Roskiin heittämisen vaikeus ja ihanuus

Tavarasta ei ole helppoa päästää irti. Minulle yksi iso kynnys roskiin heittämiselle on se, josko tätä kuitenkin joku jossain vielä tarvtsisi. Että voisihan tätä vielä käyttää, ehkä, jossain. Tämän logiikan seurauksena työhuoneeseen alkaa kertyä tavaraa. Sinne nimittäin päätyvät kaikki ne asiat, joille ei enää ole käyttöä eikä tarvetta, mutta joiden lopullista sijoituspaikkaa ei ole vielä päätetty. Kun näin käy tarpeeksi kauan, nurkkaan kasvaa sellainen keko roinaa, että ovesta hädin tuskin mahtuu sisälle.

Tänään päätin tarttua roinakasaan konkreettisesti, ja heitin läjän tavaraa roskiin. Noin vain, taloyhtiön sekajäteastiaan, ja virnuilin vielä tyytyväisenä matkalla. Sen jälkeen mietin, että miksi tuohonkin päätökseen meni niin kauan. Roskiin lensi vanha, möykkyinen ja tahrainen tyyny, käytetyt mutta lopultakin vääränkokoiset sukkahousut, lapsen kolme kesää käytössä olleet sortsit, jotka olivat jo hajalla, sekä kangaslaukku joka värjääntyi pesussa pilalle.

Kaikkien näiden kohdalla olin jahkaillut vaikka kuinka kauan, voisiko niitä sittenkin jotenkin hyötykierrättää. Ehkäpä olisi voinutkin. Joku kadonneiden koirien kennel olisi ehkä voinut ottaa tyynyn. Sortsit olisi ehkä voinut vielä säästää kuopukselle rymyhousuiksi. Olisin itse voinut kitkutella sukkahousujen kanssa niin kauan, kunnes ne kuluisivat puhki. Ja ehkä joku hupsu hipsteri olisi saattanut pitää käsilaukkuani käyttökelpoisena. Mutta sitten palataan realiteettien pariin, ja todetaan että oikeasti minulla ei riitä aika, energia eikä motivaatio siihen, että olisin alkanut etsiä noille jokaiselle tavaralle hyödyllistä loppusijoituspaikkaa. En tiedä ainuttakaan karanneiden koirien kenneliä, en olisi kuitenkaan koskaan pitänyt sukkahousuja jotka olivat kokoajan putoamaisillaan, kuopukselta ei puutu vaatteita, ja todennäköisyys sille, että joku haluaa värjääntyneen joskin ehjän käsilaukun on hyvin pieni.

Luin äsken Paikka kaikelle -blogista hyvän kirjoituksen siitä, miten ihmisten into lahjoittaa tavaroitaan pakolaisille, vaikuttaa välillä enemmän siltä, että pakolaiset nähdään loistavana tilaisuutena hankkiutua roinasta eroon. Ihmisten auttamishalu tuntuu kumpuavan välillä varsin itsekkäistä lähtökohdista, eikä niinkään siitä että aidosti haluttaisiin auttaa. Niinpä esimerkiksi vaatelahjoitusten joukossa tulee mukana runsaasti silkkaa lumppua.

Mutta arvatkaa mitä, ymmärrän täysin, mitä noita vajaita hotellisampoita ja karmeita kasarivaatteita ”lahjoittavien” ihmisten päässä liikkuu. Se logiikka on juuri sama, mikä meinaa estää minua heittämästä vanhaa tyynyä roskiin. Jos tavara on kerran teoriassa käyttökelpoinen, sen roskikseen laittaminen on haaskuuta. Viis siitä, ettei sitä käytännössä kukaan halua käyttää. Mutta jos joku pakenee sotaa henkensä kaupalla, sillähän ei ole mukana mitään, joten aivan varmasti sellainen ihminen ilahtuu ihan mistä tahansa, vaikka siitä kämäisestä hotellisampoopullosta, josta on puolet jo käytetty. Mutta eihän se niin ole. Ihmisillä on oikeus arvokkuuteen, etenkin kun sitä parempaakin lahjoitettavaa varmasti löytyisi.

