Pikainen vaatepäivitys

Muistelen, että ajattelin vuoden alussa pitää kirjaa vaateostoksistani ja budjetista. Tämä projekti on hieman päässyt unohtumaan, mutta palasi jälleen mieleeni kun ostin hameen. Olen yrittänyt vaivata päätäni, mutta en pysty muistamaan mitään muita vaateostoksia tältä vuodelta, siis tammikuusta 2015 lähtien. Olen kuitenkin saanut lahjaksi huivin ja puseron sekä villasukat, joten yhdessä hameen kanssa tänä vuonna uusia vaatteita on kertynyt neljä kappaletta.

Hame oli kirpputorilöytö. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni päässyt tähän kirpparitouhuun sisälle seuraamalla aktiivisesti erästä nettikirppistä. Tähän saakka kirppikset eivät ole houkutelleet, koska en ylipäätään jaksa käydä kaupoissa, ja kirpputoreilla se selaaminen ja plärääminen vie vielä enemmän aikaa. Mutta tämä nettihomma on helppoa! Sen kuin vain selailee kuvia, ja yhdellä vilkaisulla näkee kiinnostaako vai ei. Sitten voi sielä tarjota, tai odotella että hinta putoaa entisestään.

Tämä hame maksoi 25€, se on käytännössä uusi, ja ns. merkkivaate. Kyseinen hame on juuri nyt päälläni, ostin sen työvaatteeksi. Lisäksi minulla on samalla nettipalstalla kiikarissa yhdet kengät ja housut. Käyn tällä viikolla sovittamassa ne, ja jos ovat hyviä, maksan niistä yhteensä 60€. Olen tajunnut, että näiltä second hand -markkinoilta on mahdollista todella saada hyvälaatuisia vaatteita hyvin halvalla, jos on tiedossa mitä on hakemassa. Sekä hame, että nuo mahdollisesti hankittavat housut ja kengät ovat kaikki omalla ostoslistallani. Ne täyttävät vaatekaapissa vallitsevia puutteita.

Hameen lisäksi pesetin erään toisen hameen, mikä maksoi noin 15€. Tähän mennessä vaatteisiin on siis kulunut tänä vuonna yhteensä 35€. Toistaiseksi budjetti kuulostaa hyvin kohtuulliselta. Täsmennyksenä siis vielä se, että tämä budjetti kattaa kaikki vaateostokset alusvaatteita ja urheiluvaatteita myöten. Mitenkäs te muut olette pysyneet budjeteissanne?

14 vastausta artikkeliin ”Pikainen vaatepäivitys

  1. Kuvia!

    Mie ostin lenkkarit, 90e ja kaksi paitaa kirpparilta, 11 e. Nyt en kyllä muista että olisin ostanut muuta tänä vuonna. Mutta eipä oo ollut rahaakaan, velkaa kyllä 🙁
    (eläinlääkäri…)

    • Äääh, tämä ei kyllä ole mikään muotiblogi, enkä minä mikään muoti-ihminen… Harkitsen…

  2. En ole budjetoinut vaateostoille mitään summaa, mutta käytän niihin yleensäkin vähän. Tänä vuonna olen ostanut bikinit alennuksesta, 19 e (Damella), kun entiset olivat noin 25 vuotta vanhat ja nyt kerrassaan loppuun käytetyt. Pelastusarmeijan kirpputorilta ostin vihreän r-collectionin pitkähihaisen trikoopaidan, joka oli kuin uusi, maksoi 7 e. Entinen vihreä trikoopaita oli ostettu -88 ja meni poistoon. Se kestikin hyvin, tosin pari viimeistä vuotta peltokäytössä, kun kuluivat kainalot puhki. En ole nykyään oikein löytänyt trikoota, joka ei nyppääntyisi jossain vaiheessa.

    • Varsin maltilliselta kuulostaa ostostelusi. Tuohon trikooseen en osaa ottaa kantaa. En ole vielä oppinut tunnistamaan kankaita, joista voisi varmuudella sanoa että ne pysyvät hyvinä pitkään.

      • Mulla on aika paljolti vaatteet sellaisia, että kestävät vuodesta toiseen, joten hankkia ei tarvitse kovin usein mitään muuta kuin alusvaatteita ja joskus sukkia. Viime vuoden loppupuolella ostin alushousuja, että riittää taas vähäksi aikaa, ja alkuvuodesta eli noin vuosi sitten parit urheiluliivit. Perusliivejä voi joutua uusimaan tänä vuonna kyllä.

        Lapsella vaatemenot alkavat tasaantua, kun pituutta ei enää tule juurikaan ja osin menevät jo samat vaatteet kuin minulla. Puolisolla kuluu lähinnä sukkia ja kalsareita, ja tänä vuonna tarvinnevat uudet kengät kumpikin.

        Trikoo on kyllä helposti nykyään huonompaa ja vaatteet muutenkin kestävät huonommin kuin ennen. Juuri olen lähössä kävelemään metsään ja puin yhdeksi kerrokseksi vanhan Tasaraita-paidan, joka on ostettu -89 tai -90. Se on jo ihan resu hihansuista, kainaloista ja kauluksesta, mutta menee takin alla ulkoillessa ja kesällä peltotöissä sekin. Yhtään nyppyjä ei kankaassa kuitenkaan ole.

