Stockmann. En tajua.

Arvatkaa mitä. Aion jälleen urputtaa Stockan toiminnasta. Yllättävää, eikö totta? Tämän postauksen inspiraatio on kommentissa, jonka sain aikaisempaan kirjoitukseen, jossa valitin että kantistuotteet olivat loppu ennen aikojaan. Tuossa tapauksessa siis ennen kuun puoliväliä, mikä oli mielestäni liian aikaisin.

Mutta uusimmassa kommentissa todettiin, että tämän kuun tuote oli loppu parissa päivässä, koska se oli myynyt niin hyvin jo ennen kuun alkua. Tämä kuulostaa tutulta. Äidilleni kävi heinäkuussa samalla tavalla. Hän huomasi edellisen kuun viimeisenä päivänä vaatteen, joka oli seuraavan kuun kanta-asiakastuote. Vaate oli myynyt niin hyvin, että siitä oli koot loppu. Eli heinäkuun tuote oli myyty loppuun jo kesäkuun puolella! Loppujen lopuksi oikea koko onnistuttiin saamaan niin, että myyjä teki varauksen seuraavasta kuormasta, joka oli tulossa parin päivän päästä. Samainen myyjä vaan totesi, että hyvin nämä ovat myyneet, juuri äsken pantiin esille. Toisin sanoen näissä tapauksissa asiakas on onnistunut saamaan kantistuotteen, mikäli on sattunut paikalle oikeaan aikaan ennen virallisen myynnin alkamista. Ne, jotka naivisti kuvittelivat saavansa tuotteen sitten kun kuu vaihtuu, ovat jääneet ilman.

En ymmärrä mitä Stockmannilla oikein ajatellaan. Siis laitetaan kantistuotteet myyntiin ennen aikojaan, ja sitten myydään ihmisille eioota. Sitten vielä ihmetellään, kun asiakkaiden mielestä palvelu on huonontunut ja myynti ei vedä. Ällistykseni on sillä tasolla, että sitä alkaa olla vaikea pukea sanoiksi. Mitä epäselvää tässä voi olla kenellekään? Jos firma sabotoi itse omia konseptejaan noin tehokkaasti, niin ei voi yllättää ketään, jos palaute on huonoa. Joten Stockmannin johtohenkilöt. Tsekatkaa nyt pikavauhtia ne omat prosessinne. Niissä on jotain kovasti pielessä.

Tämän kertainen urputus päättyy tähän.

2 vastausta artikkeliin ”Stockmann. En tajua.

  1. Olin sattumalta viime sunnuntaina Stockan lastenosastolla etsimässä yhtä vauvantarviketta, jonka muistin esikoisen vauva-ajalta toimivaksi ja jota ei myyty muualla. Ajattelin, että nappaan ohikulkumatkalla mukaan. Ihmettelin samalla reissulla sitä, että syyskuun kantistuotteet olivat jo esillä ja ostettavissa. Eli siis ainakin päivää ennen oli tarjolla esim. suosittuja toppahaalareita, joiden voisin ajatella tehneen hyvin kauppansa.

    Kokonaan toinen juttu oli se, että myyjiä oli liian vähän, ei edes kassoille riittävästi. Varsinkin ulkomaisia asiakkaita odotteli tyhjien kassojen luona hämmentyneinä, osalla kerättynä tavaraa varmaan tonnien edestä. Oma asiani oli luonnollisesti liian vähäpätöinen edes selvitettäväksi, sain vain kehotuksen katsoa hyllystä.

    Olen kyllä ollut Stockan verkkokaupan tyytyväinen asiakas jo pitkään, mutta nyt kesällä sieltäkin huono kokemus…

    • Tuo on näköjään siis ihan yleinen käytäntö laittaa kantistuotteet etuajassa myyntiin. En voi käsittää. Mikä logiikka?
      Toiseksi olen toki antanut stokkalle palautetta noista myyjistä. Voisivat vähentää kassojen määrää, jos ei myyjiä riitä jokaiselle. Mulla on sama kokemus sieltä, että pitää huhuilla ja etsiä, että löytää jonkun joka osaa käyttää kassakonetta. Verkkokaupasta en edes aloita, siitä olen avautunut jo niin monta kerta…

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)