Bloggaamisesta, osa 1

Olen joskus blogin alkuaikoina kirjoittanut omista bloggaamisen periaatteista, mutta koska niistä ajoista lukijamäärä on moninkertaistunut ajattelin tehdä päivitetyn version.

Kuvat

Tässä blogissa on hyvn vähän kuvia. Se johtuu pääasiassa siitä, että niiden ottamisesta, muokkaamisesta ja liittämisestä tulisi liikaa vaivaa. Toisaalta en itse ole kiinnostunut ns. kuvituskuvista, siis sellaisista mitkä eivät tuo juttuun mitään informaatiota. Ihmettelen esim. muotiblogeissa, miksi samasta asusta on joskus kolme tai useampia kuvia. Ymmärrän kuvat edestä ja takaa, mutta sen jälkeen olen jo nähnyt asun, ja lisäkuvat ovat turhia. Toisin sanoen minua häiritsee, jos blogi on tukittu kuvia täyteen. Tykkään itse tekstipainotteisista blogeista, oikeastaan kaikki seuraamani blogit ovat samanlaisia kuin tämä omanikin. Kuvat ovat kiinnostavia, jos ne ekrtovat jotain mitä on vaikea sanoin selittää. Olen luvannut muuten kuvan siitä eteisen matosta. Se tulee vielä, kunhan saan aikaiseksi!

Some

Jennin Arkijärki on pelkkä blogi. Ei ole facebookia, Twitter-tiliä eikä etenkään Instagramia tai Pinterest-seinää. Jälkimmäiset selittyvät tuolla kuvapolitiikalla. Ensimmäisiä en halua, koska ne vievät aikaa eivätkä tuo minulle mitään. En yritä maksimoida lukijamääriä näkymällä kaikkialla koko ajan. Se ei ehkä ole kaupallisesti viisasta, mutta toisaalta en ole myöskään myymässä mitään. Jos joskus alan kaupata jotain, niin sitten tilanne ehkä muuttuu. Varmuuden vuoksi en mene lupaamaan mitään. Toistaiseksi blogi on kuitenkin lähinnä harrastus.

Kaupallisuus

Edellisestä päästäänkin sujuvasti tähän aiheeseen.  Blogin lukijamäärät alkavat olla sellaiset, että epäilisin sen jo joitakin markkinointitahoja kiinnostavan. Mutta olen huomannut, että kun blogi alkaa elättää kirjoittajansa, rahan myötä on tehtävä kompromisseja. Olen vain harvoin törmännyt blogeissa oikeasti itseäni kiinnostaviin mainoskampanjoihin. Ne ovat lähes aina sellaisia, joissa bloggaaja on itse törmännyt hyvään tuotteeseen ja haluaa jakaa tietoa muillekin hyvästä firmasta. Yritysten tahoilta tulleet aloitteet johtavat valitettavasti usein kökköön lopputulokseen.  Hyppään sellaiset postaukset aina itse yli. Esimerkiksi jokin aika sitten ruokablogeissa alkoi kiertää juttuja valmispuuroista. Minulla ei ole mitään valmispuuroja vastaan, mutta kun blogin sisältö on pääsääntöisesti itse tehtyä alusta loppuun, tuntui pussipuurojen kehuminen siellä seassa jokseenkin teennäiseltä. Tunnustan, että lakkasin sen takia seuraamasta yhtä ruokablogia kokonaan. Se on muuten jännä, että spontaanit kehut erottaa markkinoinnista aina, vaikka bloggaaja mainostaisikin jotain tuotetta ihan mielellään.

