Länsimaisen ihmisen tuska

Roskiin heittämisen taito ei kommenteista päätelle ole helppoa kaikille muillekaan. Eihän meistä kukaan varta vasten halua tuottaa lisää jätettä maapallolle. Maapallon uhkakuvia tulee joka tuutista – ilmasto lämpenee, meret täyttyvät muovista ja tuntuu että suorastaan hukumme roskiin. Silloin on helpottavaa ajatella, että kaikki meidän vanhat tavarat kierrätetään, eivätkä ne suinkaan päädy kaatopaikalle.

Valitettavasti tämä ei ole totta. Kuten samaisessa postauksessa todettiin, kaikkea ei voi kierrättää. Se tarkoittaa toisin sanoen sitä, että jokainen meistä tuottaa jätettä. Päivittäin. Vuodessa sitä kertyy kilotolkulla. Jos tämän asian tiedostaa tarpeeksi syvällisesti, alkaa ahdistaa. Niinpä sitä alkaa miettiä, miten jätettä voisi vähentää. Tässä kohdassa mukaan tulee yleensä se kierrätys.

Minulla on lievä taipumus henkilökohtaiseen viherpesuun. Kuvittelen mieluusti olevani vähän ekompi kuin oikeasti olenkaan. Siihen on pitkälti syynä juuri nämä maailman uhkakuvat. En haluaisi olla omalta osaltani tuottamassa yhtään enempää jätettä. Jätteen määrää voi myös oikeasti vähentää, sillä vaihtoehtoja on. Voi ostaa käytettyä, vähentää pakkausjätettä, valita täyttöpakkauksia ja korjata vanhaa sen sijaan että ostaisi uutta.

Tässä vain on se ongelma, että aina voi tehdä vähän paremmin ja enemmän. Ei olisi pakko käyttää talouspaperia, kun voisi käyttää rättejä. Ei olisi pakko ostaa pesuaineita, kun nekin voisi tehdä itse soodasta ja ties mistä. On todistettavasti olemassa ihmisiä, jotka kykenevät elämään tuottamatta ollenkaan roskia. Se on periaatteessa mahdollista. Mutta mitä enemmän asiaa pohtii, sitä enemmän alkaa ahdistaa, sillä aina  löytyy jokin asia, jossa omaa suoritusta voisi vielä parantaa. Ja jos rehellisiä ollaan, ei minusta ole omien pesuaineiden keittelijäksi.

Niinpä jäljelle jää tämä: minä tuotan jätettä. Tämä on fakta, jonka voi vain hyväksyä. Sillä kuten olen sanonut ennenkin, minulle linkolalainen korven keskellä omavaraistaloudessa asustelu ei ole vaihtoehto. Eikä se ole kovin monelle muullekaan. Siksi meidän on vain hyväksyttävä oma osuutemme jätteiden tuottajina, ja keksittävä miten sen tuskan kanssa voi elää.

Olen tätä pohtinut viime aikoina paljon. Ja tähän tulokseen olen tullut: yksi ihminen ei voi pelastaa koko maapalloa. Vaikka minä ja perheeni alkaisimme elää niin, ettemme tuottaisi lainkaan jätettä, isommassa mittakaavassa sillä ei olisi mitään merkitystä. Yksi ihminen voi tehdä äärimmäisiä valintoja, mutta globaalista näkökulmasta ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Sen sijaan massoilla on merkitystä. Jos esimerkiksi kaikki suomalaiset lakkaisivat käyttämästä pieniä hedelmäpusseja, sillä olisi enemmän merkitystä kuin sillä, että minä alkaisin kompostoida kaikki biojätteeni parvekkeella. Niin idealistiselta kuin se kuulostaakin, maailmaa muuttaa valtioiden tasolla tehdyt päätökset ja lait, jotka saavat (tai siis pakottavat) massat tekemään parempia valintoja ja ohjaavat teollisuuden toimimaan ekologisemmin.

