Koko koti kuntoon: kirjat ja kirjahylly

Viime viikon komerohaaste on tuottanut tulosta. Olen saanut komeroon lisää tilaa, ja lisätilan olen käyttänyt siihen, että olen saanut työhuoneen lattialta tavaroita hyllyyn. Komeron parissa täytyy edelleen jatkaa, mutta siirryn silti tällä viikolla eteenpäin.

Tällä viikolla otetaan käsittelyyn kirjat ja kirjahyllyt. Sanon nyt heti kättelyssä, että en aio käydä jokaista kirjaa kriittisesti läpi, ja miettiä olisiko siitä aiheellista luopua vai ei. Ensimmäinen tavoite on raivata kirjahyllystä kaikki sinne kuulumattomat tavarat. Kirjahylly vetää maagisesti puoleensa kaikkea muutakin kuin kirjoja. Tuo sälä täytyy saada sieltä pois. Sen jälkeen silmäilen kirjat läpi, ja noukin joukosta ne ilmiselvät yksilöt, jotka eivät enää kuuluu ilahduttavien yksilöiden joukkoon. Tiedän, että minulla on myös lainakirjoja, jotka olisi hyvä palauttaa omistajilleen, joten palautan niistä mahdollisimman monta.

Te saatte tietysti tehdä kirjahyllyjenne kanssa mitä haluatte. Jos inspiraatio riittää aakkostamiseen ja pölyttämiseen niin, niin toimeksi vaan! Itselleni riittää tällä kertaa tällainen kevytversio. Sekin riittää siihen, että kirjahylly rupeaa näyttämään paremmalta. Huomatkaa myös, että useimmiten kirjoja on myös muualla kuin kirjahyllyssä. Meillä niitä on lisäksi ainakin keittiössä, lastenhuoneessa, työhuoneessa ja yöpöydillä. Siis toisin sanoen kaikissa kotimme huoneissa. Keittokirjat kävin läpi jo keittiön yhteydessä, mutta muut huoneet vaativat huomiota. Lastenhuoneessa aion raivata kirjoja vähän tarkemmin, sieltä riittää perinteistä raivattavaakin.

Kirjat eivät ole kotimme pahin ongelmakohta, koska suurin osa niistä on kuitenkin kirjahyllyssä. Mitenkä teillä? Onko kirjoja liikaa vai sopivasti? Kuka lähtee kanssani organisoimaan kirjoja?

12 vastausta artikkeliin ”Koko koti kuntoon: kirjat ja kirjahylly

  1. Huhkin edelleen – vieläkin – vaatehuoneen parissa enkä ole sinne kauheaan säläkomeroon edes vielä ehtinyt. Sinnekin kyllä siirryn raivaamaan, edes yhden hyllyn ennen joulua.

    Kirjoja on yli viisikymmentä metriä hyllyissä ja lisäksi, kuten kerroit teilläkin olevan, vähän joka paikassa muuallakin. Otan tavoitteekseni kuljettaa niitä muualla olevia kirjoja hyllyyn, sillä ne ovat usein pinoissa vähän miten sattuu. Ehkä koetan siivota hyllystä myös poikittain kirjojen päällä olevia epämääräisiä asioita pois. Usein ne ovat jotain papereita.

    • Hei, ei se ole niin tarkkaa 🙂
      Mutta minulla on siis kirjahyllyn suhteen suunnilleen sama tavoite, että jos sieltä nyt edes ne päällä ja poikittain olevat tavarat saisi pois.