No niin. En siis tietenkään dumppaa roiniani kenenkään niskaan, mutta yritin tuossa edellä havainnollistaa, miten pystyn kyllä helposti ymmärtämään, jos joku niin tekee. Mutta kuulkaa – välillä roskis on täsmälleen oikea paikka! Joskus tavara on vain käyttökelvoton, vaikka se periaatteessa olisikin vielä ehjä. Mutta on myös muita syitä, jotka tekevät tavarasta käyttökelvottoman. Aina ei ole mahdollista kierrättää. Pahinta on, jos ei pysty heittämään tavaroitaan pois, vaan jemmaa niitä kotona vuodesta toiseen ja samalla vielä kokee syyllisyyttä siitä, ettei ole saanut heitettyä niitä pois tai otettua uudelleen hyötykäyttöön. Tämä vain pitäisi muistaa aina itsekin.

Onko teistä vaikeaa heittää tavaraa roskiin?

23 vastausta artikkeliin ”Roskiin heittämisen vaikeus ja ihanuus

  1. Kohtalaisen vaikeaa.
    Nyt tosin erilainen ongelma: Naapuri heittänyt roskiksen viereen KÄYTTÖKELPOISEN mustan laatikon jossa lukitus ja kädensijatkin. Olen kiertänyt laatikkoa jo pari pv ja hiplannut sitä miettien mihin sitä tarvisin.
    Totuus on etten mihinkään. Onneksi on jo satanutkin reippaasti joten se lienee pilalla.
    -Näköjään on vaikea luopua naapurinkin tavaroista…

    • Siksihän roskalavat ovat niin houkuttelevia. Joku on saattanut heittää pois hyvää tavaraa… Väliäkö sillä, vaikkei niille käyttöä löytyisikään 🙂

  2. Tuo on hyvä pointti, jota olen joskus itsekin miettinyt. Kuluneet vaatteet vai ei vaatteita ollenkaan, kumpi parempi, varsinkin jos puhutaan äärioloista? Allekirjoitan myös sen, että kierrätys saa tapahtua kohtuullista vaivaa käyttämällä, liian iso vaiva jättää sen tekemättä. Jos joutuisin esim. pesemään uudestaan kaikki kierrätykseen menevät vaatteet, niin jäisi varmaan kierrättämättä. Tarkoitan siis kaapissa olleita puhtaita, mutta tunkkaantuneita vaatteita. Tai juuri yksittäisten erikoisten tavaroiden kierrättämisen kohtuutonta vaivaa. Näissä toki eroja, akkua en heittäisi silloinkaan roskiin, mutta vanhan tyynyn varmaankin kyllä energiajätteeseen.

    Ja niin tunnistan tuon, että työhuone on helposti sellainen nobodys land, jonne päätyy kaikki epämääräinen. Salakavalasti sinne syntyy kaaos, joka estää soljuvan työnteon. Omaa kaaostani kutistamaan löysin hiljattain eTaskun. Se poistaa kuittikasaongelman, joka ainakin minulle on ollut ns. Akilleen kantapää. Joka paikassa on ollut selvittämistä vaativia ryppyisiä kasoja, joista osasta ei saa edes enää selvää. eTaskulla kaikki kuitit saa kuvattua kännykällä sähköiseen muotoon, lisättyä niihin tarvittavat selitteet kirjanpitäjälle ja toimitettua nappia painamalla suoraan kirjanpitoon, jonka jälkeen kuitin voi hävittää. Se on tallessa sähköisessä arkistossa. How nice!

    • Tuosta akusta: en ikinä heittäisi ongelmajätettä roskikseen. En myöskään mitään sellaista, minkä saa muutenkin helposti kierrätettyä, kuten lasia, metallia, paperia tai pahvia. Enkä heitä pantillisia pulloja roskiin vaan palautan kauppaan. Mutta tällaiset yksittäiset esineet, jotka kuuluvat joko seka- tai energiajätteeseen (pääkaupunkiseudulla nämä kaksi tarkoittavat nykyisin samaa asiaa) ovat se ongelma. Minulla on tuolla vielä yhdet rikkinäiset farkut, joita olen säästellyt viedäkseni ne materiaaliksi jollekin, joka tekee niistä jotain uutta. Ajatus on hyvin hieno, mutta nyt kun ko. farkut ovat levänneet työhuoneessa (krhm…) yli puoli vuotta, lienee aika tunnustaa tosiasiat, ja todeta että en ikinä saa niitä vietyä sinne. Joten niistäkin farkuista tulee kaukolämpöä.

