Joulustressissä on järkeä

Tähän aikaan vuodesta on helppo löytää juttuja, joissa annetaan ohjeita joulustressin välttämiseksi. Olen ehkä itsekin kirjoittanut samasta näkökulmasta joskus aikaisempana vuonna. Nykyisin ajattelen asiasta hieman toisin, sillä luin syksyn aikana kirjan, joka muutti koko asenteeni stressiin. Kyseessä on Kelly McGonigalin Upside of Stress – en tiedä onko sitä suomennettu. Nimen voisi vapaasti kääntää vaikkapa ”stressin parempi puoli”. McGonigal on syvällisesti perehtynyt stressiin ja etenkin sen haitallisuuteen. Hänen teesinsä on, että stressaamista ei kannata – eikä edes voi – lopettaa. Sen sijaan kannattaa stressata fiksummin kuin ennen.

McGonigal kirjoittaa, että kaikki tärkeät asiat aiheuttavat stressiä. Jos ajatuksen kääntää ympäri, se tarkoittaa sitä, että stressaamme vain asioista, joilla on meille jotain merkitystä. Kukaan ei stressaa tavallisesta torstaipäivästä, koska siinä ei ole mitään, mikä olisi stressaamisen arvoista. Joulusta stressaamme, koska pidämme joulua paljon merkittävämpänä päivänä kuin tavallista keskivertotorstaita. Ihmisillä on erilaisia syitä, mutta esimerkiksi minulle joulusta voi syntyä paineita, koska haluan antaa lapsilleni elämyksiä, luoda läheisilleni ihanan juhlan ja kunnioittaa tiettyjä perinteitä, joita itse pidän arvossa. Ne ovat ihan hyviä syitä stressata vähäsen.

Itse näkisin, että priorisointi on jälleen avainasemassa, ja stressi kannattaa säästää niihin asioihin, jotka todella ovat tärkeitä. Esimerkiksi minulle on olennaista, että joulupöydässä on tietyt ruuat alusta asti itse tehtyinä, että se yksi tärkeä kortti tulee lähetettyä ja että kaikille asianosaisille on sopiva lahja. Joku muu arvostaa eri asioita. Kaikesta mahdollisesta ei kannata ottaa paineita, eikä täydellisyyttä ole mahdollista muutenkaan saavuttaa. Sen sijaan kannattaa panostaa niihin asioihin, jotka itselle ja omalle perheelle ovat niitä tärkeimpiä, ja hössöttää niistä. Lopuista hössötetään sitten jos aikaa jää.

Oikeastaan pointtini on, että ei se haittaa jos joulustressi iskee. Stressaaminen ei nimittäin tutkimusten mukaan ole vaarallista, ellei itse ole sitä mieltä. Stressin voi nähdä haitallisena ja inhottavana tilana, josta pitäisi päästä hinnalla millä hyvällä eroon. Tai sitten siihen voi suhtautua niin, että sen avulla ihminen toimii tehokkaammin, näkee vaivaa ja saa paljon aikaiseksi. En väitä, etteikö stressi olisi sinänsä epämiellyttävä tunne, mutta toinen kysymys on, pitäisikö  kaiken sitten tuntua vain ihanalta. Harvat todella kivat ja hienot kokemukset ja asiat syntyvät ilman minkäänlaista vaivannäköä.

Jos siis ”kärsit” joulustressistä, stressaile rauhassa äläkä ota paineita siitä, että nyt pitäisi lakata stressaamasta. Meillä on erilaiset voimavarat ja resurssit, ja ne kannattaa keskittää niihin itselle tärkeimpiin juttuihin. Jos niistä tulee vähän stressiä, niin hyvä vaan. Se kertoo siitä, että asia on tärkeä.

5 vastausta artikkeliin ”Joulustressissä on järkeä

  1. Hyvä pointti. Ja kääntäen; mistään itselle merkityksettömästä asiasta ei kannata kerätä stressiä. Jos elää arvojensa mukaan, niin ehkä stressi pysyy aisoissa. Tai ainakin niissä tärkeissä asioissa.

    Toinen asia, mikä perheenäitinä tulee mieleen on se, että koko perhe vastuullistetaan yhteisiin juttuihin ikänsä ja voimiensa mukaan. Joskus en osannut tehdä sitä, vaan hulluna hyörein yksin kaikki joulujutut. Ja olin ihan uuvuksissa jouluaattoiltana… Aika paljon jää sellaista pientä muistettavaa just äidin kontolle siltikin.