  2. Mulla on suureksi kirjanystäväksi suhteellisen vähän kirjoja pysyvästi kotona, mutta keskivertosuomalaiseksi niitä lienee aika paljon kuitenkin. Harrastan bookcrossingia, joten kirjoja myös tulee ja lähtee eteenpäin jatkuvasti.
    Oma (ainakin suhteellisen) pysyvä kirja- ja sarjakuvakokoelma sekä puolison kirjat sijaitsevat kirjahyllyissä, joita meillä on kolme. Olen järjestelyfriikki, joten kaunokirjallisuus on aakkostettuna yhteen hyllyyn, sarjakuvat toiseen ja tietokirjat ovat kategorian mukaan kolmannessa. Kirjahyllyissä on myös muuta tavaraa, lähinnä kehystettyjä valokuvia. Kaunokirjallisuushyllyssä on myös levysoitin ja siihen kuuluu lasikaapit, joissa on lisäksi muutama astia ja joitakin vanhoja leluja.
    Lukemista odottavat ja eteenpäin lähtöä odottavat bookcrossing-kirjat olivat murheenkryyni, sillä niitä oli sekä yhdessä makuuhuoneen nurkassa kenkätelineen päällä epämääräisenä kasana että vaatekaapissa toisena yhtä epämääräisenä kasana. Asia kuitenkin ratkesi, kun saimme pois muuttavalta naapurilta pienen hyllyn johon ne mahtuvat ja hyllyllekin löytyi luonteva paikka. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Kirjoja on kyllä aina yöpöydälläkin kasa, mutta ne eivät siinä haittaa.

    • Kirjat eivät minuakaan yöpöydällä haittaisi, jos niitä luettaisiin. Mutta kun siellä on pinossa sellaisia pari vuotta sitten lainattuja, joita en ole saanut loppuun, enkä takuulla tule koskaan lukemaankaan. Tuo bookcrossing on kyllä hauska harrastus, vaikka en sitä itse ole koskaan harrastanut. Ajatuksena kuitenkin kiva.

  3. Meillä ollaan viimeisen viiden vuoden aikana tehty aktiivista kirjahyllyn tyhjennysprojektia. Lähtökohtana oli 220cm leveä kirjahylly tiiviillä hyllyvälillä (korkeussuuntaan7-8 hyllyä, eli tuleehan tosta muutama hyllymetri). Tajuttiin jossain vaiheessa että harvemmin tulee kerran luettua kirjaa uudestaan luettua ja kirjastosta saa…sekä uutuudet että klassikot, niin tän hetken tilanne on 60cm leveä hylly täynnä kirjoja plus pari metriä hajasijoitettuna olkkariin (ja lapsen kirjat, mutta ne on aktiivikäytössä). Tällä viikolla ei kirjanhyllyn siivousurakkaan ryhdytä, sillä se kuuluu perinteisesti joulunloman hommiin…ja aivan varmasti tänäkin vuonna. Koska kirjahylly on täynnä kirjoja, niin mitään rojua sinne ei kerry (ja hyvä niin, kirjahylly ei meillä ole mikään vitriini :)). Tosiaan kun meiltä on lähtenyt kiertoon monta monituista banaanilaatikollista kirjoja, niin arvata voi montako kertaa olen aatellut, että enpä olisi laittanut sitä opusta kiertoon…no en kertaakaan, ihan totta. Kirjojen kierrätys on autottomalle vähän haastavaa, myyntiä en jaksa edes ajatella (liikaa vaivaa ja liian vähän ”tuottoa”), joten ilmaiseksi on kirjoja jaeltua ystäville (joilla on jo ennestään liikaa kirjoja, joten vain muutama valikoitu opus kelpaa), sukulaisille (liikaa kirjoja, eivät ota, vaan yrittävät tunkea meille omiaan), työpaikan kahvihuoneeseen (häviävät alta aikayksikön) ja kirjaston kierrätyshyllyyn (kaipa häviävät), joskus jos on auto käytössä niin kierrätyskeskukseen isompana satsina. Kun tätä kirjojen kierrätystä toistaa tarpeeksi usein, niin todella paljon vähenee halut ostaa kirjoja…rakastan kirjastoa, koska sinne saa kirjat viedä takaisin ihan luvan kanssa 🙂

    • Varmasti hyvä idea käydä kirjahylly säännöllisesti läpi. Mulla on etupäässä kirjoja, jotka todella haluan omistaa, mutta on siellä joukossa varmaan metri sellaistakin, mitä ilman tulisi toimeen. Mutta niiden kimppuun käyn ehkä keväämmällä. Nyt tosiaan tarkoituksena tyhjentää kirjahylly kaikista sellaisista asioista, jotka eivät ole kirjoja. Kirjat ovat jotenkin houkuttelevia. Tykkään kirjastosta ja käytän sitä aktiivisesti mutta siitä huolimatta kirjojen ostaminen on ihanaa. Etenkin tietynlaisten kirjojen, kuten englanninkielisten historiallisten elämänkertojen.