Niinpä filosofiani on tämä: hyväksyn sen, että tuotan jätettä. Se ahdistaa aina välillä, mutta hyväksyn sen osana elämääni, sillä en ole valmis tekemään valintoja jotka johtaisivat täydelliseen jätteettömyyteen. Tämän faktan tuottama tuska on se hinta, jonka valinnoistani maksan. Mutta se ei tarkoita sitä, että voisin elellä kuin pellossa. Koen että velvollisuuteni on vähentää roskien määrää ja tehdä niin ekologisia valintoja kuin mahdollista – mutta umpisolmuun asti tästä ei ole syytä ahdistua. Teen sen, mikä mielestäni on oikein ja kohtuullista, ja odotan että muutkin tekevät osansa. Siinä samalla pyrin vaikuttamaan myös isommassa mittakaavassa, jotta maailma menisi parempaan suuntaan. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lähettelen palautetta ja kyselyitä yrityksille ja äänestän sellaisia ihmisiä, joiden arvomaailma vastaa omaani. Yritän myös välttää niitä muovipusseja. Tällä tavalla pystyn elämään niin, etten muserru syyllisyyden alle ajatellessani sitä jätemäärää, jonka väistämättä elinaikanani tuotan.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä te muut tästä ajattelette.

18 vastausta artikkeliin ”Länsimaisen ihmisen tuska

  1. Tämä onkin kumurantti asia. Itsekin joskus olen tuntenut tunnontuskia jätteen määrästä ja kokenut että minun tulisi sitä radikaalisti vähentää. Mutta mutta… Emme kukaan voi elää tässä maassa ilman jätettä. Jokainen tuottaa jossain määrin jätettä, oli se sitten kierrätettävää tai ei.
    Itse koen että silloin on tehnyt oman osansa kun ei tarvitse valvoa öitään kyseisen asian takia. Odotan että muutkin kierrättävät kohtuuden rajoissa (ei todella tarvitse alkaa parvekkeella kompostoimaan) tai muuttaa sinne korpeen asumaan jossa voi itse viljellä porkkanat ja kasvattaa lehmät. Hienoahan tämä olisi jos se toteutuisi kaikkien osalta, mutta maapallolta loppuisi tila jos kaikki eläisimme vain omavaraisesti.
    Lisäksi (tämä saattaa olla hieman naiviisti ajateltu) mutta enemmän kasvihuonepäästöjä ja saasteita tulee aivan muualta kuin Suomesta. Vaikka Suomessa tehtäisiinkin jotain niin sillä ei olisi globaalisti kovinkaan suurta merkitystä. Jos taas kaikki amerikkalaiset lopettaisivat muovin käytön, kokisin että sillä on suurempi merkitys maailmalle kuin jos sama tehtäisiin Suomessa.
    Silti käytän kestopusseja ja pyrin välttämään muovipussien ostamista kaupasta. Kierrätän sen verran kun taloyhtiön jätelajittelu antaa periksi ja voin siltikin nukkua yöni hyvin. Eikö sen pitäisi riittää?

    • On totta että Suomen osuus maailmassa on pieni, mutta mielestäni maiden, joilla on siihen todellinen mahdollisuus, pitäisi osallistua ilmastotalkoisiin ynnä muuhun maailman parannukseen kaikin voimin. Emme voi tuudittautua siihen, että osuutemme on niin pieni ettei sillä ole merkitystä. Samalla tavalla ajattelen, että jos riittävän monta yksittäistä ihmistä tekee järkeviä valintoja, sillä alkaa olla merkitystä kokonaisuuden kannalta. Siksi minusta yksilön valinnat ovat tärkeitä, mutta on tärkeää ymmärtää että jos muut eivät tee mitään, on yhdentekevää vaikka tosiaan sitten kompostoisi parvekkeellaan. Tai siis kelailen tätä, koska olen itse aika paljon painiskellut sen kanssa, missä asti yksi ihminen on tehnyt tarpeeksi.