    Minua on auttanut asioiden suhteellistamisessa muutamat menneet tiukat vuodet, kun hoidin vanhempia, omaa perhettä ja aika tiukkaa työrupeamaa.

    Ne itselleni tärkeät joulujutut ovat vähäisiä. Tosin ostan itselleni joululahjaksi kirjan tai pari. Lapset lahjon hyvin… Kaikki jouluvihot ja muistiinpanot olen nakannut roskiin jo ajat sitten! Hyvää ja hyvän stressin täyttämää joulunaikaa sinulle!

    • Hyviä pointteja sulla. Vähän samaa tarkoitan tuolla priorisoinnilla. Myös Kelly McGonigal kirjoittaa paljon arvoista, ja niiden mukaan toimimisesta. Jos toimii arvojensa mukaan, stressi muuttuu erilaiseksi, vähemmän kuormittavaksi. Mutta joulu on sellainen juhla, (kuten oikeastaan kaikki muutkin), että jonkun täytyy olla päävastuussa projektipäällikkönä. Usein se on perheen äiti. Mutta ehkä meillä äideillä on siinä kohdassa tarkistettavaa, huolehtiiko olennaisista vai epäolennaisista.

      Rauhallista joulua myös sinulle!

  2. Tuo kirja pitäisi ehkä lukea. Muutama asia kun herätti minussa heti kysymyksiä. Ihan ensimmäisenä pitäisi varmaan määritellä stressi, koska voi olla, että eri ihmiset tarkoittavat sillä eri asiaa, mahdollisesti jopa tutkijat. Olen nimittäin juuri itse lukenut kirjoja, joissa on ollut asiaa stressistä, ja niissä näkökulma on vähän eri. Ensinnäkin Kaisa Jaakkolan teoksista olen saanut nyt sen käsityksen, että nimenomaan myös positiivinen stressi on keholle kuormittava. Tietty määrä stressiä kuuluu siis toki elämään, mutta jos kortisolitasot ovat pysyvästi koholla, sillä on haitallisia vaikutuksia, olipa stressin syy ihan mikä hyvänsä. Siinä mielessä olisi mielenkiintoista lukea, millä tavalla on joissakin tutkimuksissa päästy siihen tulokseen, että stressi ei olisi haitallista, jos ihminen ei itse usko niin. Tai mikä sitten on laskettu haitalliseksi?

    Sitten taas toinen taho, joka on kirjoittanut stressistä, on Liisa Keltikangas-Järvinen. Hän määrittelee stressin näin: ”Stressi on ulkoisten vaatimusten ja ihmisen oman selviytymiskyvyn välinen ristiriita. Ristiriita ei katso ikää. — Jos pieni lapsi herää pimeässä ja piiloutuu peloissaan peiton alle sydän tykyttäen, se on stressi.” Toisin sanoen stressi ei ole vain jotain, jota saamme asioista, jotka ovat meille tärkeitä, vaan stressi on fysiologinen tila, joka voi olla seurausta psyykkisistä, (esim. kiire, joka varmaan yleisimmin stressiin yhdistetään), fyysistä tai kemiallisista syistä.

    Lisäksi mietin tuota, että onko tosiaan niin, että stressin, (vaikka siis tarkoitettaisiin lähinnä siinä psyykkisessä kiire-mielessä), voi saada vain asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Moni taitaa stressata ihan vain myös ulkoapäin tulevia paineita. Toki tavallaan kaikille paineille voi lopulta jäljittää syyn ihmiseen itseensä, jos ajatellaan, että muiden aiheuttamat paineet merkitsevät, koska muut tai jokin muihin ihmisiin liittyvä asia merkitsee.