  4. Kirjastoa kun käyttää niin kirjoja kertyy vähemmän. Vaatii tietysti jämäkkyyttä palautusten suhteen, voi olla haastavaa lastenkirjojen kanssa. Kirjastoiden nettivarausjärjestelmä ja mahdollisuus uusia lainoja hyviä juttuja. Aloitin juuri blogspotissa blogin mummolukee, jossa on tarkoitus käsitellä lastenkirjoja ja kasvatukseen liittyvää kirjallisuutta.

    • Kirjasto on kovassa käytössä, siellä käydään joka viikko. Monissa lastenkirjoissa se toimii loistavasti, koska lapsi on niin kaikkiruokainen lukemisen suhteen. Mutta on tiettyjä kirjoja joita en jaksa odottaa kirjastosta, tai ne saa helpommin pokkarina Akateemisesta. Tosin tänä syksynä olen hankkinut tällaisia kirjoja Audiblesta äänikirjoina, ja ne eivät vie fyysistä tilaa ollenkaan.

  5. Minunkin kirjahyllyyni tapasi kertyä vaikka minkälaista sinne kuulumatonta sälpettä.
    Ratkaisin ongelman siirtämällä kirjat hyllyjen etureunaan, jotta itse hyllylevylle ei enää mahtuisi laskemaan mitään kirjojen eteen. Bonuksena vielä se, että hyllytkin näyttävät jotenkin paljon siistimmiltä ja virtaviivaisemmilta, kun kirjojen selkämykset ovat tasassa kirjahyllyn etureunan kanssa.
    (Ja bonuksen bonuksena vielä se, että melkolailla kaikki pölyt pysyvät piilossa kirjojen takana näkymättömissä, niin ei tarvitse koko aikaa rätin kanssa hinkata, jos ei huvita.)

    • Joo, tuo on hyvä systeemi. Meillä se on käytössä kaikilla muilla hyllyillä paitsi niillä, jotka ovat juuri käden korkeudella…. ei ihan paras ratkaisu sälän kannalta.

  6. Olen tiivistänyt kirjastoni noin 17:sta hyllymetriin. Suurin osa on lasiovellisissa kaapeissa. Pokkareille on erillinen pystyhylly ja isoille opuksille matala mappikaappi. Jos ja kun nämä tilat täyttyvät, vähennän kirjoja. Ajattelen niitä kirjastona. Yksi kirjasto – kolme hyllykköä.

    Marie Kondo kertoo säilyttävänsä kirjojaan kenkähyllyssä – hiuksianostattavaa! Minulla taitaa olla huomattavasti vähemmän kenkiä kuin rouva Kondolla.

    Kirjojen säilytyksessä yleensä on tarpeellista huomioida kirjojen vaatimat erilaiset hyllyjen syvyys- ja korkeusmitat, jotta kaikille on tarkoituksenmukainen, oma paikkansa. Lasiovet ovat tarpeen, jos kirjoja on useita hyllymetrejä. Suosittelen kokopuuta. Nykyiset muotihyllyt ovat perin heppoisia.

    Mielestäni kodin viihtyisyys vaatii kirjoja, edes pienen hyllyllisen.

    • Mikähän siinä on, että kirjat todella tuovat viihtyisyyttä? Meillä on olohuoneessa kirjoja metreinä noin 14m näin äkkiä silmämääräisesti laskettuna. Ne ovat lasiovien takana, ja se on meillä todella hyvä ratkaisu. Ensinnäkin se vähentää pölyä ja toiseksi se vähentää sälää hyllystä. Nyt huomaan, että myös kirjahyllyn päälle on alkanut kertyä tavaraa ”väliaikaiseen” säilytykseen. Asialle on tehtävä jotain.

Jätä kommentti