Farkut kestää vuoden

Kuopuksen ollessa vauva, minulla oli akuutti farkkukriisi. Kaapissa ei nimittäin ollut ainoitakaan farkkuja, jotka olisivat asiallisesti mahtuneet päälle. (Tuo pahin vaihe, jonka moni pikkuvauvan äiti todennäköisesti tunnistaa, on onneksi jo takana päin.) Ostin tuolloin yhdet uudet farkut, jotka sattuivat istumaan. Ne ovat merkiltään Tiger of Sweden, malliltaan hyvin kapeat ja farkkukangas on vaaleaa, sanotaankohan sitä edelleen kivipestyksi? Tässä näette miten tarkasti seuraan muotia, sanasto ei ole täysin hallussa… No, joka tapauksessa ostohetki ajoittui jonnekin viime syksylle. En pysty muistamaan tarkkaa aikaa, mutta jossain elokuun ja joulukuun välissä kuitenkin. Satuin kokeilemaan juuri näitä farkkuja, koska tavaratalossa tuli vastaan pöydällinen alefarkkuja, ja juuri nämä yhdet sattuivat sopimaan päälle. Ostopäätöstä ei tarvinnut sen kauempaa miettiä.

Viime syksystä lähtien olen pitänyt noita farkkuja koko ajan. Siis ihan konkreettisesti siinä määrin, että ne ovat olleen jalassa ostohetkestä lähtien seuraavat 8-10 kuukautta ihan joka viikko, vähintään yhtenä mutta useimmiten ehkä viitenä päivänä viikossa. Kesällä farkut olivat vähemmän käytössä lämpimillä säillä, mutta syksyn alkaessa ne palasivat viikon perusvaatteisiin. Ihan viime aikoina olen pitänyt niitä vähemmän siksi, että ne ovat kuluneet polvesta rikki. Kangas on todella hiutunut puhki, siis ohentunut käytössä niin paljon, että iho paistaa alta.

Tästä voidaan siis päätellä, että farkut kestävät kovaa kulutusta noin vuoden. Tämä havainnollistaa myös sitä, että mitä vähemmän vaatteita, sitä useammin niitä pitää uusia kulumisen vuoksi. Jotenkin minusta alkaa tuntua siltä, että vaatteiden määrä ei ekologisuuden kannalta ole lopulta kovin merkittävää. Jos olisin ostanut viime syksynä vaikkapa kolmet farkut, ja käyttänyt niitä yhtä paljon, minulla olisi vielä kahdeksi vuodeksi siistejä housuja jäljellä. Nyt joudun ostamaan uudet, mutta toisaalta nuo vanhat on todella kirjaimellisesti kulutettu puhki. Tällä logiikalla on siis aivan sama, kuinka monta vaatetta on kaapissa, jos ne kaikki käytetään loppuun asti. Eri asia sitten on, jos vaatteita ostaa ja sitten hylkää ne parin käytön jälkeen.

Miten kauan farkkujen pitäisi teidän mielestä kestää? Onko vuosi vähän vai paljon?

30 vastausta artikkeliin ”Farkut kestää vuoden

  1. Äkkiä ajateltuna kuulostaa vuoden käyttöikä farkuille aika vähältä. Toisaalta käyttötunteja ko. parille lienee kertynyt reilusti. Materiaalia saattaa heikentää kankaaseen mahdollisesti lisätyt joustoa antavat keinokuidut. Itse olen huomannut että kallis farkku kestää pidempään, kun taas edulliset merkit rikkoontuvat käytössä. Ei siis itse kangas vaan esim. nappi irtoaa tai vetoketju rikkoutuu. Minulla on useita farkkuja kierrossa. Farkun käyttöiän päättää yleensä väärä väri, huono leikkaus tai + 3 kg. Farkut, kuten muutkin vaatteeni hankin alennusmyyntien aikana.

    • Tunteja todellakin on kertynyt. Lisäksi näissä on jotain stretchiä mukana. Se saattoi vaikuttaa.