Päivitystahti, kommentit ym. asiat

Kirjoitan kun on asiaa. Yleensä asiaa riittää muutama kerta viikossa. Jos joskus tulee pidempi tauko, se johtuu siitä että on muita kiireitä. Viime syksyisen romahduksen jäkeen en ole enää puskenut silloin, kun tuntuu ettei jaksa tai huvita. Yritän vastata kaikkiin kommentteihin, mutta se ei onnistu reaaliajassa. Siksi vastauksia tulee välillä purskahduksittain, kun vastaan useampaan kerralla. Moderoin kommentteja sen verran, että epäasiallisuuksia en julkaise, enkä selkeitä mainoksia. Eri mieltä sen sijaan saa vapaasti olla, tosin arvostan sellaista rakentavaa suhtautumista.

Kategoriat ja tagit ovat laajenneet varsin orgaanisesti, ja ne kaipaisivat järjestelyä. Se on valtava homma, johon juuri nyt ei ole aikaa eikä energiaa. Valitan lievää sekaisuutta sillä saralla, toivottavasti saan vielä loppuvuoden aikana tilanteen paranemaan.

Tämä oli ensimmäinen ja se tylsempi osa, jossa kerroin miten minä vaikutan tähän blogiin. Seuraavassa osassa ajattelin kertoa, miten blogi on vaikuttanut minuun.

 

14 vastausta artikkeliin ”Bloggaamisesta, osa 1

  1. Hyvät periaatteet! 🙂 Itsekin ole seurannut jo pitkään joitain blogeja mutta viime aikoina tilanne on kyllä alkanut käymään tuon mainostamisen ja kaupallisuuden suhteen ihan mahdottomaksi. Toki ymmärrän, että jos bloggaa lähes ammattimaisesti, houkutus on kova saada myös tuloja mutta kun blogin sisältö alkaa olla pelkkiä yhteistyöpostauksia on meikäläisen aika häipyä. Monia sivuja olen jo poistanutkin seurattavista tämän takia.

    Muutenkin kyllä tykkään enemmän sellaisista harrastuspohjalta pidettävistä blogeista, joihin tosiaan kirjoitetaan silloin kun on asiaa, eikä väkisin joka päivä (/ viikkokaan).

    • Täytyy muuten vielä jatkaa tuohon mainostamiseen, että olen kyllä huomannut itsestäni sen, että jonkun ”hyvä tutun” (eli pitkään elämässä mukana kulkeneen bloggarin) kehut ja suositukset selkeesti saa mussa heräämään sellaisia tarpeita mitä muuten ei tulisi. Esimerkiksi sisustusjuttujen suhteen. Ja kun olen viimeaikoina itsekin yrittänyt vähän karsia kuluttamista (ja saada jotain vähän sukanvarteenkin) on tuo mainosblogien lukemisen lopettaminen kyllä siltäkin kannalta ihan hyvä juttu. Samanlaista karsintaa siis tässä kuin siinäkin, että poistin itseni lähes kaikkien firmojen sähköpostituslistoilta.

      • Mulla ei niinkään herää uusia tarpeita, mutta kiinnitän kyllä kehuihin huomiota. Etenkin silloin, kun kyse ei ole mainosyhteistyöstä. Olen myös löytänyt muiden blogien kautta hyviä tuotteita vakituiseen käyttöön. Mutta kiinnitän kyllä huomiota myös kriittisiin kommentteihin, ja tavallaan kaipaisin niitä enemmän muihin blogeihin. Jos jossain saa huonoa palvelua, se ei ainakaan parane, jos siitä ei missään valita.

    • olen huomannut, että yleensä päivitystahti korreloi suoraan lukijamäärien kanssa. Ei aina mutta usein.

  2. Hyvät periaatteet! Ja niiden ansiosta (ja siis toki sisällönkin) sun blogi on ehdottomasti yksi mun suosikeista. En itse jaksa seurata kaupallisia tai sellaiseksi pyrkiviä blogeja oikeastaan ollenkaan. Niillä on paikkansa, toki, nykymaailmassa, mutta mua ne ei kiinnosta.

