tavaroille, joskin toivon, että se määrä pysyisi kurissa.

    Musta tuntuu, että olen havainnut muuten saman, nykyisin nuoret ostavat (tai heille ostetaan) paljon uutta, kun muuttavat pois kotoa. Mulla oli muiden kaapeista jämät, kun muutin omilleni 10 vuotta sitten ja aika monta vuotta niiden kanssa elelin ja hyvin elelinki. Mulle ei tullut kuuloonkaan ”sisustaa” silloin, nyt taas tuntuu, että se on 20-vuotiaalle ihan tavallinen harrastus.

    • Joo ei todellakaan sisustettu! No, en kyllä sisusta muutenkaan, joten ehkä myös persoonallisuuskysymys. Mutta olen nähnyt näitä että mennään ja ostetaan kerralla kaikki uutta. En tajua, miksi ihmeessä? Samaan aikaan vanhemmilla seinät natisevat liitoksissaan tavaroiden määrästä.

      Musta kuulostaa, että olet siinä ensimmäisessä vaiheessa, kun tavaraa alkaa kertyä, mutta olet vain havahtunut siihen hyvissä ajoin! Joten ehkä ruuhkavuosien iskiessä tavaroiden hallinta ei enää olekaan niin paha rasti.

      • Totta! Näin pienellä otannalla voisi siis todeta, että turhien tavaroiden karsiminen alkaa läpäistä kaikkia elämänvaiheita 🙂

        • Kattava yhden ihmisen otos! 😀 😀 😀 Mutta tämä onkin laadullinen tutkimus. 😀 😀 😀

  2. Itse kun muutin omaan asuntoon, niin käytin huonekaluihin ja astioihin mm. rippi- ja ylioppilaslahjaksi saatuja rahoja, ja olin jo useampana vuonna saanut myös perheenjäseniltä joulu- ja synttärilahjaksi ”kapioita”. Eli mun opiskelijaboxissa oli kunnon astiastot yms., mutta kun elin opintotuella, mulla ei ollut esim. varaa ostaa ruokaa… 😀

    Tunnistan hyvin itseni nyt tuosta elämänvaiheesta, että haluaisi raivata ja selkiyttää elämäänsä, mutta työ ja muu elämä vie niin paljon aikaa ja voimavaroja, ettei vain ehdi ja jaksa. Välillä tuntuu, että ainoa asia, mitä nyt ehdin tehdä turhan karsimiseksi, on lukea näitä blogeja!

    • Onneksi kaikkea ei ole pakko, ja lukeminen lasketaan elämänhallinnaksi ihan täysin 🙂
      Minulle ei kerätty sarjaa, mutta sain perheen vanhat astiat. Ne olivat varsin elämää nähneet, mutta ei se haitannut. Samoin oli laita pyyhkeiden ja muiden liinavaateiden kanssa.

  3. Hei,
    Kai se useimmilla menee noin, minulla ei. Kun ei elämä ole muutenkaan mennyt keskivertokäsikirjoituksen mukaan missään mielessä, minä kun olen näitä nykynomadeja. Olin kyllä joskus tuossa vaiheessa 1.
    Nythän ihmiset eroavat ja opiskelevat, perustavat uusioperheitä, pitävät sapattia, ovat työttäminä jne. Elämän kaari ei ole kaikilla sama, ei myöskään varmasti tavara määrällä kuvattuna.

    • Selvää on, että eivät nämä koskaan voi kattaa kaikkia ihmisiä. Toisaalta Lisa perustaa jaottelunsa omiin kokemuksiinsa, eli toisin sanoen hän arvioi tilannetta niiden ihmisten perusteella, jotka ovat pyytäneet hänet auttamaan raivaamisessa. Ne jotka eivät apua tarvitse, eivät tietenkään ole otoksessa mukana.

  4. Minä periaatteessa voisin olla tuossa kolmannessa vaiheessa. Mutta en karsi kyllä mitään. Olen ”korkeasti koulutettu”, mutta eläke on nykyisin vain puolet palkasta eikä se tule koskaan nousemaankaan indeksin takia (työkaverini jäi seitsemän vuotta sitten eläkkeelle ja kuulemma saa täsmälleen samaa eläkettä kuin eläkkeelle jäädessään). Tämän vuoksi eläkeeni tulee olemaan noin 1500 € kuussa. Kun siitä vähentää asumiskulut ja ruuan ja krooniseen sairauteeni tarvittavat lääkkeet ja auton kulut (asun paikkakunnalla, jossa ilman autoa on aika jumissa), ei paljon tule jäämään mihinkään turhuuteen, esim. vaatteisiin. Sen vuoksi en kyllä karsi yhtäkään rättiä, koska oletettavasti tulen käyttämään näitä samoja hautaan saakka.

    • Kuulostaa siltä, että et ole hukkumassa tavaraan tai tukehtumassa roinien keskelle. Lisan puheista päätellen kyseessä on usein sellaisia tavaroita, joille ei enää ko. elämänvaiheessa ole mitään käyttöä. Vanhoja työpapereita, perinnöksi saatuja huonekaluja, lasten vanhoja tavaroita. Siis itselle tarpeettomia tavaroita.