  2. Vuosi tuntuu tosi vähältä. Omat vanhimmat hyvin aktiivisessa käytössä olleet farkkuni on ostettu 6 vuotta sitten. Nyt niistä näyttää polvien kangas hiutuneen sen verran ohueksi, että veikkaan kankaan repeytyvän piakkoin. Parit muut ovat noin 4-5 vuotta vanhat, mutta ne ovat sen verran epäsiistit (=väri kulunut, muuten ei vikaa), että toimistopukeutumiseen niistä ei enää ole, mutta vapaa-ajalla menevät täysillä. Nyt ostinkin sitten uudet ”työfarkut”, saa nähdä mikä niiden käyttöiäksi tulee. Nuo kaikkein vanhimmat ovat Ralph Laurenin, muut vanhemmat Topshopista. Ihkauudet ja sopivat farkut löysin Crocker-merkiltä.

    • Luulen että kankaan laadulla ja tyypillä on merkitystä. Mullakin on vielä yhdet ehjät farkut, jotka ovat jotain 8 vuotta vanhat. Mutta toisaalta pitää muistaa, että niitä on pidetty näiden vuosien aikana ehkä yhtä paljon kuin näitä vuoden kestäneitä farkkuja.

  3. Levikset ovat toistaiseksi kestäneet vuoden lähes joka päiväisessä käytössä (sis. päivittäiset pyöräilyt). Kangas on ohentunut pakaroiden alta muttei niin paljon että pelkäisin sen repeävän lähiaikoina. Lisäksi ovat käyneet reisistä varsin löysiksi. Ylipäänsä olen kestoon tyytyväinen, Vero Modan farkut tuppasivat kulumaan vuodessa rikki. Muita merkki farkkuja en olekaan hankkinut, sillä haluan sillä hinnalla mallin istuvan hyvin. Lonkkaluiden painaminen on ehdoton ei.

    • NÄköjään kulumista voi tapahtua monella tavalla. Mun farkuissa kangas ei ole venynyt yhtään, ne siis istuvat täsmälleen samalla tavalla kuin ostaessa. Mutta olen joskus aiemmin törmännyt tuohon venymiseen kyllä.

  4. Mielestäni 1vuosi on vähän, vaikka ovat olleet kovassa käytössä. Itse kyllä huomasin että pikkulapsivaiheessa farkut kuluivat nopeammin kun tuli ”kontattua” itsekin enemmän lattialla. Ajattelisin myös että stretsifarkut kuluvat nopeammin kuin tavalliset.

    • Mä en oikein tiedä, että onko vuosi vähän vai ei. Toisaalta on, mutta toisaalta näitä on kyllä pidetty varmaan yli 200 päivää aamusta iltaan.

  5. Farkkujen kesto riippuu aikalailla käytetystä materiaalista. Jos kangas on ohutta tai siihen on lisätty strech-ominaisuus tuppaavat ne hajota nopeammin kuin paksummat vastaavat tai ilman strech-ominaisuutta olevat farkut.
    Ohuille farkuille vuosi ahkeraa käyttöä kuulostaa normaalille, mutta jos kangas on paksumpaa olettaisin, että farkut kestäisivät pidempään. Myös pesutiheys vaikuttaa kestoon, kun farkkukangas kuluu pesussa. Ohjeen mukaan farkut pitäisi tuulettaa ja pakastaa pesemisen sijaan ja vasta näkyvät tahrat tulisi poistaa konepesulla. Meillä ei ainakaan ole ainakaan kesäisin tilaa pakastimessa farkuille, joten ihan pesukoneessa olen niitä jonkin verran pessyt. Strech-kankaasta tehdyt farkut tosin on pakko välillä pestä kun menettävät muotonsa käytössä ja pesu palauttaa jämäkkyyttä, tosin samalla tuhoten kangasta.
    Itselläni farkut hajoavat aina ensin haaroista kun kangas kuluu puhki. Polvista en ole onnistunut yhtään paria hajottamaan (ainakaan vielä). Avomies on jo pidempään tuskaillut farkkujen kanssa, kun kaikki hajoavat lähes käsiin lyhyellä käytöllä (jopa ihan muutamassa kuukaudessa), tosin hänen farkkunsa tosin pyörivät vähintään kerran kuussa pesukoneessa.

