Viikon vinkit: mausteita, ruokaa ja järjestysvinkkejä

Taloussanomat kertoo, että kaapeissa vanhentuvat käyttämättömät mausteet tulevat kalliiksi. Jutussa on perää, mutta siinä unohdetaan, että mausteet harvoin pilaantuvat, vaikka olisivatkin vanhoja. Maku voi laimentua mutta tuskin joku vanhentunut salvia vaaraksikaan on.

YLE uutisoi, että vanhentuvan ruoan hävittämiseen on tulossa järkeä. Eviran uusi ohjeistus helpottaa ruoan lahjoittamista hyväntekeväisyyteen, eikä sinänsä käyttökelpoista ruokaa tarvitse välttämättä heittää roskiin. Tämä kuulostaa minusta tervetulleelta uudistukselta, joka toivottavasti vähentää sekä jätekuormaa, ruokahävikkiä että auttaa ihmisiä oikeasti.

Ilta-Sanomissa on kysytty vinkkejä ammattijärjestäjiltä, ja tuloksena on kuusi vinkkiä, joilla koti pysyy järjestyksessä. Ei näissä ole mitään vikaa, mutta mistään mullistavasta ei ole kyse. Tällaiset iltapäivälehtien pikalistaukset jäävät aina mielestäni pinnallisiksi ja irrallisiksi.

7 vastausta artikkeliin ”Viikon vinkit: mausteita, ruokaa ja järjestysvinkkejä

  1. Kiva jos ootte jo paranemaan päin siellä.

    Luin Iltasanomien siivousvinkit. Nauratti kohta jossa käskettiin sulkea häiriötekijät pois. Mä voisin sitten ehkä kerran kahdessa vuodessa järjestää kotia…

  2. Aika kevyitä nuo Ilta-Sanomien vinkit ovat tosiaan tällaisille hardcore-raivaajille. Tuo viimeinen kohta, joka kehottaa työn tuloksista nauttimiseen, on kuitenkin osuva. itse en oikein siihen pysty, enkä oikein edes huomaa kodissa tapahtunutta muutosta (vaikka sen täytyy oikeasti olla valtava). Seuraava rojukasa kummittelee jo mielessä ennen kuin edellinen on edes käsitelty loppuun…

    • Kyllä, onnistumisista pitää iloita! Ja motivaatio kasvaa kun saa aikaiseksi. Tai näin siis minulla.

  3. Tuo on maalaisjärjen voitto, että kaupat voivat antaa vanhenemassa olevaa ruokaa niille, ketkä sitä tarvitsevat. Ihan järjetöntä touhuahan se tähän asti on ollutkin.

    • Ymmärrän tietyn sääntelyn elintarvikehygienian nimissä, mutta on kiva että tähän on saatu vähän väljennystä, koska ei se ruokahävikkikään ole hyvä asia.

      • Joo tiettyyn rajaan asti minäkin ymmärrän, mutta en enää sitä että ihmisiltä kielletään oma järki ja vastuu siitä, mitä suuhunsa laittavat. Suomen ruuat on niin äärimmilleen valvottuja ja pakattuja, että mikään ei mene pilalle kun pvm umpeutuu. Ovat käyttökelpoisia vielä sen jälkeenkin. Ja jos ylijäämäruuat jotakuta auttavat, hyvä asia. Tuo pakastaminen on vaan vähän hassu lisätoimenpide. Mutta mennään sillä, on se kuitenkin parempi kuin entinen ehdoton kielto päivämäärät ohittaneiden ruokien käyttöön. Kehitystä, hyvä niin! Kiitos Evira.

Jätä kommentti