    Tuli mieleen tuohon sinun viittaamaasi tutkimukseen liittyen, että entä jos kyse ei olekaan mitenkään siitä, mitä ihmiset uskovat stressin vaikutuksista, vaan siitä, että osa ihmisistä on huomannut kohdallaan stressin vaikuttavan negatiivisesti ja osa ei, ja ne jotka ovat huomanneet, uskovat luonnollisesti stressin olevan haitallista, ja ne jotka eivät ole, eivät usko. Koska kyse on siitä, miten on tähän asti havainnut asian omassa itsessään. Toisin sanoen kumpi tuli ensin, muna vai kana, ja onko sitä mahdollista mitenkään tutkimuksissa päätellä? Lähinnä tämä tuli mieleen, koska toisaalta ihmisten stressinsietokyvyt ovat hyvin erilaisia, ja ne määräytyvät pitkälti lapsuudessa. Eli olisiko kyse siitä, että ne joilla on paremmat lähtökohdat tämän asian suhteen, eivät myöskään usko stressin haitallisuuteen, koska eivät koe sitä yhtä voimakkaasti, eikä heille myöskään ilmene mitään sen kummempia haittoja? Eli usko ei johda lopputulokseen, vaan havainnot johtavat uskoon, joka on yhtä myös lopputuloksen kanssa?

    Anteeksi kilometrikommentti, (olen näköjään pohtinut tätä asiaa viime aikoina kovasti), mutta vielä yksi ajatus. Nimittäin tästä: ”Tai sitten siihen voi suhtautua niin, että sen avulla ihminen toimii tehokkaammin, näkee vaivaa ja saa paljon aikaiseksi.” Kai siihen voi suhtautua noin, jos se niin omalla kohdalla toimii. Minulla on aika lailla päinvastoin. Stressi yleensä lamaannuttaa. Viime vuosina olen vähän päässyt tämän kanssa eteenpäin, eli ehkä onnistunut kehittämään jonkinlaisia stressinhallintakeinoja, mutta hyvin työn ja tuskan takana minulle on stressaantuneena saada mitään aikaan. (Ja tässä kohtaa tarkoitan stressillä sellaista kiire, paineita, liikaa kaikkea, apua – stressiä, en innostusta, joka sekin on kyllä toisaalta stressitila.) Keltikangas-Järvinenkin kirjoittaa, että ”Useissa tutkimuksissa (esimerkiksi Smider ym. 2002) on osoitettu, että stressin aikaansaama korkea kortisolitaso heikentää muistia ja haittaa oppimista.” Tuohan on selkeä haitta, ja oletan, että se ei voi olla kiinni yksilön uskomuksista, jos tutkimuksissa on todettu nimenomaan yhteys kortisolin ja kognitiivisten taitojen välillä. En tosin tiedä, onko tuossa viittaamassasi tutkimuksessa mitattu kortisolia vai luotettu ihmisten omaan stressikokemukseen, olisi tosiaan mielenkiintoista lukea siitä vähän enemmän.

    Äkkiseltään tuntuu, että tuossa Kelly McGonigalin kirjassa stressi terminä on käsitetty vähän suppeammin kuin nuissa minun mainitsemissani lähteissä. Ehkä se on vähän se sana ”stressaaminen” – sillähän tarkoitetaan nimenomaan psyykkistä puolta, jokseenkin tietoista sellaista – ei esimerkiksi univajetta, nälkää, kemikaalialtistumisia yms.

    Huh, äärimmäisen kiinnostava aihe minusta. Ehkä tämän postauksen pointti hautautui tässä kommentissa jonnekin vähän taka-alalle, mutta toivottavasti se ei haittaa.

    • Kannattaa tosiaan lukea se kirja, itse latasin sen Audiblesta ja kuuntelin, kirjailija itse lukee siinä, joten kokemus oli sikälikin erittäin kiinnostava. Kaikki painotukset ja äänensävyt tulivat ainakin täsmälleen, kuten McGonigal on tarkoittanut. En osaa tässä vastata kaikkiin kysymyksiisi, mutta vastaan sen pohjalta miten itse asian ymmärsin.

      Stressi käsitetään kirjassa hyvin laajasti. Eli siinä ehdottomasti otetaan huomioon sekä fysiologiset muutokset (monessa tutkimuksessa stressiä on mitattu juuri veri- ja sylkinäytteistä mitattujen hormonien avulla), mutta McGonigal ottaa huomioon myös tällaisen ”tavallisen” stressin, kuten vaikkapa joulustressin (vaikka juuri sitä ei kirjassa mainitakaan 🙂

      Tuo stressin haitallisuus mitattiin kuolleisuudesta. Eli jos nyt vedän tässä vähän mutkat suoriksi, ihmisjoukolta kysyttiin stressistä. Karkeasti ottaen jengi jakaantui kahtia, niihin jotka kokivat stressiä ja kärsivät siitä, eli pitivät sitä hyvin haitallisena itselleen, pyrkivät siitä eroon ja ahdistuivat siitä että heitä stressaa, sekä siihen joukkoon joka koki stressiä, mutta ei uskonut sen olevan haitallista. Tietyn ajan päästä todettiin, että haitallisena stressiä pitänyt porukka oli harventunut merkittävästi, kun taas stressaava, mutta stressiä normaalina osana elämää pitävä joukko mennä porskutti edelleen.