  5. Mielenkiintoista taas, löydät hyviä aiheita. Ei ole täälläkään ihan järjestyksessä tätä elämää eletty.
    Kun on tyhjentänyt läheisten ihmisten koteja, niin suhtautuminen tavaran keräämiseen muuttui kertaheitolla. Miten suuri kuormitus tavaralla on! Minulla edellä mainittu vaikuttaa, en halua mitään krääsää. En saa sitä ostettua lahjoiksikaan enää. Ja jos saan lahjaksi jotain tuikkukippoja ym., niin armotta ne päätyvät kierrätykseen. Katselin hiljattain erään pyöreitä vuosia täyttäneen lahjapöytää ja mietin, että mitä ihmettä noilla tarvikkeilla tuo juhlinnan kohde tekee. Kaikkia kauheita tinaisia tuoppeja ja viinivälineitä ihmiselle joka ei juo…

    En kerää mitään sarjoja tai sellaista enää.
    Yksi lapsi kun lähti opiskelemaan, niin hän möi kirpparilla suurimman osan hänelle kerätyistä astiasarjoista, pärjää hyvin pienellä määrällä tavaraa…En voi sanoa itsestäni nuorena samaa. Ajattelen, että kyllä nuorissa on myös minimalisteja yhä enemmän, eivät arvosta tavaraa. Heillä on sitä ollut yli tarpeen ja sitä on helposti ollut saatavilla.

    Tarvitsen ja arvostan avaraa tilaa yhä enemmän. Sitä meillä kohta onkin yllin kyllin, kun noita nuoria lähtee maailmalle…

    Anteeksi, tuli vähän rönsyilevä teksti.

    • Varmasti myös nuorissa on minimalisteja, sitä tarkoitin kun mietin että alkaako se trendi läpäistä kaikki kaudet vähitellen. Minulla tavaramäärä on kasvanut samassa suhteessa asunnon kokoon. Olen nyt selkeästi kakkosvaiheessa, joskin karsin samaan aikaan, niin että toivottavasti homma pysyy hallinnassa.

      Nuo 50-v lahajpöydät muuten! Se on varmasti päänsärky kaikille osapuolille. Mitä antaa, ja sitten että mitä näillä tekee? Tunnistan tilanteen täysin!

  6. Riippuu opiskelijasta. 🙂 Ja myös vanhemmista.

    Itse olin viettänyt välivuotta lukion jälkeen ja kiersin hyvällä omallatunnolla IKEAn kautta kohti opiskelukaupunkia. Osan tavaroista otin kotoa käytettynä. Omista tutuistani moni kävi kiertelemässä kirppareilla ja tuttujen nurkissa ruotsalaisen laatikon lisäksi. Ja paljon tavaraa kulki kiltahuoneen ja kuulopuheen kautta uusille omistajilleen.

    Sitten ovat toisaalta rakkaat serkkuni, keille vanhemmat ostivat kaiken luotolla.

    Pakko sanoa, että itseeni on iskenyt vähentämishalu aikataulua aiemmin, näin kolmekymppisenä. Ei ole lapsia, ei omaa kotia, kaupunkikin varmaan vaihtuu taas.. Jenkki blogeista tuttu ahdistus iski. En jaksaisi raahata kaikkea turhaa mukanani, muutenkin elämäntyyliin pitäisi saada lisää ketteryyttä. Lisäksi kertakäyttö kulttuuri ei maistu enää.

    Inspiraatio tulee osittain lähipiiristä. Moni tuttuni elää eräänlaisena nomadina, välillä täällä, välillä ulkomailla. Ja itsellekin on se vaihe tulossa kohdalle. Yritän karsia tavaraa, ettei lähdn hetkellä tulisi hirveästi säilömisongelmia. Samaanaikaan tosin aika moni muu saman ikäinen hankkii tosiaan lapsia, omistusasunnon ja lisää tavaraa. Noh, ehkä sekin odottaa minua tulevaisuudessa. Sitäpaitsi, joistain tavaroista on hirveän vaikea luopua, sillä kotona on opetettu astiaston/keittiö tavaran/laadukkaiden petivaatteiden keräilyyn..

    • Luotolla uutta… ehkä en kommentoi enempää 😉
      Tuossa onkin hyvä bloggausaihe, mistä se vähentämisen tarve syntyy? Tuossa tuli ainakin kaksi syytä, ketteryys ja kertakäytön välttäminen. Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin. Liikkuvainen elämäntyyli on kyllä erittäin hyvä tapa pitää omaisuuden koko hallinnassa.

  7. Surullista, että nyt kun olisi rahaa, ei enää tarvitse mitään, ja pikemminkin vaan haluaa karsia pois. Nuorena, kun ei ollut rahaa, ei ollut omaisuuttakaan, mutta haluja ton ja ton ja ton ostamiseen oli määrättömästi!

