Kirja-arvostelu: Leppoisa opas huusholliin

Luin Saara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen kirjan, joka kehottaa siivouskapinaan ja väittää kertovansa, miten arjen hommat sujuvat kuin itsestään. Täytyy sanoa että olipa erikoinen kirja. En muista, milloin olisin lukenut vastaavanlaisen, jossa vähän väliä olen joko erittäin samaa mieltä ja sitten samalla sivulla täydellisesti eri mieltä kirjoittajien kanssa!

Kirjan yleissävy on äärimmäisen topakka. Jopa niin topakka, että se käy välillä hermoille – ”soo soo älä sinä sielä kuvittele tietäväsi mitään!” Tavallaan tykkään että asiat sanotaan suoraan, mutta tosiaan välillä kirjassa on niin kova neuvomisen maku, että se meni omalta kohdaltani ärsyttävyyden puolelle. Pieneen kokoon taitettu kirja on kuitenkin mukava kädessä.

Sitten sisältöön. Sanotaan parhaat asiat ensin: kirjassa annetaan monta käytännöllistä vinkkiä siivoamista varten. Esimerkiksi välineitä ja aineita koskevat kohdat ovat järkevää luettavaa, ja teksti sopii hyvin esimerkiksi vasta omilleen muuttaneelle nuorelle. Jos yhtään on käsitystä kodinhoidosta muuten, voi mukana olla aika paljon itsestäänselvyyksiä. Mutta mukana on hirveästi käteviä käytännön vinkkejä. Esimerkkejä: lankamoppi siirtää likaa paikasta toiseen, mikrokuituliina puhdistaa. Kaikki vaatteet näyttävät silitettyinä hyviltä. Miten hajulukko ja lattiakaivo puhdistetaan. Säilytä tavaroita siinä huoneessa, jossa niitä käytetään. Tämänt tyyppiset ohjeet ja vinkit ovat aina tarpeen.

Ongelmana on, että noiden hyvien juttujen lisäksi kirja on pullollaan älyttömyyksiä. Tähän tyyliin: jos olet köyhä, voit säästää lopettamalla deodorantin käytön. Anteeksi mitä? Toimiva dödö maksaa marketissa pari euroa. Täytyy elää todella ojan pohjalla, jotta tämä neuvo olisi relevantti. Ilman henkilökohtaista hygieniaa on aika paha lähetä työhaastatteluun tai ihmisten ilmoille ylipäätään. ”Ajattele, ettei naisen tai miehen kunnia ole hajuttomuudesta kiinni” – siis millaista soopaa. Tämä oli ehkä se pöhköin esimerkki, mutta ei valitettavasti ainoa.

Vai mitä sanotte ohjeesta, että aina kannattaa hankkia isoin mahdollinen huonekalu, joka tilaan mahtuu, olipa kyseessä pöytä tai sohva? Koska ”tilan hukkakäyttö ei kannata”. Tai että menkää viettämään joulua isovanhemmille, niin ei tarvitse itse järjestää. Kuulostaa leppoisalta vanhusten hyväksikäytöltä. En tiedä teistä, mutta itse olen tottunut ajattelemaan niin päin, että vanhin sukupolvi on jo työnsä tehnyt, nyt on nuorempien vuoro hoitaa heitä. Voi tietysti olla, että kirjoittajilla itsellään on terveet ja nuoret isovanhemmat, joille joulun järjestäminen ei ole mikään erityinen ponnistus.

Ongelma tässä kirjassa on se, että nimi lupaa leppoisuutta mutta sisältö ei vastaa tuota lupausta. Kun kirjoittajat neuvovat, miten kotia hoidetaan, käy hyvin nopeasti ilmi, että ei siitä selviä kuin jokapäiväisellä työllä. Kodinhoito on jatkuvaa, loputonta työtä, eikä siitä saa leppoisaa muuten kuin omaa asennetta muuttamalla. Kirjassa on omistettu viisi sivua kylpyhuoneen siivoukselle. Ehkä kaakelisaumojen jynssääminen on jonkun mielestä leppoisaa, mutta minun mielestäni se on tylsää ja rankkaa työtä, jota välttelee viimeiseen asti. Jos joku tarttuu kirjaan oppiakseen, miten kodinhoidosta tehdään helppoa, niin seuraa luultavasti pettymys. Kodinhoidosta saa helppoa siten, että palkkaa siivoojan.

On harmi että kirjassa on niin paljon noita hölmöjä juttuja, koska ne jäävät päällimmäiseksi mieleen ja hyvät vinkit jäävät vähemmälle huomiolle. Osittain tähän vaikuttaa taitto, sillä kirjassa ei juuri ole listoja tai tietoruutuja, joihin olisi koottu tiiviisti olennaisimmat asiat. Teksti kulkee yhtenä massana, joten sieltä on vaikea etsiä yksittäistä asiaa.

Ehkä minua kuitenkin jäi eniten vaivaamaan se, miten kirjasta huokuu sellainen perisuomalainen asenne, että kaikki tasapaksusta tavallisuudesta poikkeava on turhaa tai typerää, ja jos käyttää rahaa johonkin omasta mielestä ihanaan, niin se on pröystäilyä. Niin pontevasti kirjassa paheksutaan sellaisia turhuuksia kuin sisustaminen, kauniit esineet tai merkkivaatteet. Siivous- tai organisointivinkkejä otan mielelläni vastaan, mutta kirjoittajat tuputtavat siinä ohessa sellaisia henkilökohtaisia arvovalintoja, joista tuli sellainen olo, että nyt ei ole suutari pysynyt lestissään.

Oletteko lukeneet kirjaa? Mitä piditte?