  2. Minun on pitänyt kirjoittaa esimerkin voimasta, mutta aina se on jäänyt.

    Minusta meidän kaikkien kuuluisi olla esimerkkinä muille. Itse juuri pelkään sitä, että oma huusseilulinjani saa muut vaan vieraantumaan ekoilusta – se on jo liian outoa. Siksi on hyvä, että on ”taviksempia” ekoilijoita kuin minä, jotka tekevät ympäristöystävällisistä ratkaisuista muodikkaita, ja näyttävät, kuinka ne ratkaisut voivat olla joskus jopa lompakonkin kannalta järkeviä. Nämä järkevät ihmiset voivat sitten olla innostavana esimerkkinä.

    Enemmän painostavana kuin innostavana esimerkkinä on mm. veljeni, joka on kasvissyöjä ja suosii luomua. Ihmiset tottuivat ajattelemaan hänen kannaltaan, ja saattoipa käydä niin, että vanhempieni luona syötiin perheen kesken kasvisruokaa, vaikkei veljeni ollut paikallakaan.

    Toisena esimerkkinä: kun kerron puuhistani, saan usein palautetta, että puhuja itsekin haluaisi leikata kulujaan ja hypätä oravanpyörästä, muttei kehtaa, kun se on niin valtavirrasta poikkeavaa. (Joskus toki on muitakin syitä.) Siksi meitä oudompiakin esimerkkejä kai tarvitaan. Kun on sitä toistakin äärilaitaa, siirtyy painopiste keskemmäs. Eli normaalin sijainti kerskakulutukset ja linkolalaisuuden välillä voi muuttua.

    Ihmisten toimintaa vaikuttaa myös yleinen mielipide. Tarkemmin sanottuna itselle merkityksellisten ihmisten mielipiden. Esim. jos roskia auton ikkunasta ulos heittäviä ihmisiä moittisivat heidän kaverinsa, joille he ylimielisyydellään brassailevat, muuttuisi käytös luultavasti.

    • Olet ihan oikeassa. Mietin kirjoittaessani, että tavallaan myös tiedon jakaminen on tärkeää. Siis ihan siltä pohjalta, jos vaikka joku ei satu tietämään ja tekee siksi huonoja valintoja. Ehkä siksi tämä blogikin on olemassa.
      En muuten missään nimessä väheksy, jos joku on valinnut ”huusseilulinjan”! Tarkoitin vain, että minusta ei siihen olisi.

  3. Mun blogissa keskustellaan parhaillaan vähän samasta. Tai siis muovipusseista ja roskattomuudesta.

    Itse koen äärimmäiset esimerkit päivästä riippuen innostavina tai ahdistavina. Joka tapauksessa ihailen ihmisiä, jotka elävät arvomaailmansa mukaisesti – ja monesti mietin, että minusta ei olisi samaan.

    Olen myös sitä mieltä, että meidän kaikkien isoin vastuu maailman muuttamisessa on antaa palautetta päättäjille: poliitikoille ja yrityksille, joiden päätösvallan takana on tehdä isompia muutoksia kuin yksittäinen kuluttaja pystyy ikinä tekemään.

    Oikeastaan mielestäni viherpesua on myös jättää omat tekonsa henkilökohtaisiksi valinnoiksi, ilman yritystä muuttaa isommin maailmaa. Silloin todella on vain se pisara meressä, eikä mikään muutu.

    Kyynistyminen omien vaikutusmahdollisuuksien edessä on helppoa, etenkin kun kohtaamamme ympäristöongelmat ovat niin suuria. Minä kuitenkin haluan uskoa, että muutos on mahdollinen, ja että kaikilla teoilla on väliä. Esimerkiksi tämä sinun blogisi on varmasti innoittanut monia pohtimaan omaa suhdettaan tavaraan.

    • Pystyn täysin eläytymään tuohon innostukseen ja ahdistukseen. Lainasin kerran Zero Waste -kirjan kirjastosta mutta en pystynyt lukemaan sitä, ahdisti liikaa. Pitää yrittää jossain vaiheessa uudestaan.