  8. Mulla esteettisesti vaativana on ollut aina tärkeää, että koti on kivan näköinen ja tavarat miellyttävät myös silmää. Sisustaminen on mulle toinen luonto, se tulee luonnostaan. Mä vaan tykkään siitä, että esineet on kauniita ja ne on nätisti. Nuorena jo satsasin kotiasioihin ja mulla oli melkein kaikki valmiina, kun muutin kotona. Pyysin lahjaksi ja ostin itse. Pihistin sitten muusta, kuten vaatteista tai bilettämisestä. Siinä rinnalla oli kuitenkin hamstrausvaihe ja otin vastaan ja ostin tavaraa tutuilta ja kirppareilta. Melkein kaikki kelpasi ja sitten vähän varkain tavaraa oli moninkertainen määrä tarpeeseen nähden. Nyt olen selvästi vähemmän, mutta parempaa -vaiheessa. Voin surutta antaa tavaraa pois, kunhan vaan pääsen siitä eroon. Ehkä näitä kaikkia vaiheita kuitenkin tarvittiin.

  9. 24v opiskelija täällä. Komppaan muita: ensiasunto sisustettiin uudella sängyllä, mutta muuten vanhoilla nurkista löytyneillä huonekaluilla. Rippujuhlista lähtien oli kerätty hienot astiastot ja keittiövälineet, uutena ostettiin sitten vain muutamia tarpellisia Ikea-juttuja ja piensisustusta. Ja hyvä niin: muuttaessani yhteen mieheni kanssa otimme hänen huonekalunsa, hän oli omilleen muuttaessa halunnut kaiken uutena ja ostanut hyvällä maulla niin, että ne erinomaisesti kelpaavat edelleen meille. Vuosia tässä nyt kuitenkin on jo minimalistista omaisuutta haviteltu vähentämällä ja olenkin ajatellut, että samoilla huonekaluilla mennään niin kauan kuin mahdollista. Halua ei ole ostaa pikkujuttujaan, lähinnä koen tarpeelliseksi vain hyvin varustetun keittiön. Tavaraa on kyllä opiskelijoillakin nykyään ihan yli tarpeiden. Hyvä esimerkki meillä on kylpypyyhkeet: käytössä varmaan 10 kpl ja avaamattomanakin kaksi lahjaksi saatua settiä odottamassa, että vanhat kuluvat rikki. Käyköhän niin koskaan, vai alammeko joskus antamaan eteenpäin lahjaksi itse saamiamme?

    • Mä vastaan tuohon pyyhekysymykseen. Meillä on käytössä käsipyyhkeet, jotka muista lapsuudestani yli 30 vuoden takaa. Ne ovat toimivat, joskin selvästi kuluneet. Eli voi olla, että ne siinä 40 vuoden hujakoilla kuluvat puhki. Toiset vastaavat ovat nyt kylppärin lattialla kuivauspyyhkeinä, koska niissä oli jo niin pinttyneitä tahroja, etteivät tulleet enää vitivalkoisiksi. Nämä eivät kuitenkaan osoita minkäänlaisia rikkoutumisen merkkejä. Eli tästä voisi päätellä, että eläkeiän lähestyessä pääset pyyheostoksille.

  10. Minä olen siinä ruuhkavuosivaiheessa… Ja esikoiseni muutti juuri kotoa – hänelle oli jo vuosia ostettu lahjoiksi aina jokin laadukas kodin tuote: astioita, liinavaatteita, siivousvälineitä…. Lisäksi ystäväpiiristäni löytyi ylimääräsitä keittiöistä kun muutto päivä alkoi lähentyä. Muuton lähellä oli myös merkkipäivä, joten lahjat olivat täsmälahjoja sen mukaan mitä hän tulevaan kotiinsa tarvitsi. Huonekalut olivat kaikki käytettyjä – oman vuoteensa sai kotoa toki.

    Hyvin löytyi tavaraa ja tyytyväinen on lapsukainen.

    • Tuo kuulosta siltä, miten asiat olivat minun nuoruudessani. Hetkinen, aloin juuri pohtia: jos lapset ennen vanhaan veivät tavarat mukanaan, ”tyhjä pesä” taisi olla ihan kirjaimellinen ilmaisu. Pienempään asuuntoon muuttaminen lasten lähdettyä kävi varmaan helposti, kun lasten mukana omaisuuskin oli vajonnut puoleen?

  11. Olen aina ajatellut, että pääsääntöisesti ensimmäiset 40 vuotta ihmiset haalivat uutta tavaraa ja loput 40 vuotta yritetään päästä turhista eroon. Nyt tosin raivaaminen ja kondoilu on niin trendikästä, että vähentämisen vaihe on siirtynyt paljon aiemmaksi ja menee osittain päällekkäin uuden hankkimisen kanssa. Ihan hyvä suuntaus, että irtain omaisuus olisi hallinnassa läpi koko elämän.

    • Minäkin olen kuullut tuon saman ajatuksen 40 vuodesta. LUulen, että nykyisin tuo kaikki karsimisen harrastaminen on tullut siihen väliin, samoin liikkuvampi elämäntyyli. Tai sitten varallisuus on kasvanut niin, että tavaroiden saturaatiopiste tulee täyteen jo nuorempana kuin ennen.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)