      Kirjassa oli myös mielenkiintoisia tutkimuksia siitä, miten oman asenteen oli havaittu vaikuttavan stressin fysiologisiin vaikutuksiin. Eli vaikka testitilanne oli täsmälleen sama (ja voin sanoa että stressiä todella osataan aiheuttaa erittäin pätevästi laboratorio-olosuhteissa), ihmiset, jotka olivat saaneet erilaista preppausta sen suhteen miten he tilanteeseen suhtautuivat, erittivät erilaisia hormoneja. Eli oma asenne todella vaikutti myös siihen fysiologiseen reaktioon, joka tilanne synnytti. Eli tietyt fysiologiset reaktiot ovat haitallisia, mutta ihmisen omalla asenteella on vaikutusta siihen, millaisia reaktioita tulee. Tähän liittyy myös se, että eri tilanteet voivat aiheuttaa stressiä, mutta sama ihminen voi kokea sinänsä samanlaisen paineen erilaisena riippuen siitä, miten mielekkääseen tilanteeseen se liittyy. Jossakin tilanteessa paine tuntuu ”pahalta stressiltä”, jossain toisessa tilanteessa taas sillä ei oikeastaan ole merkitystä, jos stressin syy on itselle äärimmäisen mielekäs ja tärkeä.

      Tämä on vain pintaraapaisu, enkä tosiaan edes yritä vastata kaikkeen. Suosittelen kirjaa todella lämpimästi, se on erittäin silmiä avaava! Kiinnostava on myös McGonigalin TED-puhe, joka löytyy youtubesta ja on yksi katsotuimmista TED-esityksistä. Puhe on pidetty ennen kirjan julkaisemista, mutta siinä on paljon kiinnostavaa asiaa, josta kirjassakin puhutaan.
      Tässä linkki suomeksi tekstitettyyn puheeseen https://www.youtube.com/watch?v=RcGyVTAoXEU

      • Minäpä taidan hankkia kans sen äänikirjaversion. Silloin voi hyödyntää vaikka pyykinviikkausajan myös ”lukemiseen”.

        Tuo, mitä sanoin stressin käsittelystä laajasti. Uskon kyllä, että kirjassa on käsitelty kattavasti sitä psyykkistä stressiä ja sen fysiologisia vaikutuksia, mutta mietin sitä, että mahdetaanko siinä ollenkaan käsitellä stressiä muuta kuin sen psyykkisen, eli käytännössä stressaamisen kannalta. Eli kun keho voi olla stressitilassa muistakin syistä, esimerkiksi tosiaan kemikaalialtistuminen voi aiheuttaa stressitilan. Jotenkin vaikea kuvitella, että asenteella voisi olla vaikutusta siihen, koska ihminen ei välttämättä ollenkaan tiedä kehon kohonneista kortisolitasoista. Sen takia ajattelin, että kirja varmaan käsittelee lähinnä psyykkistä stressiä, (vaikka menisikin syvälle sen fysiologisiin vaikutuksiin).

        Eli siis asenne voi vaikuttaa stressaamiseen, mutta voiko se vaikuttaa muihin stressitilan syihin? (Ei tarvitse yrittää vastata, nämä mun kysymykset on ihan vaan pohdiskelua. Tai saa vastata, jos osaat helposti.)

        Sinänsä muuten kuolema on vähän lopullinen haittavaikutus. On kai stressillä vähän lievempiäkin haittavaikutuksia, ja olisi kiinnostava lukea, onko esimerkiksi kroonisen stressiahdistujan yleisterveys kohentunut, jos hänet on saatu muuttamaan asennettaan. Eikös stressillä ole vaikutusta esimerkiksi vastustuskykyyn? Jos joku on jo kuollut, on vähän vaikea selvittää, miten hänelle olisi käynyt, jos hän ei olisi kokenut stressiä negatiivisesti. 😀 Mutta luen kyllä ehdottomasti tuon kirjan, haluan kyllä saada tietää lisää.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)