Vaatteita tulee ja vaatteita menee

Viime aikoina vaatekaapissa on näkynyt liikettä. Olen koko talven mennyt todella niukalla varastolla (tyyliin yhdet farkut ja 6 t-paitaa), mutta nyt kevään tullen olen alkanut kaivata sekä kevyempiä vaatteita, että ihan vaan vaihtelua.

Ostin hullujen päivien verkkokaupasta itselleni kaksi paitaa. Niistä toinen oli aivan loistava, mutta toisen lahjoitin sovituksen jälkeen eteenpäin. Toisaalta otin vastaan erään toiselle henkilölle sattuneen virheostoksen, joten kaapissa on lopulta kaksi uutta ja kivaa vaatetta. Laskujeni mukaan uusia vaatteita vuoden alusta lähtien on siis 3 paitaa, 1 hame ja 1 huivi. Luulisin.

Tänään puolestaan lahjoitin kaksi vanhaa mekkoani uudelle omistajalle. Toinen oli paljon pidossa ollut luottomekko, joka vaan nyt pidemmän tauon jälkeen tuntui väärän väriseltä, eikä materiaalikaan miellyttänyt enää. Toinen taas oli klassinen virheostos, merkkivaate jota olin pitänyt mahdollisesti kerran tai pari. Malli ja leikkaus eivät vain lopulta näyttäneet siltä kuin olin alunperin kuvitellut. Molemmat saivat hyvän jatkoajan uudessa osoitteessa, ja minä sain lisää tilaa kaappiin. Kaapissa on muitakin vaatteita, joista lienee aika hankkiutua vihdoin eroon, joten lisää harvennusta on luvassa.

Pitkästä aikaa tekee mieli hankkia uusia vaatteita. Minulla on tapana käyttää monet vaatteet aivan loppuun saakka, ja nyt vaikuttaa siltä että kesän kynnyksellä on hankittava uutta. Se on yllättäen aika hauska ajatus, mutta toisaalta en kestä sellaista päämäärätöntä kaupassa haahuilua tavoitteena löytää ”jotain kivaa”. Täytyy siis tehdä ostoslista. Muutenkin on sellainen fiilis, että pitäisi tehdä oikein kunnon inventaario pitkästä aikaa, ja uusia kulahtaneita vaatteita ja asusteita. Jotenkin tuntuu, että kaapeissa on aika paljon sellaista, mikä vaatisi pientä korjaamista tai pesulassa käyttämistä tai jotain vastaavaa.

Nyt on muuten hyvä hetki laittaa talvivaatteita kesäteloille ja ottaa esiin säilytyksessä olleita. Yhdet kengät ovat menossa suutarille, sitten ylähyllylle; untuvatakki on matkalla pesulaan ja neuleita olen alkanut pestä talven jäljiltä. Pitäisi varmaan ottaa joku vaatteiden huollon teemaviikko, ja tehdä kaikki toimenpiteet kerralla.

Onko teillä tapana laittaa vaatteita säilytykseen keväisin? Millaisia huoltotoimenpiteitä siihen kuuluu?

12 vastausta artikkeliin ”Vaatteita tulee ja vaatteita menee

  1. Oikeastaan ainoa kausisäilytykseen liittyvä toimenpide meillä on se, että talvitakit ja -kengät viedään kellarivarastoon ja välikauden ja kesän varusteet tuodaan eteiseen (tai toisin päin). Silloin tulee useimmiten myös pestyä ja huolettua tavaroita reippaammin. Huolto tehdään yleensä juurikin noin viikon sisällä tai jopa viikonlopun aikana.

    Muutoin vaatevarasto on sama vuoden ympäri. Vaatetta ei ole paljoa, joten systeemi on toimivin näin, kun tilanteen näkee aina. Ei tule talvellakaan hairahduttua kesämekko-ostoksille, kun kaapissa nököttävät ne kevyemmät mekotkin. Harrastan paljon myös kerrospukeutumista, eli kesämekkoa saatan käyttää talvellakin paksujen sukkahousujen ja neuleen kanssa. Neuleet ovat taas tarpeellisia kesälläkin, kun silloin tulee usein reissattua kylmempiin maisemiin Pohjois-Norjaan.

    • Vien paksuja takkeja vintille, koska ne vievät niin paljon tilaa naulakossa. Yksi untuvatakki vie helposti kahden tai kolmen trenssin vaatiman tilan. Kesämekot myös laitan talveksi laatikkoon, jotta muilla vaatteilla olisi enemmän tilaa.