      • Kuten kirjoitin, en minäkään akkua heittäisi roskiin tai muutakaan selkeästi vaarallista tai haitallista. Minä kierrätän myös pantittomat tölkit ja pullot. Mun mielestä pointti on saada materiaali kiertoon, ei se että siitä saa rahaa. Siksi en tajua, kun jotkut ruttaa roskiin pantittomat. Nekin voisi viedä kauppojen palautusautomaattiin, vaikkei niistä rahaa tulekaan.

  3. Hyvä kirjoitus!

    Minun oli aiemmin todella vaikeaa laittaa loppuunkulunuttakin tavaraa pois juurikin siksi, kun käsillätekijänä ajattelin, että ”kyllähän minä tämänkin voin hyödyntää vaikka jossain projektissa”.
    Samasta syystä hamstrasin myös kavereiden ja sukulaisten turhuuksia, kun mietin, että ”wau! Tässä paidassa on hieno kuva! Ei sitä paitana voi enää käyttää, kun on isoja reikiä, mutta kyllä tästä jonkun askartelun vielä saisi!”.

    Nyt naureskelen silloiselle itselleni ja taputtelen menneen minäni päätä myötätuntoisesti. 😀

    Nykyään pois laittaminen ei ole enää ongelma vaan pikemminkin ilo.
    En enää hamstraa ja olen raakannut turhan tavarani hurjan hienosti jo pois. Silti sitä vaan jotenkin vielä nurkissa löytyy ja käyn omaisuuttani aina vähän kerrallaan läpi edelleen, jotta saisin aiemmista syyneistä hellyyskertoimilla varustetut turhuudet jo laitettua pois.

    Alkuvaiheen luopumista minulle itselleni helpotti se, että kierrätin paljon tavaraa uusille omistajille jo nykyään kuopatun Netcycler-tavarankierrätyspalvelun kautta. Silloin monesti tapasin kasvokkain ne ihmiset, jotka vanhat tavarani halusivat itselleen ja se helpotti luopumisen tuskaa, kun näki, että joku on niistä iloinen.
    Sen luoman nosteen avulla sain laitettua paljon tavaraa myös kierrätyskeskukseen ja ihan roskiinkin silloin, kun tavara sinne kuului huonokuntoisuuttaan.
    Myöhemmin en enää tarvinnut edes sitä tietoa, ilahtuuko joku nyt jostain kierrättämästäni esineestä, vaan sain laitettua asiat pois omilta harteiltani jo helposti.

    Olen itsekin vakaasti sitä mieltä, että vähäosaisten harteille ei pitäisi lumppuja ja kasarikamaluuksia syytää. Ihmisarvo se on heilläkin, kuten hyvin totesit.
    Se opiskelijasukulaisnuorikaan ei välttämättä aina ilahdu siitä, että kysymättä tunget vanhat kulahtaneet rumakuosiset pussilakanasi, virttyneet verhosi ja lasituksestaan halkeilleen beige-liilat korvattomat mukisi hänelle vain siksi, että hänellä ei ole varaa ostaa uusia. Itsekin tuossa tilanteessa olleena voin kertoa, että vaikka tiedän ajatuksen olleen antajilla hyvän, ei tunnu kivalta olla toisten kaatopaikkana ja minustakin on kivempi nukkua kauniissa lakanoissa ja juoda mukista, jossa on korva.

    Jos niille köyhille opiskelijoille tahtoo jotain taloustavaroita antaa lahjaksi, kannattaa kysyä ensin tai sitten ottaa ne mukaan itse valitsemaan taikka tyrkätä lahjakortti kouraan.

    Ja vielä jälkiajatuksena roskalavoista! Ennen tykkäsin niistä kovasti, mutta nykyään joka paikassa on niin paljon lutikoita, etten uskalla enää ottaa mistään lavasta yhtikäs mitään, kun en tahdo niitä ällötyksiä vahingossakaan omaan kotiini.

    • Lutikat. Mikä karmaiseva ajatus.