        Sitten kirppiksellä näkee niitä uudempia, ja ne ovat ihan karsean näköisiä pinnaltaan. Varmaan sillä on jotain tekemistä puuvillakuidun pituuden kanssa, pitkäkuituisempi on kalliimpaa. Reikiintyvätkin nykyään helpommin kuin ennen. Kun osaisikin valita niitä kestäviä vielä nytkin.

  3. Vaikka mitä olenkin ostanut! Luullakseni enimmäkseen suunnitelmien mukaan, kun tajusin, että sisävaatetta ei niin tarvitse, mutta päällysvaatteet ovat kehnossa jamassa. No, sieltä puolelta on paranneltu. Rahaakin on palanut. Lisäksi olen ostanut sukkahousuja, alusvaatteita, trikoopaidan, villa-aluspaidan, farkut (läskistyin jotenkin ihmeellisesti enkä mahtunut enää entisiin) ja kerrassaan epäonnistuneesti yhden trikoomekon. Muun muassa.

    Rinna Saramäki kertoi blogissaan rajanneensa kenkien oston kahteen pariin vuodessa, ja olen yrittänyt samaa. Kaksi paria on ostettuna, ja maaliskuu vasta menossa…

    Huh huh. Onnea kaikille teille, jotka ostatte yhden trikoopaidan kirppikseltä ja siinä onkin vuoden ostokset. Mä en pysty samaan. En taida pyrkiäkään.

    • Tämähän ei siis ole mikään kilpailu! Kenkiä en ole ostanut, mutta tällä viikolla ehkä ostan, koska viime kesänä heitin roskiin yhdet puhkikuluneet ja tarvitse niiden tilalle uudet. Muutoin kenkävarastoni on sen verran kattava (kuten hyvin tiedätte), että uusille ei ole mitään tarvetta. Lisään tuohon listaani yhden t-paidan, jonka tilasin Hulluilta päiviltä. Se lisää yhden paidan ja noin 20€ tuohon kokonaissummaan. Sen sijaan noista kirppisvaatteista olen nyt innostunut, koska aiemmin en ole osannut ostaa käytettynä oikein mitään. Mutta nyt olen päässyt vähän juonesta kiinni ja olen siitä innoissani.

      • Joo, ei olekaan. Ja hyvä niin! Joskus kyllä ärsyynnyn siitä, että jokaisessa raivausblogissa on kommentoijia, jotka ovat ostaneet vaatteen viimeksi kaksi vuotta sitten, ja silloinkin käytettynä. Ei tarvitsisi ärsyyntyä, mutta näissä keskusteluissa unohtuu helposti esimerkiksi se, että toisten työ vaatii asiallista pukeutumista, toisilla taas työpaikka tarjoaa työvaatteet. Jo se vaikuttaa vaatetarpeisiin.

        vaatetarpeita tuo myös omassa kommentissa mainitsemani lihominen tai laihtuminen, elämäntilanteen muuttuminen jne.

        Mutta siksi luenkin blogiasi, että sinulla on arkijärki mukana myös suhteessa vaatepohdintoihin.

        • Ei kannata ärsyyntyä :). Kommentoin, kun sattui olemaan aihe, jonka parissa juuri ajatukset itselläni kulkivat.

          Mulla ei ole kyse esimerkiksi turhan tavaran raivauksesta tai jonkinlaisesta minimalismiin pyrkimisestä vaan siitä, että inhoan vaateostoksilla käymistä enkä ole koskaan onnistuneesti raivannut vaatevarastoa järkeväksi, joten sieltä riittää käytettävää. Lisäksi en osaa pukeutua tyylikkäästi, kun mietin lähinnä sitä, miltä vaate tuntuu päällä, ja sitä, ettei se olisi ainakaan musta, joten en ole ikinä esimerkiksi muodikas, jollen sitten sattumalta.

  4. Vaatebudjettini kosahti yli helmikuussa totaalisesti….

    Oli tilaisuus (häät) johon tarvitsin juhlapuseron/tunikan ja sopivaa ei kaapista löytynyt. Ostin elämäni kalleimman 152€ maksaneen juhlapuseron. Pusero on onneksi sellainen että tiedän käyttäväni sitä vuosia juhlatilanteissa.
    Muita ostoksia
    – 2 kpl villapaitaa H&Mstä yhteishinta 30 €
    – 2kpl urheilutoppeja 2 kpl yhteishinta 13€.

    Tarpeena olis ostaa kunnon tennarit kevääksi sekä alusvaatteita pitäisi uusia.
    Kesäksi tarvitsen kesävaatteita, mutta niiden tarpeen kartoitan vasta vähän myöhemmin keväällä tai kesän alussa. =)

  5. Heissan, onko tällä foorumilla kellään vinkkejä mihin voi viedä oikeasti lumpun: kulahtaneet trikoopaidat, ja kaikki yli kolmella lapsella olleet vaatteet, jotka ovat ikitahraisia, reikäisiä, rikki jne.? H&M ei innosta, kun voin laittaa helsinkiläisenä suoraan roskiin = energiajätteeseen itsekin vaatteet (sitkeästi kiertävän huhun mukaan lumppu päätyy sieltäkin energiajakeeseen).

Jätä kommentti