Koko koti kuntoon: lastenhuoneen raivaus

Nyt näyttää siltä, että tämä on viimeinen pätkä tätä haastetta! Olen säästänyt lastenhuoneen tarkoituksella viimeiseksi. Joulu lähestyy ja se tarkoittaa sitä, että pian paketeista paljastuu taas uusia leluja ja muuta rompetta. Tätä varten lastenhuoneisiin on järkevää tehdä tilaa jo ennalta. Siksi painopiste on tällä kertaa nimenomaan karsimisessa.

Itse ajattelin käydä seuraavat tavararyhmät läpi:

  • Kirjat (kerätään hyllystä pois vauvakirjat ja muut sellaiset joita ei koskaan lueta)
  • Lelut (kaikki leikkimättömät, rikkinäiset ja ilmiselvä krääsä)
  • Vaatteet (päällisin puolin katsotaan läpi, ja poistetaan selvästi liian pienet)
  • Askartelutarvikkeet yms. (Poistetaan täyteen väritetyt kirjat ja lehdet, joissa on kaikki tehtävät tehty, karsitaan kaikki epämääräinen sälä)

Yritän todella saada tavaramäärää vähemmäksi. Osa menee suoraan roskiin, osa taas laitetaan talteen ja osan laitan pois väliaikaisesti. Ne voi sitten puolen vuoden päästä ottaa taas esiin ”uusina” leluina. Olisi ihanaa, jos lelujen määrä pysyisi aisoissa, mutta olen vähän luovuttanut. Niitä tulee lisää, vaikkei itse hankkisi ainuttakaan.

Luulen, että alan tehdä lelujen kanssa samoin kuin lastenvaatteiden. Kun isompi on kasvanut liian isoksi leikkimään niillä, kerään ne johonkin talteen odottamaan sitä, että pienempi tulee tarpeeksi isoksi. Sitten otan ne jälleen esiin. Muuten lelujen määrä meinaa ryöstäytyä käsistä, kun niitä on yhtäaikaa esillä tavallaan monta vuosikertaa.

Arvelen, etten ole tämän haasteen parissa yksin. Kuka lähtee mukaan? Ja millä tavalla olette saaneet lelujen määrän (ja samalla lastenhuoneen järjestyksen) pysymään hallinnassa?

11 vastausta artikkeliin ”Koko koti kuntoon: lastenhuoneen raivaus

  1. Voi kun lasten leluja saisi hyvin karsittua ja sen päälle sisään tulevan määrän hallintaan! Karsimisessa olen ehkä turhan varovainen, tulee tunne että”mitä jos hän kaipaakin tätä lelua/krääsää/piirustusta” (vaikkei niin olekaan ollut tapana käydä). Uusia leluja tulee vähän joka paikasta lisää, on isovanhemmat joiden ostohaluja täytyy jatkuvasti toppuutella, kaverisynttärit ja kaikenlaiset tuliaiset eri vierailta. Jos jollakulla on hyviä vinkkejä niin mieluusti otan vastaan!

    • No, minä en ole juuri lahjoja lapsilleni ostanut. Koska ei ole mitään tarvetta kun muut hoitavat sen ihan pyytämättä. Lisäksi en ole kovin hellämielinen tuossa karsimisessa. Jotain laitan roskiin ihan suoralta kädeltä (kunhan lapsi ei näe), ja jotain laitan talteen. Jos sitä ei kysellä pariin kuukauteen, pistän menemään. Sitten vain levittelen käsiä jos sitä yhtäkkiä kaivataan…

  2. Lastenhuoneen ahtaus on tuttu pulma meilläkin. Tyttäreni on vielä tavaraan ylikiintyvää sorttia ja kaikki silputkin pitäisi muka säästää, kun ne on hänelle tärkeitä.

    Olen ratkonut meillä tätä pulmaa vetämällä tiukat, mutta yksinkertaiset linjat. Jos lelu on rikki ja mahdoton helposti korjata vaikka pikaliimalla, se menee roskiin. Siitä en neuvottele, sillä romua en suostu säästämään kun kyse on ties mistä tusinatavarasta. Se auttaa myös opettamaan tavaran parempaa kohtelua, sillä uutta rikkinäisen tilalle ei tule.