      Minä sain opiskelijana paljon vanhaa tavaraa, mitkä kyllä otin iloisesti vastaan. Mutta toisaalta niistä neuvoteltiin, eikä kukaan vain dumpannut kämppääni jotain. Välillä vähän ihmetellen sitä porukkaa, joka väen vängällä haluaa ostaa uutta Ikeasta, vaikka hyvin helposti saisi käyttökelpoista tavaraa esim. kotoa mukaan ihan ilmaiseksi. Mutta onnekseni en kärsi tuosta askarteluvisioinnista. Se edistää poisheittämistä!

  4. Mulla on sellanen vika (?), että haalin muiden ihmisten tavarat, ettei ne vaan heitä niitä roskikseen. Vaan että siis minä voin ottaa ne, käydä läpi ja hoitaa asianmukaisiin paikkoihin. Ajoittain tästä seuraa kyllä itselle aika kohtuuton vaiva, suoraan sanottuna…

    Esimerkiksi juuri äskettäin äitini muutti. Ja kuinka ollakaan, kantoi mukanaan aivan älyttömästi aivan älytöntä roinaa… (muutti siis omakotitalosta pikkuiseen kaksioon) Me ensin kannettiin niitä tavaroita sinne uuteen asuntoon, sitten aloitin rankan perkaamisen… äiti koitti välillä vastustella, että ”tuo on jo käyty läpi” mutta ei kyllä tosiaan ollu… (se mukana kannettu kama oli oikeesti aivan älytöntä rojua!!) Ja niin me sitten ihan yhteistyössä (minun melkoisen patistelun saattelemana alkuun, tosin…) perattiin sitä tavaraa. Ja lopulta raahasin kotiin vaikka miten monta jätesäkillistä ja banaanilaatikollista tavaraa, plus isot kasat mattoja yms vielä. Huhhuh. Sain mä ne lopulta käytyä läpi, mutta olisinhan voinut tosiaan vaikka lukea kirjaa tai katella telkkaria senkin ajan…

    Tuosta loppusijoituksesta. Minä meinasin ensin viedä noita äidin kamojakin pakolaisia varten perustettuun keräykseen. Sitten aloin ajatella just tuota sanomaasi, että ei heillekään nyt sentään ihan mitä vaan tarvii kantaa… Ja lopulta päädyin viemään kaiken Karjalan lastenkoteihin menevään avustukseen. Olen varma, että siellä on todella sellasta kurjuutta, että sinne käy melkeinpä mikä vain vaate – on edes jotain päälle pantavaa. Samoin sinne ottivat oikein ilomielin vanhat peitot ja tyynyt, vaikkei ne ihan parhaassa terässä enää olleetkaan. Kenkiä vein valtavan säkillisen, niistä olivat tosi onnellisia. Ainoa mitä eivät tupaten täyteen ahdetusta autostamme huolineet, oli henkarit, joita heille kertyy yli oman tarpeen.

    Tänä aamuna katselin hivenen tuskaisena mattokasojani….. Äidin luota toin niitä aika paljon, kun ajattelin että niille varmaan olisi meillä käyttöä. Olen varma, että ei mene kauaa, kun alan kiikuttaa niitä jonnekin. En kerta kaikkiaan kestä tuollasta mattomäärää… argh.

    • Olet kyllä tehnyt ison homman äitiäsi auttaessa, ja apu on ollut korvaamatonta. Sanoisin että suurin apu on ehkä ollut tuo jätteiden eteenpäin toimittaminen! Se on minusta aina se suurin kynnys, etenkin jos on tarkoitus kierrättää johonkin. Toisaalta on ehkä helpompaa kierrättää tavaroita noin isoina määrinä. Silloin niiden kuljettaminen jonnekin tuntuu mielekkäämmältä, kuin yhden tyynyn tai peiton kuskaaminen matkojen päähän. Tämä on mielenkiintoinen juttu kyllä.

  5. Juu, just noin. Vaikea on viedä roskiin tavaraa. Mökki ja työhuone täyttyy. Ja hirmu homma on siivota sitten noita kahta. Mökillä onneksi on aitta, joka homehduttaa tavarat talvessa, sitten ne on pakko viedä roskiin.
    Tänään ja huomenna on mulla raivauspäivät ja toivon mukaan olen saanut tsempattua itseni ’roskis’-kuntoon.