    • Olen törmännyt blogeihin, joista näkee, että ne on heti alusta saakka suunniteltu tuottamaan rahaa kirjoittajalleen. Minusta se on ihan ok, mutta usein tekstien sävystä tulee silloin sellaisia, että en jaksa kauheasti kiinnostua. Kaupallisuus valitettavasti vie särmän. Project Mama on yksi harvoista poikkeuksista, jossa kaupalliset yhteistyökuviot eivät ole pehmentäneet ilmaisua höttöiseksi.

  3. Ymmärrän, että monella ihmisellä blogaaminen on työtä, mutta minäkin lakkaan seuraamasta sellaisia blogeja, joiden sisällöstä iso osa rupeaa olemaan yhteistyössä mainostajien kanssa tehtyä.

    Vielä se, että samat mainostajat kohdentavat yhteistyönsä samantyylisiin blogeihin, niin saa heti kymmenestä blogista lukea samaa juttua. Lisäksi, kun samasta aihepiiristä blogaavat ovat usein toistensa kavereita, niin muutkin jutut ovat heillä sitten samoja. Turha on samaa asiaa lukea kolmesta eri blogista, vaikka olisi kuinka hyvä reissu/vinkki/yhteistyö.

    Kiitos vielä blogista! Saan siitä uusia ideoita ja oikeasti hyödyllisiä vinkkejä! 🙂

    • Tuo on niin totta! On tylsää lukea samoja postauksia monesta eri blogista. Ihmettelen välillä myös markkinointi-ihmisten logiikkaa. Miksi ihmeessä sopia sama kamppis samaan aikaan kymmenen eri blogin kanssa? Eikö olisi fiksumpaa levittää kampanjaa niin, että se näkyisin pitkin vuotta siellä täällä? Markkinointi on välillä mystistä. Se taas, että eri blogeista lukee samasta ei-kaupallisesta aiheesta, jossa kirjoittajat pohtivat samaa asiaa, on ihan eri juttu. Luen esimerkiksi hyvin kiinnostuneena sen tyyppisiä blogeja kuin sinunkin on, ja on vain mielenkiintoista saada eri näkökulmia samaan aiheeseen.

  4. Minäkin tykkään tästä blogista juuri sen takia, että täällä on sisältöä eikä diibadaabaa. Keskitytään asiaan eikä koristeisiin.

    Koko some kärsii mielestäni sisällöttömyydestä, jonka vuoksi pysyn sieltä pois. Sisältöä ei ole se, että joku kertoo käyneensä kahvilla tms. Kovasti aina mietin, miksi aktiivisilla facettajilla on tarve koko ajan kertoa mitä tekevät ja missä ovat. Itse en koe sellaiseen tarvetta enkä jaksa uskoa sen ketään kiinnostavan. Mutta kukin tavallaan. En siis tuomitse someaddikteja, mutta en koe sitä maailmaa omakseni, joten pysyn itse pois. On somessa tietysti puolensakin. Pinterestiä käytän idealähteenä esim. puutarhassa ja sisustuksessa. Toki kunnioittaen muiden ideoita, en väittäen omikseni.

    Näitä sinun juttuja on mielenkiintoista lukea ja näissä on oikeasti kunnon sisältöä. Asioita, joita voi soveltaa omaan elämään ja kohentaa sitä. Minä olen löytänyt paljon apua, iloa ja tsemppiä täältä. Kiitos siitä!

    Blogien kaupallisuudesta olen samaa mieltä, on väkisinkin niin että sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto… Sinänsä pidän kuitenkin jopa nerokkaana sitä, että jotkut ovat onnistuneet tekemään bloggaamisesta hyvän busineksen ja tienaavat kymppitonnin tai pari kuukaudessa plus tuotenäytteet. Ei pöllömpää.

    • Olen oikeastaan kaikesta kanssasi samaa mieltä, paitsi että en käytä pinterestiä 🙂 Se, että joku rikastuu kirjoittamalla blogia on minun puolestani täysin ok. On vaan hienoa, jos joku on löytänyt itselleen tuottavan leipäpuun oksan. Mutta pelkästään tämän blogin perusteella sanoisin, että se raha ei tule ilmaiseksi. Pelkästään niiden kuvien ottamiseen ja käsittelyyn menee varmaan tunteja joka päivä. Nostan hattua niille jotka sitä jaksaa.

