Ensin siivotaan, ja sitten siivotaan

Oletteko ajatelleet, että juhlia ennen siivotaan yleensä aina – mutta että myös juhlien jälkeen pitää siivota? Jotenkin sitä keskittyy aina niihin juhlavalmisteluihin, joihin siivoaminenkin kuuluu. Usein myös koristellaan ja valmistaudutaan ehkä muutenkin, hankitaan maljakoita kukille, ylimääräisiä jakkaroita vieraille, kenties lainataan astioita. Sitten juhlat ovat ohi ja yllätys yllätys – taas pitää siivota.

Ajatellaan vaikkapa joulua. Joulusiivous kuuluu useimmilla asiaan. Mutta kun pyhät ja lomat ovat takanapäin, koti ei näytä yhtään siltä miltä pitäisi. Ainakin minulla on arjen alkaessa vahva tarve saada koti jälleen normaaliin kuntoon. Koristeet kerätään ja pakataan talteen. Viimeisetkin lahjakääreet, narunpätkät ja nimilappuset kerätään nurkista ja laitetaan joko roskiin tai odottamaan uutta käyttöä. Sitten on ruokaan liittyvät roskat; suklaarasiat ja tyhjät  pullot, puhumattakaan jääkaapin jämävarastoista. Sitä paitsi useimmiten jouluna ei viitsi hirveästi siivoilla kun on paljon mukavampi laiskotella, joten ihan kunnon imurointi on paikallaan.

Kun katselin Linnanjuhlia, mietin tätä samaa asiaa. Parituhatta ihmistä saa muutamassa tunnissa aikaan hirveän sotkun, vaikka kyseessä olisi miten hienot juhlat. Lattiat likaantuvat, huonekalut siirtyvät pois paikoiltaan, tiskiä tulee valtava vuori ja menen takuuseen, että pitkin linnan saleja noukitaan joka vuosi juhlijoiden jäljiltä aikamoinen kasa unohtuneita tavaroita. Lisäksi linnassakin on varmasti kaikenlaista roudaamista: ruokien tarjoilupöytiä, bändien tarvitsemat kamppeet, televisiokamerat ja muut. Olisi hauska tietää, millainen määrä siivoojia tarvitaan laittamaan linna jälleen edustuskuntoon Itsenäisyyspäivän jälkeen.

Oikeastaan loppusiivous kuuluu juhlien järjestämiseen siinä missä valmistautuminenkin. Se ei välttämättä ole se kohottavin osuus juhlista, mutta näen sen tärkeänä siirtymänä kuitenkin. Siivoaminen on sellainen rituaali, joka näyttää arjen ja juhlan rajan.

5 vastausta artikkeliin ”Ensin siivotaan, ja sitten siivotaan

  1. Meillä oli kesällä rippijuhlat ja siivosin ”ihan hulluna” ennen juhlia. Olin juhlien jälkeen ihan poikki. Jälkeenpäin ajattelin, että miten typerää. Kukaan ei huomaa pestyjä lattioita ja pyyhittyjä lattialistoja. Normaali viikkosiivouskin olisi riittänyt. Parin vuoden päästä on toisen lapsen rippijuhlat ja aioin muistaa, etten huhki hulluna.

    • Olet aivan oikeassa. Silti niitä lattialistoja tulee jynssättyä juurikin ennen isompia juhlia. Vaikka kukaan ei huomaa. Toisaalta, jos itselle tulee siitä sellainen fiilis, että nyt on kaikki kunnossa, niin miksei? Sitten tietysti jos siivoaminen menee niin överiksi, ettei enää jaksa nautti itse juhlimisesta ollenkaan, niin on aihetta rajoittaa.

  2. ”Siivoaminen on sellainen rituaali, joka näyttää arjen ja juhlan rajan.”

    Toi on dorka kommentti.

    Juhla on se, jolloin nautitaan, vieraista ja kaikesta muusta. Täysin riippumatta siitä, milloin viimeksi on siivottu.

    • Asian voi ajatella noinkin, ja tietysti aina voi juhlia myös siivoamatta. Mutta useimmat ihmiset pitävät siivoamista asiaankuuluvana rituaalina ennen isompia juhlapyhiä tai omia juhlia. Seuraa vaikka lähipiiriäsi ja kiinnitä huomiota asiaan.

  3. Päivitysilmoitus: Joulunjälkeistä raivaamista | Arkijärki

Jätä kommentti