    • Eikö ole hauska, että tavarat pitää ensin pilata, että ne voi heitttää pois? Vaikka samalla vaivalla heittäisi jo saman tien… En tuomitse, ymmärrän erittäin hyvin.

      • Samaa mieltä. Ruuantähteetkin voi heittää vasta sitten, kun ne on homeessa vaikka tiedän jo etukäteen, että sitä ei kukaan syystä tai toisesta tule syömään. Eikö olisi loogisempaa ja ekologisempaa antaa tavara pois silloin, kun sitä joku vielä voisi käyttää? Sama ruuassa isoissa määrissä. Nyt onneksi on yleistynyt, että esim. koulujen ylijäämäruoka voidaan jakaa muille ja kaupat voivat antaa poistonsa eteenpäin.

  6. ”Tästähän voisi tehdä vielä vaikka mitä” -askartelupiru on kyllä kamala. Tajua jo, nainen, ettei siitä noin kahdeksan vuotta hillotusta nappilaatikon sisällöstä tule koskaan tehtyä mitään ”jännää” eikä niitä nappejakaan tule käytettyä uudelleen. Kuinka monta vaatetta minulla edes on, joissa on nappeja (en käytä paitapuseroita)?

    Tuosta pakolaisillehan kelpaa kaikki -asenteesta tulee mieleen eräskin tarina kierrätyskeskukseen lahjoitetusta pöydästä, jossa oli vain kolme jalkaa… koska kyllähän joku kätevä ihminen sille sen neljännen jalan tekisi. Hohhoijaa.

    • Tuo on tosiaan onneksi sellainen ongelma, josta en kärsi. En yritä uskotella itselleni että vielä värkkäisin jostain jotain, koska en ole oikeastaan koskaan värkännyt mistään mitään 🙂 Mutta voin kyllä uskoa, että se ajatus on aika vahva. Tuosta kolmijalkaisesta pöydästä: siinä on ihminen ajatellut, että hän voisi itse tehdä sen jalan. Mutta ei ole saanut aikaiseksi (mikä yllätys), mutta se ajatus ei ole hävinnyt minnekään. JOten loogisesti pöydän voi viedä kierrätyskeskukseen, koska voihan JOKU MUU tehdä sen jalan siihen. Siis aivan loogista.

  7. Minusta on vaikea heittää tavaraa roskiin. Osittain varmasti on kyse siitä, että haluaisin muistaa menneisyydestä asioita, ja joidenkin tavaroiden kautta muistan paremmin joitakin hetkiä, joita haluan muistaa. Esimerkiksi vasta nyt olen päässyt joidenkin papereiden kanssa siihen pisteeseen, että olen pystynyt niitä hävittämään. Ja kas, muistan asiat siitä huolimatta, ettei papereita enää yllättäen löydy jostakin laatikosta siivouksen yhteydessä.

    Osittain on myös kyse siitä, etten halua haaskata materiaalia, kun tajuan, missä tilassa maapallo on. En haluaisi joutua tilanteeseen, että joudun menemään kauppaan ostamaan uuden jonkin, kun olen kerennyt panna pois tarvittavan jutun.

    Meillä kertyy myös tuota askartelu- ja käsityömateriaalia, kuten eteisen siivouksen kommenteissa mainitsin. Pitäisi kyetä siihen, että ei varastoi muilta jääviä mahdollisesti materiaaliksi kelpaavia juttuja, mutta niitä tulee. Pitäisi myös harventaa lankavarastoa, tilkkuja, kartonkeja ja kauniita papereita ja nyörinpätkiä ja panna pois rikkonaisia juttuja, joista ehkä voisi joskus tehdä jotakin, muttei kuitenkaan kerkiä kaikkea tekemään. Miten sellaisen järjen saisi itselleen, että osaisi toimia niin kuin pitäisi? Sekä lapsi että minä tykkäämme värkätä.