      En ihan saanut kiinni tuosta viherpesuajatuksesta – ellet sitten tarkoittanut suunnilleen samaa kuin Suotar tuossa alla?
      Sen sijaan luulen että tuo on aivan totta, että ongelmien laajuus ja yhden ihmisen pienuus aiheuttaa sitä kyynistymistä, tai minun tapauksessani ajoittaista ahdistusta. Jos taas tämän blogin myötä joku on inspiroitunut niin hienoa!

      • Muotoilin huonosti 🙂 Tarkoitin sitä, että ihminenhän voi kaikessa hiljaisuudessa jättää vaikkapa muoviset hedelmäpussit ostamatta, ryhtyä kasvissyöjäksi ja lopettaa hiustensa värjäämisen, ja omissa ajatuksissaan nostaa itsensä jonkinlaiselle vihreälle jalustalle.

        Yksittäisinä tekoina edellä mainitut ovat kuitenkin aika merkityksettömiä – kauppa ei edes huomaa pienen pientä notkahdusta hedelmäpussien menekissä, eikä ryhdy toimenpiteisiin. Lihatuottajat eivät huomaa mikroskooppisen pientä laskua lihan kysynnässä, eivätkä tee mitään. Kemikaaleja virtaa kampaamojen viemäreihin kuten ennenkin, mikään ei siltäkään osin muutu.

        Eli niin kauan, kun emme kulutuspäätöstemme lisäksi pyri osallistumaan julkiseen keskusteluun ja vaikuttamaan myös muiden mielipiteisiin, yksittäiset teot jäävät pisaraksi meressä.

        Tämän puheenvuoron ei ollut tarkoitus lannistaa ketään eikä syyllistää. Olen itse kuvaamani viherpesijä, vasta aivan hiljattain olen ryhtynyt ottamaan yhteyttä päättäjiin ja kirjoittamaan valinnoistani blogiini, yrittänyt tulla mukaan julkiseen keskusteluun. Mulla oli jokin käsittämätön kynnys olla yhteydessä yrityksiin, ja nyt kun olen sitä pari kertaa kokeillut, huomaan miten älyttömän helppoa se on, ja miten hyvä keskustelu yhteydenotoistani yleensä seuraa. Haluaisin siis kannustaa muitakin samaan.

        Ja vähän siihen liittyen mulla olisi Jenni sulle ehdotus. Mulla on tapaamisidea ajatuksella saada asiantuntijatietoa aiheesta länsimaisen ihmisen tuska, ja mietin, haluaisitko sä tulla mukaan? En tässä kerro enempää, mutta jos kiinnostuit, niin laita mulle viestiä ehdoton.ehka@gmail.com ja kerron lisää!

  4. Jenni, sinun blogisi kirjoituksia joulusta jaetaan kaveripiirissäni eli vaikutat jo. Viherpiipertäjä voi olla vain näennäisen ekologinen ostamisen jatkuessa, vaikkakin aikaisempaa kalliimmalla hinnalla. Downsiftaaja kuluttaa vähemmän, mutta ilman yhteisöllistä osallistumista kyseessä voi olla pelkkä itsekkyyden naamioiminen ekologiseksi. Roskaa tuottamaton voi polttaa jätteet itse alhaisemmalla lämpötilalla ja aiheuttaa suuremmat päästöt. Keskelle metsää muuttavat ajavat kahta autoa, vaikka tarkoituksena oli olla lähempänä luontoa. Sinun esimerkkisi parvekkeella kompostoinnista kirvoitti kynän irti. Aina tulisi miettiä mitä valitsee ja miksi.

    Meistä kukaan ei ole täydellinen, eikä yhteen lokeroon pantavissa. Naomi Kleinin kirjan jälkeen tarkoitushakuisuus kirjoituksessani on selvä on aika muuttaa suuntaa. Itsensä kohdalla kannattaa katsoa millä muutoksella itse pystyy vaikuttamaan. Käsilaukkuun kaksi kestokassia yhden sijaan oli viimeisin muutokseni tavoissani. Pisara meressä, mutta silti.

