Tavaraa lähtee

On hämmästyttävää, miten paljon sitä löytyy omaisuutta, jota ei oikeastaan tarvitse. Olen nyt aktiivisesti päivittänyt tuota sivun ylälaidassa olevaa poistolistaa, ja olen kierrättänyt, antanut tai heittänyt roskiin jo yhteensä 14 esinettä tai tavaraa. Yksi kynttilänjalka on luvattu antaa pois, joten sekin on jo listalla, vaikka tarkalleen ottaen se sijaitseekin vielä meidän kaapissa. Tammikuuta on vielä viikko jäljellä. Jos tahti pysyy samana, vuoden lopussa ollaan parissa sadassa tavarassa ilman sen kummempaa karsimista.

Sitten jos lähden keväällä esimerkiksi kirpputorille myymään, ja saan kaupaksi vaikkapa puolet niistä vaatteista, jotka nyt odottavat myymistä, lukumäärä kasvaa entisestään. Tässä alkaa hyvin nopeasti tulla perspektiiviä siihen, miten isoja tavaravirtoja keskivertohuushollissa kulkee edestakaisin. Alan myös harkita ostosten listaamista. Niihin vertaamalla oikeastaan vasta selviäisi, väheneekö tavara vai pysyykö määrä pikemminkin samana.

Ostosten listaaminen täällä julkisesti tuntuu vain hurjan henkilökohtaiselta, enkä välttämättä tunne oloani mukavaksi ajatuksen suhteen. Ostetut tavarat tuntuvat kertovan jotenkin liikaa minusta ja perheestäni. Niinpä taidan tehdä niin, että pidän ostoksista sittenkin kirjaa, mutta yksityisesti. Jos jaksan tehdä sitä koko vuoden, voin joskus marras-joulukuussa tehdä sitten yhteenvetoa siitä, millaisia tavaroita tuli ja millaisia poistui. Tänä vuonna on joka tapauksessa hankittava mm. uudet tuolit ruokapöydän ympärille, sillä entiset ovat kirjaimellisesti hajoamispisteessä.

Mitään täydellistä ostolakkoa ei tänä vuonna ole mitenkään mahdollista toteuttaa, eikä oikeastaan ole haluakaan. Ei meillä välttämättä ole hirveästi liikaa tavaraakaan, mutta kuitenkin sen verran että vähentämisen varaa on. Jatkamme siis tilanteen seuraamista mielenkiinnolla.

6 vastausta artikkeliin ”Tavaraa lähtee

  1. Minä lasken poistuneet ja ostetut tavarat ihan mielenkiinnosta (listat <3). Lapsiperheessä kaikenlaista tavaraa vain tarvitaan. Tässä kuussa meille on tullut 35 vaatetta, joista kaikki tarpeellisia (sukkia ja alusvaatteita lähinnä). Sellaisia tavaroita, joita en välttämättä olisi tarvinnut, on tullut 3. Tavaroista poistan ne, joita ei tarvita, eli en karsi karsimisen vuoksi.

    • OStetuissa on kyllä myös sellainen puoli, että miten lasketaan puolison ja omat ostokset. Omat ostokset on helppo laskea, mutta en pysty enkä edes halua valvoa mitä puoliso ostaa itselleen, vaikka ne lisäävätkin talouden kokonaistavaramäärää.

  2. Tavaroiden ostamisen pohtiminen kannattaa aina. Nykypäivänä niitä tulee ostettua aivan liian helposti, ympäristöstä tulee jatkuvasti kaikenlaisia signaaleja, jotka kuiskivat: ”Osta, osta!” Nykymaailmassa on mahdottoman paljon tavaraa, jota haluta ja kuitenkin aika vähän aikaa tai todellista tarvetta niille. Puhumattakaan siitä, että kuluttajan mielihalut tuhoavat maapalloa kovaa vauhtia.

  3. Mä oon ällistellyt ihan samaa kun nyt olen kasannut tavaroita kirppikselle. Aion laskea tavaroiden määrän ja muodostaa jonkinlaisen kuvan itselleni niistä (esim. kuinka monta vaatetta, lelua). Tarkempaa kirjanpitoa en kuitenkaan ole suunnitellut.

    • Luultavasti mikä tahansa seuraaminen lisää käsitystä omaisuuden määrästä. Olisi jossain vaiheessa kiinnostavaa kuulla sinultakin yhteenvetoa aiheesta kun olet hetken ehtinyt seurata asiaa.

Jätä kommentti