    • Mielenkiintoinen näkökulma tuo muistaminen. Olen pidempään ajatellut niin, että tavarat kantavat muistoja mukanaan, mutta yksi tai kaksi ajaa saman asian kuin kaksikymmentä. Eli ne yhdet vauvantossut tuovat sen ajan mieleen yhtälailla kuin viidet vauvantossut jne. Tuo papereiden jemmaaminen tuossa tarkoituksessa on tuttua puolison osalta, jolla on siihen taipumusta. Minä haluaisin heivata tietyt jutut menemään, hän haluaa pitää ne muistona. Emme ole vielä päässeet asiasta yksimielisyyteen.

      Tuli mieleen tuosta lopusta, että mitä jos teillä olisi joku hylly tai laatikko, joka olisi varattu pelkästään askartelumateriaaleille? Se paikka toimisi tavallaan rajoina sille määrälle, joka kierrätysmateriaalia säilytetään. Jos ei mahdu ko. laatikkoon tai hyllyyn, niin sitten ei tarvitse säästää. Miltä kuulostaisi?

      • Voisi toimia se rajattu tila askartelu- ja käsityömateriaaleille! Jos vaikka tuosta yhdestä kaapista muutama hylly olisi niille. Nyt taitaa olla lähes koko kaappi… (ja lisäksi erinäisiä laatikoita ja muita).

  8. Minun ei ole koskaan ollut hankala heittää pois tavaraa. Kierrätän kaikki helpohkosti kierrätettävissä olevat ja loput turhat laitan roskiin, ellei esimerkiksi joku ystäväni tahdo ko. tavaraa.

    Tunteilu tavaroiden äärellä on aika vierasta minulle. On minullakin toki lempimuki, -vaatteet jne. mutta mielestäni tavarat on tehty käytettäväksi, ne ovat onnellisempia tullessaan käyttöön ja kun niistä joskus aika jättää niin se on silloin niin tarkoitettu. Muistojen liittämistä tavaroihin olen hieman myös vieroksunut, eikä senkään suhteen pois heittämisen kannalta asiassa ole ollut ongelmia. Esimerkiksi lapsien vauva-ajan muistaa ihan yhtä hämärästi niin tossujen avulla kuin ilmankin.. Itse yllätin silti itseni taannoin, kun olin hoitotätini kotikirppiksellä ja pyysin nähdä erään soittorasian, jota lapsena ihailin. Kun hoitotätini laittoi rasian soimaan, kyyneleet alkoivat spontaanisti noista silmiin, niin paljon hyviä muistoja hoitopaikasta kiteytyi siihen yhteen sävelmään. Tämä soittorasia onkin nyt yksi harvoista ”muistotavaroistani”..

    • Se helpottaa raivaamista ja tilan säilymistä kummasti, jos ei tarvitse muistosyistä säilyttää mitään. Meitä on varmaan moneen junaan. Sinä et selvästikään kuulu hypistelijöihin, joille muistot tulevat mieleen kun saa käsin koskettaa jotain vanhaa tavaraa. Minä taidan jossain määrin kuulua heihin, Muistan esimerkiksi lapsuudesta paljon vaatteita ja miltä ne tuntuivat kättä vasten. Ehkä tuo soittorasia toi kuulokuvan mieleen! Jos oletkin auditiivinen tyyppi 🙂

      • Olen ajatellut, etten olisi niin auditiivinen, mutta tuossa tapauksessa se ainakin toimi. En kyllä ole hypistelijäkään, ainakaan siinä mielessä, miten sinä kuvasit asian. Ehkä olen eniten visuaalinen ihminen..

        Joka tapauksessa, minunkin suhteeni tavaraan on muuttunut pikkuhiljaa ja olen huomannut, että suurin osa tavaroista on kulkeutunut minulle muuta kautta kuin sitä, että olisin ne itse tarpeeseen hankkinut. Tämän asia tiedostaminen ja se, että voin paremmin niukemman tavaramäärän kanssa auttavat rationalisoimaan päätöksiä tavaroiden karsimisessa. Olen kyllä huomannut olevani aika yksin tyylini ja mielipiteideni kanssa, mutta se on ihan ookoo 🙂

        • Ja olen kyllä valokuva-ihminen! Valokuvia katsellessa muistot ja ajatukset lähtevät lentoon.

        • Taidat olla luonnostasi minimalisti. Onneksi olkoon! Raivaaminen on sinulle helppoa 🙂

Jätä kommentti