    • No tässä varmaan on osa selitys farkkujen kestolle. NÄitä on nimittäin pesty varsin usein. Pääasiassa siitä syystä, että ne ovat likaantuneet (kuraa, ruokaa, tussia, mitä näitä nyt on) mutta myös siksi että ne palaisivat muotoonsa. Missään tapauksessa pesua ei ole vältelty. Mutta kerran kuussa on tosi harvoin, sanoisin että nämä farkut ovat käyneet koneessa ainakin pari kertaa kuussa, varmaan useamminkin.

  6. Allekirjoitan. Kovassa käytössä farkut kestävät noin vuoden. Omat farkkuni olen ostanut hintahaitarilla 20-80€ ja kuluminen on ollut yhtä nopeaa. Sitä en osaa sanoa, kuluvatko stretch-farkut tai poly-sekoitefarkut hitaammin vai nopeammin kuin 100% puuvillaa.. Nuorena farkut tuntuivat kestävän kauemmin, mutta muistan, että uudet farkut olivatkin kuin ”peltiä”. Nykyisin kankaat tuntuvat heti alkujaan ohuehkoilta korkeissakin hintaluokissa. Itselläni on siis 1-2 farkut, vuoden välein joutuu ostamaan uudet rikkinäisten tilalle.

    • En muista enää näiden hintaa, mutta se oli varmaan tuossa 80€ kieppeillä. Mutta kuulostaa siltä, että vuoden aika on kuitenkin ihan normaali.

  7. Minulla ei ole kokemusta uusista farkuista, vaan käytössäni on niitä 90-luvun pöksyjä muutama pari (alkupuolelta ja sitten sieltä ehkä -96..-98). Yksistä hajosi vetoketju toissapäivänä, mutta muuten ovat hyvässä kunnossa. (Käytän ompelijalla, kun en osaa itse vaihtaa vetskaria, ja hänellä on onneksi jemmassa hyvälaatuisia vetoketjuja.) Nuo ovat kaikki täyspuuvillaisia ja kangas on hyvin paksua, niin että kestäähän se toki. Vaikea on arvioida, paljonko niillä on vuosia takanaan, sillä ne ovat aina välillä käytössä ja välillä taas eivät.

    • Vanhimmat käytössäni olevat Levikset ovat vuodelta 2007. Tyttäreni koulukaveri osti ne tuolloin Roomasta ja oli joitakin vuosia myöhemmin laittamassa niitä uffiin. Istuvat täydellisesti ja ovat riittävän kapealinjaiset. Varmasti yhdet parhaimmista koskaan omistamistani farkuista. Nykyisin ostan kaikki farkkuni Tukholmassa käydessäni Söderin Emmauksesta. Viimeiksi löysin sieltä uudenveroiset Acnen farkut 11€. Näyttävät maksavan uutena 160€. Ruotsissa on niin varakasta porukkaa, että siellä päätyy kierrätykseenkin aivan käsittämättömän hyvää tavaraa. Mitä farkkujen puhkikulumiseen tulee, niin en muista koskaan saaneeni farkkuja puhki. Sentään pyöräilenkin suuren osan vuodesta töihin. Ehkä minulla on liian monet farkut ja näin ollen käyttökertoja per kpl tulee vähemmän.

  8. Joo, vuoden kestää minullakin. Minulla on yhdet farkut. Kerran vuodessa pitää ostaa uudet, mutta on kiva käyttää vaate loppuun. Ei tarvitse säilöä siltä varalta, että joku joskus voisi ehkä käyttää.