    • Kiitos. Näinhän se juuri menee. Luonnollisesti en ole kompostoimassa parvekkeella yhtään mitään, mutta jos synkemmässä mielentilassa alkaa liikaa asioita analysoida, saattaa päätyä vähän outoihin lopputulemiin. Silloin on hyvä palauttaa mieleen kohtuullisuus, suhteellisuus ja terve järki 🙂

      Katrin kysymys on aina, mitä pystyn näillä resursseilla tekemään, ja se on oikeasti aika hyvä kysymys. Siinä pysytään terveen järjen ja realismin piirissä.

  5. Hyvä aihe.

    Jos miettii valintojaan, on jo se hyvä asia. Jos tekee valintoja, vielä parempi. Jos saa muutkin tekemään valintoja, vieläkin parempi. Maailman tilanne turhauttaa. On helppo ajatella: Mitä merkitystä on sillä, että itse tuotan hippasen vähemmän jätettä, kun lähellä on miljoonakaupunki, joka suoltaa puhdistamatonta viemärijätettä jokeensa ja siitä mereen? Tai isot kaupungit ovat sinisenään saastetta. On sillä silti merkitystä. Kannattaa jaksaa tehdä edes ne pienet teot – ajatelkaa mikä olisi maailman tila, jos kukaan ei tekisi mitään. Think global, act local – mitä muuta voimme? Jokainen meistä voi olla ekologisempi, mutta hei – niin voisi olla myös parempi leipoja, vaimo, äiti, ihminen, parempi mikä vaan. Tarpeeksi hyvä kuitenkin riittää. Elämme nykymaailmassa, eikä aikaa voi kääntää taaksepäin.

    Kansainväliset isot linjat ehkä eniten merkitsee ja niihin emme juuri voi vaikuttaa, no ehkä äänestämällä vähän. Ja taas toisaalta voiko miljoonien ihmisten pienet teot olla vaikuttamatta? Sinänsä kumma, että useammat yritykset eivät keksi käyttää ekologisuutta hyötynään, vaan muutoksiin pitää usein lailla pakottaa.

    Uskon, että tämän blogin lukijoille kierrätys sekä kulutuksen ja jätteen vähentäminen ovat jo toinen luonto. Luonteva osa arkea. Hyvä niin. Silti voi aina haastaa itsensä astetta parempaan. Ei tästä kovin kauas taaksepäin tarvitse mennä, kun kaikki roskat mätettiin samaan roskikseen, siis ihan kaikki sekaisin: ruuantähteet, muovit, lasit, vaatteet, paperit, metallit… Enää ei tulisi mieleenkään. Nuorimmat eivät tästä ehkä edes tiedä, mutta ei siitä nyt niin kovin kauaa ole. Muutosta on siis tapahtunut ja paljon.

    Ekologista olisi myös istuttaa puita, perustaa puutarha, suosia luonnonmukaisuutta kaikessa. Ja niin monta muuta asiaa… Mutta aloitetaan jollain, johon pystymme tänään.

    • Niinpä, tuo roskisesimerkki on hyvä! Ei meillä lapsena kierrätetty muuta kuin sanomalehdet. Nekin piti itse viedä kaupalle keräyslaatikkoon. Ja ehkä jotain pantillisia pulloja. Kaikki muut meni samaan roskiin, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.

  6. ”… minulle linkolalainen korven keskellä omavaraistaloudessa asustelu ei ole vaihtoehto.”

    Tämä on varmaan joku suuren luokan huumoripläjäys? Onko viittaus siis todella Pentti Linkolaan?

    Väitetään, että hän on sanonut lisääntymisen olevan suurin rikos luontoa vastaan, en jaksa tätä kuukkeloida, muistelen vain muita vanhoja:

    – silloin kun Pentti Linkola oli ns. kalastaja ammatiltaan, niin autottomana hän toimitti saaliinsa markkinoille – yllätys yllätys – naapureiden autoilla, eihän viherhemmo voinut omistaa mitään niin ympäristöä raiskaavaa kuin pakettiauto.