    Toinen sääntö on, että mikäli lelut eivät mahdu niille osoitettuihin neljään suureen laatikkoon, jostain täytyy luopua. Tällä hetkellä laatikoissa on vielä tilaakin, joten ei vielä jouduttu toteuttamaan tätä uhkakuvaa. Sen verran tosin neljän laatikon systeemistä joustin, että hankin pikkulegoille sängyn alle menevän laatikon. Sieltä ne on kivempi ottaa leikkiinkin. Sinne tosin ei saa mennä muita leluja.

    Sukulaisille on sanottu suoraan, ettei mitään suurikokoista saa hankkia, sillä tilaa ei pienessä huoneessa ole.
    En itse harrasta selän takana tavaranpoistoa, vaan teen sen tyttären kanssa yhdessä. Selitän miksi emme voi säästää yhden suheron papereita tai muita ilmiselviä roskia ja hän saa itse laittaa ne keräyksiin halutessaan.
    Oikeita piirustuksia ja muita käyn sitten lävitse omassa rauhassa ja säästän sieltä vain osan talteen.

    Meilläkin aiemmassa kodissa harrastettiin tuota lelujen kaappiin piilottamista puoleksi vuodeksi kerrallaan, mutta nykyinen asuntomme on niin vähäkaappinen, ettei täällä sellainen oikein onnistu. Se on kuitenkin toimiva kikka ja suosittelen sitä lämpimästi!

    • Tuo piilossa poistaminen on tavallaan ongelmallista, vaikka se meillä toimii hyvin käytännössä. Koska onhan siinä hiukan huijaamisen makua. Olen yrittänyt näitä yhdessä karsimisen hetkiä, ja silloin käy juuri niin kuin sanot, että jokainen suhero paperilla on se Maailman Hienoin Teos, jonka poisheittäminen on katastrofi. Eli jos raivaamme yhdessä, lopputulos on itkua ja hammasten kiristelyä puolin ja toisin. Jos taas heivaan sen saman suheron kaikessa hiljaisuudessa paperikeräykseen, sen olemassa oloa ei koskaan edes muisteta, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Tästä syystä olen valinnut meille kaikille helpoimman reitin, mutta kieltämättä mietin, onko se oikea.

      • Meilläkin alussa raivaaminen aiheutti ongelmia. Itkua ja pahaa mieltä riitti yli äyräiden.
        Nyt on tosiaan niin, että suherot menevät kyllä paperinkeräykseen, mutta tytöllä on optio laittaa ne sinne itse. Se on tuntunut meillä helpottavan.
        Tyttären sanoja mukaillen, hän saa silloin kuulemma sanoa niille vielä heipat. Onneksi tilanne on nykyään helpompi kuin vaikka pari vuotta sitten.

        Ymmärrän siis sen piiloraivauksen pointin ja olen tehnyt sitä itsekin, mutta silloin aina mietin sitä, onko tämä nyt oikein. Ei ole minusta erityisen reilua hävittää toisen tavaroita piilossa selän takana. Rajat lapsille ja niiden tavaroille täytyy toki olla, mutta itse tosiaan tykkään asettaa ne rajat ja sitten yhdessä lapsen kanssa katsoa, että ne toteutuvatkin. 🙂

        Ei ehkä jonkun kolmivuotiaan kanssa toimi se yhdessä raivaaminen, mutta viisivuotias jo ymmärtää kokemukseni mukaan hienosti.

  3. Mä oon aiheuttanut lapsilleni traumoja, kun jotain mitä pistin kiertoon, niin kaivataan ja muistellaan edelleen… Kerran hetken mielijohteesta ostin jouluksi lapsille sellaisen ison hevosen ja se oli aina tiellä, keräsi pölyä jne. Ja viskasin sen pois meiltä! Sen jälkeen oon viisastunut enkä todellakaan suostunut enää ostamaan mitään isoja juttuja…

    Ja voin lohduttaa, kyllä ne huoneet selkeytyvät hetkeksi ennen murrosikää.

