Viikon vinkki: sooda putsaa tummentumat

Testasin Marttojen sivulta löytynyttä ohjetta, jonka mukaan sooda valkaisee pinttyneen teekupin. Lähtötilanne näytti tältä:

IMG_2925

Tämä on konepestävä teekuppi, jota käytän monena päivänä viikossa. Kuppi ei kuitenkaan ole tullut pesukoneessa puhtaaksi. Ripottelin pohjalle reilun teelusikallisen soodaa, ja hankasin sillä tummentuneita kohtia. Kuppi oli hiukan märkä, joten soodasta tuli sellaista tahnaa. Tehon huomasi heti, sillä tahna muuttui pian ruskeaksi. Lopptulos on tässä:

IMG_2926

Kaikki irtosi. Sitten vaan kuppi normaaliin pesuun ja käyttöön. Testasin soodaa myös saman sarjan keraamiseen haudutuspannuun. Siinä tummentumat ovat pidemmältä ajalta ja tiukemmassa. Sooda ei tehonnut yhtä hyvin, joten testasin myös toista Marttojen ohjetta, etikan ja suolan seosta. Se tehosi paremmin, mutta ei poistanut väriä ihan kokonaan.

Tuollaisiin kevyempiin pinttymiin sooda tuntuu kuitenkin olevan ihan pätevä aine! Kannattaa kokeilla.

20 vastausta artikkeliin ”Viikon vinkki: sooda putsaa tummentumat

  1. Mulla on aina ihan järkyttävän näköiset teekupit. Jotenkin kuvittelin, että ne puhdistuu tottakai koneessa, mutta ei, aina vaan hirveämmiltä, eli siis ihan superpinttyneiltä, näytti. Sitten ajattelin, että se pinttymä on niin kiinni, että ei se siitä lähde. Kunnes kerran jostain syystä sormella kaivelin jotain kupin pohjalta ja totesin, että se lika todellakin on ihan vaan siinä pinnassa… Tiskiharja siis käteen ja tiskiainetta pohjalle – ja johan oli kuin eri kuppi! Sooda on varmaankin ekologisempi vaihtoehto, mutta tulin todenneeksi, että kyllä se käsin tiskaaminen vaan aika usein olis ratkaisu pinttymiin.

    • Sama ilmiö täälläkin. Kuvittelin, että koska kuppi ei ole tullut puhtaaksi koneessa, lian täytyy olla tosi tiukassa. Nyt vasta tuli mieleen, että ehkä tiskiharjakin olisi auttanut… mutta toisaalta tiskiharjakaan ei tehonnut sen kannun pahimpiin tummentumiin.

    • Se ei ilmeisesti naarmuta? Soodan hyvä puoli on se, että se ei ole ollenkaan rakeista. Eikö tuossa Universal Stonessa ole vähän rakeita?

      • Universal Stone on niin siloista että siihen verrattuna sooda itse asiassa tuntuu rakeiselta. Soodalla hinkatessa aina mietin vähän tuleeko siitä jotain mikrovaurioita pintaan, mutta tuolla en =)

  2. Pitäisi kokeilla tuota myös. Osassa mukeissani on pinttymää kahvista/teestä, eikä ne aina lähde kokonaan käsin tiskaamalla. Eikä ole tiskikonetta. Pohjasta saa hyvin tiskattua, mutta pinttymät eivät lähde helposti mukin yläreunasta (sisäpuolelta siis).

    • Jos testaat niin olisi kiva kuulla tehosiko. Eli onko sooda tehokkaampi kuin tiskiharja?

  3. Oijoi, pitääpä testata heti kahvilusikoihin. Niihin vasta pinttymät on syntyneetkin.. Hyrr.

    • Noista lusikosita en tiedä miten toimii, koska ne ovat eri materiaalia. Mutta toisaalta voi toimia hyvinkin!

  4. Itselläni on keittiössä suikepullossa viinietikkaa vedellä laimennettuna, jolla säännöllisesti teekupit ja kahvimukit suihkuttelen, annan vaikuttaa hetken ja pyyhin. Tummentumat lähtevät ilman hinkkausta. Tosin en tiedä jos tummentuma olisi vuosien pinttymää kuinka helposti silloin lähtisi.

    • Tästä en olekaan kuullut. Ilmeisesti etikka tehoaa myös säännöllisesti käytettynä.

  5. Kokeilepa vielä sooda ja sitruunamehu / etikka yhdistelmää. Lika suorastaan kuplii pois…
    Mä käytän tätä seosta mm. terästiskialtaan puhdistamiseen. Kyllä lähtee…!

    • Kokeilin etikkaa ja suolaa, kuten Marttojen sivuilla neuvottiin, mutta se ei vienyt kaikkea. Pitää kokeilla tuota soodaa ja sitruunaa vielä.

    • Sooda emäs, etikka hapan = yhdessä neutraali, joka kyllä kuplii komeasti mutta puhdistustehosta en niin tiedä…

      Sooda on kyllä mainio aine moneen, esim. sähköhellan emaliosat saa sillä tosi puhtaaksi: soodaa ja tippa vettä ja tiskirätti tai sokeripala tai karkeaa suolaa sekä hankaus. Suolalla ja soodalla irtoaa jopa levyjen palaneet reunat.

      • No kokeilemallahan sen saa testattua… =)
        Ainakin mun kokemuksen mukaan teräksisestä tiskialtaasta lika lähtee soodalla ja hapolla hyvin. Samoin teekupeista ym muista pinttyneistä astioista.

  6. Pinttyneet teekupit lähtee myös ihan kivasti puhtaaksi, kun pistää hetkeksi oikeasti _kuumaan_ tiskiveteen ja sitten hankaa sellaisella vähän karkealla pesusienellä. Eikä tarvita mitään ylimääräisiä aineita, edes sitä soodaa :P.

  7. Minä vannon pinttyneiden mukien ja tiskialtaan kohdalla taikasienen nimeen. Hyvin lähtee. -Anu

    • Taikasieni on kyllä hyvä! En uskalla sillä tiskiallasta pestä naarmuuntumisen pelossa, mutta kuppeihin se varmaan tehoaa hyvin.

    • Taikasieni on kyllä ihan mahtava keksintö, se on täälläkin aktiivisessa käytössä. Teen suurkuluttajana käytän sitä myös noiden teekuppien putsaamisessa. Nyt pitäisi taas ottaa urakka eteen ja putsata kaikki pinttyneet mukit.

Jätä kommentti