    – nyt kun herra Linkola on hieman vanhempi ja potee huomattavan kallista sairautta, jonka hoidon yhteiskunta maksaa hänelle verorahoilla rahoitettuna, en ole yhdestäkään haastattelusta lukenut hänen kieltäytyneen hoidoista.

    Jos tätä kutsuu omavaraistaloudessa elämiseksi, niin ihan vapaasti, muitakin määritelmiä voisin keksiä. Lois, loinen, vapaamatkustaja…

    -ölköl-

    • Häntä tarkoitin. Mutta minulla ei ole hänen elämänvaiheistaan sen tarkempaa tietoa, eli ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti. Lähinnä tyyppi edustaa sellaista korpikuusen kannon alle muuttanutta henkilöä, joka ainakin julkisuudessa on antanut kuvan täydellisestä omavaraisuudesta. Voi olla että olen ymmärtänyt jotain väärinkin, siinä tapauksessa oma virheeni.

  7. Ei näissä syyllistämisen linjalle kannate lähteäkään vaikka joskus mieli tekisi. Jokainen kykyjensä mukaan, eli periaattessa samalla linjalla ”suotar” nimimerkin kanssa; On aivan pelkkä tekosyy tuudittautua ajatukseen ettei yhdellä hengellä tai taloudella olisi merkitystä. Saanen kysyä mitä muita vaihtoehtoja sitten olisi..(paitsi tietty äänen käyttäminen myös poliittisissa valinnoissa). Kaikkiin asioihin voimme vaikuttaa vain itsemme kautta, oli sitten kyse toisten huomioon ottamisesta tai mistä hyvänsä. Vai oletteko kuulleet sanottavan etteivät kaikki muutkaan käyttäydy toivomallamme tavalla? Ei ole olemassa mitään massavaikutusta. Yksi ihminen voi elämänkaarensa aikana vaikuttaa uskomattoman paljon omalla toiminnallaan ja esimerkillään myötävaikuttamalla.
    Tuota en kyllä lainkaan ymmärtänyt, että mitä haittaa siitä sitten on jos esimerkiksi veljesi on vaikuttanut niin vahvasti esimerkillään, että muutkin syövät toisinaan kasvisruokaa?!? Tämähän on aivan erinomaista! Ei liene kellekään haitallista toisinaan kasvisruokapäivän pitäminen, päinvastoin. Roskien sijaan enemmän vielä häiritsee harkitsematon ja turhamainen lelujen kerääminen pikkulapsitalouksissa. Turhan hetkellisen muovin ym. patterivekottimien keräily aiheuttaa vain kaikille tuskaa lapsista ja aikuisista luontoon. Ja noh, roskakategoriaanhan nekin mahtuvat. Onneksi on paljon jo tiedostaviakin perheitä esimerkiksi muille.

    • Kyllä yhdellä on tietenkin merkitystä ja monella yhdellä vielä enemmän. Se, mitä ajoin kirjoituksessa takaa oli se, että yhden ihmisen ratkaisuilla alkaa olla isossa mittakaavassa vaikutusta, jos monta ihmistä päättää tehdä saman valinnan. Sen vuoksi tärkeintä on tehdä niitä järkeviä arkisia valintoja, eikä kantaa huonoa omaatuntoa siitä, ettei pysty venymään täydelliseen suoritukseen.

    • Pidän kyllä innostavana sitä, että näin veljeni saavan aikaan muutosta. Muutos tuli kuitenkin hänen ehdottomuutensa kautta, ja siksi se tuskin on pysyvä muutos. Perheen ollessa koolla on usein useaa ruokaa: kasvis- ja lihavaihtoehtoja. Se, että kasvisruoka saisi vielä enemmän jalansijaa vanhempieni luona silloin, kun lapsia ei ole paikalla, vaatisi ihan erilaista motivaation heräämistä – sellaista, joka lähtee itsestä. Asenteet istuvat syvällä, äiti ei oikein osaa suhtautua kasvissyöntiin rakentavasti.