14 vastausta artikkeliin ”Kirja-arvostelu: Leppoisa opas huusholliin

  1. Kiitos kirjavinkistä. Ensimmäiseksi tarkistin koska tuollainen opas on oikein kirjoitettu, mutta sehän oli ihan uusi..

    Kirja pääsee kesälomalukemiseksi, koska haluan todellakin lukea kirjan jossa on noin älyttömiä vinkkejä 🙂

    • Eikös tämä ollut viime syksynä ilmestynyt? Allen vuoden vanha, luulisin. Oli siellä siis hyvääkin joukossa, en kiistä sitä. Kaikkea sekaisin.

  2. No voihan..
    Taisin itse tilata juuri viime viikolla kirjan itselleni… Ajattelin, että juuri tällainen opus toisi kaaokseeni leppoisaa hallintaa ajan kanssa… :/

    • Älä nyt, voihan olla että tämä kolahtaa sinulle paremmin kuin minulle 🙂 Mutta erityisen leppoisaa ei meno minusta ollut.

  3. Luin kirjan alkuvuodesta, sen jälkeen luin KonMarin kirjan. Mikä ero! KonMari tuntui hyvin leppoisasta ja ihastuttavalta, tämä kirja oli kuin pakolliseen tenttiin luettava lakikirja. Joten hyvin samoilla ajatuksilla mennään. Lukiessa oli koko ajan ajatus, että tämä ja tämä on pakko tehdä, muuten hukka ja lika talon periin. Kyllä on leppoisuus kaukana tuosta huushollin hoidosta!

    • Kontrasti on kieltämättä iso. Meinasin rinnastaa Konmariin myös, mutta jätin sen sitten pois. Tässähän on myös hyvää asiaa tavaroiden karsimisesta, ostamisen rajoittamisesta ynnä muusta, mutta jotenkin nuo jutut joihin en oikein osannut eläytyä, veivät sitten pohjaa muultakin. Kondon kirjassa on myös niitä juttuja, joita en ihan tajunnut, mutta siinä oli sellainen positiivinen (joskin siitä huolimatta päättäväinen) pohjavire. Lukijaa ei tuomittu. Mutta tässä tuli välillä jotenkin liian rajoittavia ohjeita siitä, miten pitäisi elää, liittyen muuhunkin kuin siivoamiseen tai kodinhoitoon.

  4. Mulla on idea, koosta blogiteksteistäsi ”Jennin arkijärkinen opas kodinhoitoon”, olis siitä välistä KonMarin ja tuon kertomasi.

    • Musta tuntuu että kodinhoidosta on kaikki jo sanottu, tai oikeastaan mun tapa pestä uuni ei ole sen kummempi kuin kenenkään muunkaan. Mutta raivaamisesta ja sellaisesta mulla voisi olla sanottavaa. Palaan tähän.

  5. Luin tämän joskus viime syksynä kun tästä oli juttu jossakin lehdessä ja olen samaa mieltä… sillisalaatti ja odotin nimen perusteella ihan jotain muuta- Lisäksi minä en ainakaan saanut juuri mitään uusia ideoita kirjasta. Musta tässä kirjassa oli lähes kokonaan vanhoja juttuja ja en myöskään pitänyt tuosta asenteellisuudesta..Konmari kolahti ihan eri tavalla ja oli helpompi ja mukavampi lukea (ja kuunnella).

    • Minäkin odotin nimen perusteella enemmän, vaikka oli sinänsä kiinnostavaa lukea, miten ammatikseen siivoava tekee asioita. Mitä sanoit siitä, että kannattaa antaa lattialle pudonneen ruoan kuivua paikalleen, ja imuroita vasta sitten? Tuohan on periaatteessa totta, mutta toisaalta ne tuoreet ruoanmurut sukkien pohjassa eivät myöskään innosta hirveästi…

      • Tuota en muistanutkaan…meillä lattialle pudonneen ruoan hoitaa koira ;).
        Muuten kyllä tuo ohje kuulostaa aika sottaiselta. Taitaa ruoka olla jonkun sukan pohjassa ennen kuin kuivuu imuroitavaksi kuntoon.

  6. Itse luin tämän kirjan alkuvuodesta. Itselle jäi vahviten mieleen se että kirjassa painotettiin sitä, kuinka koko ajan ei tarvitse hakea täydellisyyttä. Kodin ei aina tarvitse olla tiptop, sillä työ ei lopu koskaan. Olet mielestäni itse miettinyt näitä samoja aiheita. Itse en kokenut että kirja olisi puoltanut perisuomalaisia perinteitä vaan yrittänyt vain kyseenalaistaa nykyistä ylikulutusta. Kirjassa ajauduttiin välillä kyllä sivuraiteille ja jotkin asiat (deodorantin käyttö) eivät sopineet kokonaisuuteen. Olisin myös itse kaivannut listoja tai tarkempia ohjeita (kuinka paljon etikkaa käytetään). Konmariin verrattuna pidin tästä kuitenkin enemmän.

    • Kyllä, olen miettinyt ihan samaa. Mutta ehkä siinä on se ero, että leppoisa tarkoittaa omassa päässäni samaa kuin helppo, mukava, rento, kiireetön, kevyt jne. Se että kotia pitää ylläpitää jatkuvasti, pestä tiskejä, imuroita, luututa lattioita ja hangata kaakeleita ei oikein yhdisty noiden em. määreiden kanssa. Voi olla että kirjoittajat olivat todella enemmän ajaneet takaa kulutuskriittisyyttä, ja siitä olen heidän kanssaan samaa mieltä. Mutta heidän käyttämänsä esimerkit ja tapa kirjoittaa ohjasivat ajatukseni eri laduille. Kun kirjassa sanotaan, että lopeta sisustaminen, ja sitten heti perään puhutaan siitä että design on turhuutta, tulee siitä vähän sellainen olo, että vain halpa on hyvää.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)