    Lelut menevät kirpparilla kaupaksi yhdessä hujauksessa. Ollaan myyty ja lapsetkin ovat saaneet siitä rahaa. Vaatii kyllä kouluikäisen ehkä että kestää luopumisen tuskaa paremmin. Tai voi olla luonne-erojakin.

    • Mä luulen että ikä auttaa. Mun lapset on vielä sen verran pieniä, että epäilen että niidenkin raivaamisen sietokyky paranee iän myötä. Vaikka taatusti on luonne-eroja myös. VÄlillä musta tuntuu, että lapsilla on nykyisin vain liikaa leluja. Jos olisi puolet vähemmän, ehkä niitä uusiakin arvostaisi enemmän?

  4. Meillä on vintillä yksi iso (harvoin käytössä oleva) matkalaukku, jonne jemmaan leluja ”jäähylle”. Sitten välillä tehdään lapsen kanssa retki vintille, otetaan kotona mukaan lelut jotka hän on valmis jättämään vintille odottamaan ja ”uusia” leluja saa about saman määrän kotiin leikkeihin. Vähän niinkuin kotitekoinen lelulainaamo. Muuten lelujen pitää mahtua lapsen huoneessa oleviin säilytystiloihin (joka tavaralle pitäisi olla oma paikka), tämä siksi että turha tavaramäärä ahdistaa (neliöitä lapsen huoneessa on noin 20, joten tilanpuute ei niinkään ole ongelma). Joulu ja synttärit sitten tuo tavaravyöryn ja siksi meillä ennen joulua käydään lapsen kanssa leluja läpi ja mietitään mistä voisi luopua (nämä sitten lahjoitetaan esim. joulupataan tai kavereiden nuoremmille lapsille). Meidän lapsi on ainokainen ja ainoaksi jää, joten ei tarvitse säilöä leluja tulevia käyttäjiä odottamaan (paitsi rakkaimpia ja ikuisia, kuten legot…lapsi nimittäin leikkii nyt mun 30 vuotta vanhoilla legoilla ihan innoissaan, joten legot esim. ovat kategoriassa säilytetään).

    • Legoja ei kannata heittää pois, meillä sama juttu, omat lapsuuden legot ovat täysin käyttökelpoisia edelleen! Niitä ei varmaan pysty rikkomaan mitenkään. Samoin meillä on käytössä puisia vauvaleluja sekä runsain määrin kirjoja, jotka ovat käytössä nyt ties kuinka monetta sukupolvea. Tuollainen kodin lelulainaamo on tosi hyvä idea. Voisin yrittää kehitellä samanlaista systeemiä.

  5. Et ole yksin, se lienee selvää. Minäkään en juuri hanki itse lapsilleni leluja, koska niitä tulee joka tapauksessa. Olen yrittänyt vaivihkaa kertoa, miten ”vähemmän, mutta laadukkaampaa” -ajatus olisi loistava lelujen suhteen, sillä mikä on kurjempaa kuin uusi lelu, joka hajoaa viikon sisällä? En vain ihan täysin ole saanut juurrutettua tätä ajatusta sukulaisiin, mutta tuntuu, että edistystä on silti havaittavissa. Ihmisillä on vain niin erilainen käsitys myös laadusta; eikä hintakaan sitä aina kerro. Eriskummallisin selitys esimerkiksi toivottujen Schleich-figuurien suhteen on ollut, että ei haluttu ostaa, koska ilman pahvipakkausta ne tuntuivat ”liian vähältä”..

    • Tuossa viimeisessä kiteytyy jotain olennaista. Ihmisillä on tosi erilaisia käsityksiä siitä, millainen lahjan kuuluu olla. Luin just hauskan kommentin siitä, miten toivelahjan saaja pitää lahjan antajaa sellaisena, joka ottaa muut ihmiset huomioon, kun taas yllätyslahjojen antaja kuvittelee olevansa juuri sellainen. Eli se, miten antaja ja saaja lahjan tulkitsevat, voi olla täysin päinvastainen.

Jätä kommentti