      Kasvissyönti levisi perhepiiriin, koska äitini otti paineita siitä, että täytyyhän hänen lapsensa nyt jotain syödä. Meidän perheessä on voimakastahtoisia ihmisiä. Minkäänlaista muutosta ei olisi tapahtunut, jos veljeni olisi silloin aluksi tehnyt yhtään minkäänlaisia myönnytyksiä. Itse asiassa määrätietoinen äitini sai loppujen lopuksi jyrkän veljeni syömään lähiluomulampaanlihaa…

      Hyvä kun tulin tänne tätä kommenttiketjua vielä jostain syystä lukemaan. On ollut monesti mielessä, että voisin joissain asioissa ryhtyä tuumasta toimeen enkä vain puhua ja meinata. Olen niin rauhaa rakastava, etten osaa pitää aina puoliani. Ympäristössä on niin paljon hiljaista painostusta tavanomaisen elämän suuntaan. Jospa saisin taas muokattua ruokavaliotani enemmän itselleni sopivaan suuntaan, myös muualla kuin kotona mieheni kanssa.

  8. Olen potenut tämän syksyn valtavaa henkilökohtaista ekologista kriisiäni. Olen ollut ympäristö- ja eläinsuojeluasioista kiinnostunut/huolestunut aivan ala-asteikäisestä asti. Valtava taakka pienellä ihmisellä! Olen kierrättänyt kaiken mahdollisen,ostanut miltei kaiken kirppareilta tai muuten käytettynä, ollut kasvissyöjäkin viisi vuotta yhdessä vaiheessa, lahjoittanut rahaa eläinsuojeluun ja ympäristönsuojeluun ja onpahan tullut huusseilukin tutuksi (ulkohuussit on mun mielestä mahtavia laitoksia oikein hoidettuna. Unelmakodissani olisikin sekä vesivessa että ulkohuussi). Kaikesta tästä vuosikausien panostuksesta ja maailmantuskasta ja maapallon tilan murehtimisesta huolimatta sosiaalinen media tykittää joka päivä maailman vääryksiä silmille. Vähän tässä tulee sellainen olo, että jaksaako enää edes yrittää ekoilla kun ei tästä tunnu mitään hyötyä olevan. Tai pitäis vaan pyrkiä tekemään enemmän ympäristön eteen, mutta sitten alkaa jo elämänlaatukin kärsiä. Onneksi ekoilu näkyy myös omassa kukkarossa, muuten menisi usko ihan täysin.

    • Usko pois, ymmärrän tuon tuskan. Siitä ei tiedostava ihminen oikeastaan koskaan pääse kokonaan eroon, eikä ehkä välttämättä tarvitsekaan. Mutta rajansa kaikella. Sitä tarkoitin sillä, että oma rajallisuutensa on vain hyväksyttävä. Yksi ihminen ei omilla elämäntavoillaan kerta kaikkiaan pysty pelastamaan maailmaa. Mutta: Jos meistä jokainen hoitaa ns. oman tonttinsa, niin maailma paranee sillä jo kummasti. Olen myös asiaa mietittyäni tullut siihen tulokseen, että tuo Saaran mainitsema suuressa mittakaavassa vaikuttaminen on tosi tärkeää. Melkeinpä vielä tärkeämpääkin kuin jokunen muovipussi siellä täällä.

      Niinpä jatkossa oma fokukseni on entistä enemmän siinä suuressa mittakaavassa. Minun tehtäväni on antaa palautetta niille tahoille, jotka oikeasti voivat vaikuttaa asioihin globaalimmassa mittakaavassa. Samalla tietysti teen sen mitä kohtuullisesti voi yksilöltä odottaa, mutta äärimmäisyyksiin ei tarvitse mennä. Koita sinänkin nähdä suuri kokonaisuus selkeämmin, jottet menetä motivaatiota täysin. Kuulostaa siltä, että teet jo monia luonnon kannalta todella hyviä valintoja ja se riittää. Meistä jokainen tekee sen, minkä omilla resursseillaan pystyy.

Jätä kommentti