    • Totta, nämä ovat todella täysinpalvelleet. Hajoaminen ei sikäli harmita, että todella tuntuu siltä että noista housuista on otettu kaikki irti.

  9. Vuosi kuulostaa vähältä, mutta saman olen todennut tasan vuoden vanhoista farkuistani. Ne ovat tosin olleet yhtä ahkerassa käytössä kuin sinulla, mutta toivoisin farkuille vähän pidempää käyttöikää. Pakastan farkut säännöllisesti ja pesin ne ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla, kun farkkuihin tuli tahra. Silloinkin pesin vaatteen käsin, että väriä irtoaisi mahdollisimman vähän. Farkuissa erottuu nyt pesun jälkeen vielä paremmin takataskujen ja takasauman värin kuluminen. Vaalea farkku olisi varmaan parempi siinä suhteessa, mutta pidän klassisesta tummansinisestä väristä. Täytynee alkaa pikku hiljaa katsella taas uusia farkkuja.

    • Mä inhoan uusien farkkujen ostamista syvästi, mutta ei auta, joudun ostoksille piakkoin. Voin kaikilla vanhoilla kitkutella vielä muutaman kuukauden, mutta jossain vaiheessa on pakko lähteä kauppaan. Pitää ehkä ostaa parit-kolmet, niin sitten ei tarvitse heti vuoden päästä olla uudestaan menossa.

  10. Ohuet, venyvät, ihanan pehmeät ja hyvin istuvat farkut kestävät minulla noin vuoden ahkerassa käytössä ja pesussa. Sitten menevät hiuti jostain kohdin. Paksummat, mutta samalla myös epämukavammat, kestävät kyllä vuosia.

    • Ilmeisesti juuri näin. Nämä olivat kyllä alusta asti aika pehmeää ja joustavaa materiaalia.

  11. Mulla farkut kului puhki nopeammin silloin, kun perheessä oli vauva. Konttasin silloin enemmän, ja polvet kuluivat puhki. Nykyisillä farkuilla on ikää noin 10 kk (omistan kahdet), eikä vielä näy mitään kulumisen merkkejä – toisaalta käytän farkkuja enimmillään kolmesti viikossa, eli yhtä kovassa käytössä ne eivät ole kuin sinulla.

    Mutta oikeastaan halusin kommentoida tuota toista asiaa. Teoriassa on juuri kuten kuvasit, kaapissa olevien vaatteiden määrällä ei ole ekologisesta näkökulmasta väliä, jos ne käyttää loppuun. Käytännössä ainakin minulla maun, vartalon ja trendien muutokset tulevat esteeksi sille, että käyttäisin kovin laajan vaatevaraston loppuun.

    Kun vaatteita on vähän, halu ostaa uutta tyydyttyy sillä, että ostaa uutta puhkikuluneen tilalle (koska vähät vaatteet kuluvat nopeasti – laajan vaatevaraston puhkikuluttaminen vie vuosikausia). Itse en osaa kulkea epämieluisessa vaatteessa vain siksi, että se ei ole vielä mennyt rikki – osaatko sinä?

    • Olet ihan oikeassa! Maku muuttuu, samoin muoti. Noita ikivanhoja farkkuja olen onnistunut pitämään todella loppuun saakka, koska piittaan niin vähän farkkumuodista ylipäätään. Eli tykkään niistä vanhoista edelleen. Mutta on monia vaatteita, joita ei kerta kaikkiaan pysty käyttämään loppuun, ennen kuin niihin kyllästyy muuten. Tulee mieleen neuleita ja mekkoja esimerkiksi. Välillä kyllä venytän epämieluisankin vaatteen käyttöikää, koska en viitsi lähteä ostoksille. Mutta muuten olet oikeassa, että pienempää vaatevarastoa uusimalla ostohimot ja kyllästyminen pysyvät hyvässä balanssissa.