  2. Minä kirjoitin blogiini (pari päivää sitten) tästä talvivaatteiden vaihtamisesta kevätvaatteisiin. Kaikki talvivaatteet on nyt pesty, ja laitettu omiin kaappeihin odottamaan ensi syksyä. Minä myös laitan kengät kuntoon jo nyt, niin ovat sitten valmiina. Ja saatanpa kirjoittaa muistiin, jos joku vaate puuttuu, niin voin ostaa sen valmiiksi ennen talvea (jos vaikka jostain alesta löytyy).

  3. Niin kovasti odotan sitä, että saan ottaa taas kesävaatteet säilytyksestä! Sieltä pomppaa pari ylläriä joka kerta. Ihan kuin olisi käynyt kaupassa hakemassa uusia vaatteita 😀

    • Mulla on sama systeemi. Osaksi säilytystilan pienuuden takia ja osaksi siksi, että olen helposti kyllästyvää tyyppiä ( tai en tiedä, onko sellaista olemassa :)).
      Jos vaatteet roikkuvat ympäri vuoden silmieni edessä, on sellainen ”tarttis saada kesäksi/syksyksi/talveksi jotain uutta”- fiilis. Nyt kun voin kaivaa kesä- tai talvikamat esiin, tuntuu kuin saisin laatikollisen uusia vaatteita.

      Tietyt vaatteet toki pyörivät kaudesta kauteen vaatekaapilla, mutta selkeästi kesän kuumille ja talven kylmille tarkoitetut vaatteet ja kengät säilön odottamaan omaa vuodenaikaa. Kesäisin käytän myös enemmän kirkkaita värejä joten senkin puolesta ne saavat odotella hetkeään.
      Minulta löytyy jopa laukku jota käytän vain kesäisin. Mutta muita en sitten käytäkään koko kesänä ja sen esiin kaivaminen tuntuu aina yhtä ihanalta.

  4. Ulkovaatteet pestään, korjataan tarvittaessa ja viedään varastoon kesäsäilöön. Lasten vaatteissa tietysti vielä lisäksi katsotaan, mikä menee vielä syksyllä ja minkä voi laittaa pienempää sisarusta odottamaan tai antaa pois.

    Sisävaatteiden kohdalla sitten kesän kynnyksellä vähän järjestän kaappeja uusiksi. Lasten kaapeista kaivan shortsit ym kesävaatteet helposti saataville, niiltä ei mitään mene pois käytöstä kesäksi. Omassa vaatekaapissa siirrän yläkaappiin sellaiset vaatteet, joita en kesällä käytä, lähinnä muutama talvihame ja neulemekko. Yläkaapista otan kesäkäyttöön shortsit ja kesämekot. Järjestän myös vaatekaapin niin, että farkut ja paksut neuleet on taaempana, kesähousut jne eturivissä. Samalla käyn koko vaatevaraston läpi ja usein tulee jotain karsittuakin.

    • Mulle on aina vähän mysteeri, mitkä lastenvaatteet menevät vielä syksyllä ja mitkä ei. Välillä tuntuu ettei mikään… Sulla on kyllä perusteellinen mylläys kausivaatteiden suhteen, ja ei sellainen tekisi pahaa omassakaan kaapissa.

      • Mulla on sen verran vähän tilaa vaatteille, että on pakko myllätä ne, jos haluaa enemmän käytössä olevat helposti saataville.

        En mäkään tiedä, mitkä lastenvaatteet mahtuu syksyllä, mutta jemmaan kaikki, mitkä saattaa mahtua ja varmasti pienet laitan kiertoon tai pienempää odottamaan. Syksyllä saa taas ihmetellä, mikä kaikki onkaan käynyt kesän aikana pieneksi 🙂

  5. Minusta kausittainen vaatteiden vaihto on parhaimmillaan ihanaa puuhastelua. Teen siitä suuren show’n, koska se on vuodenajan vaihtumiseen liityvä rituaali. Nyt pitäisi pestä yksi villapaita ja pistää paksumpi jakkupuku pussiin ja viedä kellariin, muutoin talvivaatteet on jo viety pois ja kevät tuotu tilalle.

    • Luulen että mulla tämä liittyy siihen, että tuosta rituaalista tulee jotenkin kesäinen olo. On hauskaa katsella kevättakkeja pitkästä aikaa naulakossa!

Jätä kommentti