      Tämä on kyllä kiinnostava kysymys, koska nyt aloin miettiä, että entä josta ostaa vain IHANIA vaatteita. Mutta sitten mietin että voihan niihinkin kyllästyä ja maku muuttua. Tai lihota tai laihtua.

      • Joo, vaikka kuinka ihania ostaisi ja parhaalla mahdollisella harkinnalla, niin joku kumminkin muuttuu: muoti, muoto tai maailmanmeno muuten vaan. Ei kannata ostaa vuosikausiksi eteenpäin varalle, väljähtyvät vaan.
        (Olen säästynyt monelta vaivalta kun en käytä housuja – äitiysvartalostressiskin kohdistui vain jalkaterän levenemiseen!)

        • Toisilla levenee jalka. Mun jalka ei muuttunut miksenkään, mulla leveni vain maha 🙂

  12. Sain lempifarkkuni kaverilta käytettynä nelisen vuotta sitten. Viime vuonna ne kuluivat haaroista puhki, mutta se oli helposti korjattavissa. Pöksyt porskuttavat edelleen, vaikka ne eivät ilmeisesti olleet alkujaan superkalliit. Melko paksua puuvillakangasta ovat, mukana pari prosenttia elastaania. Polyestersekoite on huono enne, ja ohuet housut kuluvat tietysti hetkessä. Kyllä hyvät vaatteet kestävät myös pesua, farkkuni käyvät koneessa muutaman viikon välein. Ja ovat siis käytössä melkein aina.

    Kullalla housut kuluvat aina polvista puhki, mulla ei ikinä polvista vaan juuri haaroista. Molempia paikkoja paikataan, polvipaikat ovat vaan näkyvämmät, mikä ei toki välttämättä haittaa.

    • Tuo paikkailu toimii minusta arjessa, tuolla puistonpenkillä ei kukaan katso onko polvi vähän hiutunut vai ei. Mutta siistimpää pukeutumista vaativiin tilanteisiin en oikein osaa mennä paikatuissa housuissa. Tämä on varmaan aika paljon elämäntilanteesta, työpaikasta ym kiinni.

  13. Minulla oli yläaste-ikäisenä 90-luvulla koulukäytössä lähinnä vain yhdet farkut (toki joskus satunnaisesti jotain muuta päällä). Kyllä ne sen kolme vuotta kestivät, mutta sitten olivat jo aika hajalla. Kuten edellä on todettu, paksut ”peltifarkut” ovat parhaat, joskin epämukavimmat. Nykyfarkut kuluvat nopeammin.Tyttärellä on edelleen kovassa käytössä itselleni siellä 2000 paikkeilla ostamiani farkkuja, ne toimivat vielä hyvin ja ovat ihan koulukelpoisia.

    Oma niksini farkkujen siistinä pysymiseen on, että kun väri alkaa kulua, värjään housut pesukonevärillä laivastonsinisiksi. Silloin niitä voi huoletta myös pestä ilman pelkoa linkousraidoista. Jos tavoittelee farkuissa hieman kulunutta vaikutelmaa, niksi ei tietenkään toimi.

  14. Oma kokemus on ollut, että miesten osastolta ostetut farkut kestävät pitempään kuin naisten osastolta, lienevätkö sitten vain paksumpaa kangasta vaiko muutenkin laadukkaammat. Ehkä miehet eivät sietäisi yhtä nopeasti hajoavia housuja kuin naiset, joten heille on ”pakko” tehdä kestävämpiä? Nykyiset ovat olleet vastaavassa käytössä reippaat kolme vuotta, vain polveen on tullut pieni reikä, muuten housut on edelleen aivan hyvässä terässä. (Tosin ostin kerralla kahdet samanlaiset, joten käyttötunteja housuparia kohti lienee noin puolet alkuperäisestä.)

    • Olisko niin, että naisten farkut ovat tyköistuvampia ja niissä on lycraa. Veikkaan että tämä vaikuttaa kestävyyteen, kuten tuolla ylempänä myös kommentoidaan.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)