      • Se on totta, vie ihan hirveästi aikaa ja vaivaa. On silti ihanaa, että jotkut jaksavat sitä tehdä meidän muiden iloksi ja inspiraatioksi. Ja kun se on joillekin työ, ajankäyttö on perusteltua.

        Itse podin jossain vaiheessa jopa jonkinasteista blogiahdistusta, kun tuntui että kaikki blogien kodit ovat niin täydellisen siistejä, kauniita, sisustettuja ja juuri paistetun marenkiunelman tuoksuisia, täynnä tuoreita kukkia ja palavia kynttilöitä ja vaan odottavat vieraita raikkaiden valkoisten pellavalakanoiden väliin… Tai siltä ne helposti vaikuttavat. Oli lohdullista kuulla ihmisiltä, jotka tekevät lehtijuttuja kodeista, että se ei pidä paikkaansa. Joka kodissa joudutaan kuvauksissa raivaamaan ja lavastamaan. Niin tehtiin myös meillä, jota suuresti häpesin, kunnes sain tuon synninpäästön. Olin ajatellut, että olen ehkä maailmankaikkeuden ainut, joka ei saa kai koskaan kaikkea piiloon eikä joka aamu ehdi leipomaan luomusämpylöitä ennen päivittäistä imurointia (no hieman liioitellen). Blogikuvat ovat siis useimmiten suloista harhaa, yksi kohta on siistitty kuviin sopivaksi ja muualla on suloinen arkikaaos. Kuinka lohdullista! Kaikki muut eivät siis olekaan supernaisia enkä minä maailman ainoa antisupernainen. Heh kun helpotti 🙂

        • Ehkä noi kuvat on vähän sama juttu,kuin että siivotaan ennen kuin vieraat tulee. Siellä blogissa vaan käy niitä ”vieraita” satamäärin, tai vielä enemmänkin blogista riippuen. Mutta kieltämättä niistä tulee välillä vähän epätodellinen tunnelma. Siksi en kovin usein mitään sisustusjuttuja luekaan 🙂

  5. ”Blogikuvat ovat siis useimmiten suloista harhaa, yksi kohta on siistitty kuviin sopivaksi ja muualla on suloinen arkikaaos. Kuinka lohdullista!”

    Lainasin vain tämän yhden kohdan tähän, mutta kirjoittamasi herkisti kirjoittamaan ilmiöstä, joka on alkanut vuosien varrella risomaan: kodin kiiltokuvan vaaliminen.

    Ärsyttää:

    – jos joku tulee kylään, niin pitää siivota ja varsinkin pitää katsella sitä pölyjen pyyhkimistä tuntia ennen vieraiden tuloa. Vieraat viihtyisivät paremmin, jos isäntäväki olisi edelliset kolme tuntia [virkistävä harraste, vaikkapa ulkoilu] puuhastelleet yhdessä jotain kivaa.

    – ketään ei voi kutsua kylään, ellei ole sopinut siipan kanssa asiasta. Vaikka itse hoitaisi tarjoilut ja seurustelut. Vaikka kämpässä olisi tilaa vrt. yksiö.

    – ex-tempore on täysin mahdotonta, esim. treenien jälkeen pyytää kaveria kotiin. Koti on niin pyhä paikka ja varsinkin jos se on sotkuinen (tiskipöydällä pari kuppia ja eteisessä kierrätykseen lähteviä tavaroita), niin ei vaan sovi.

    – tunniksi meille kahville? Ei vaan onnistu, ei nykyisten kokkailuohjelmien aikana, vaan pitää olla kaikenmaailman kaakut ja paakelsit ja sen jälkeen vielä illalliset, sen kerran kun nyt appivanhemmat tulee kylään.
    Tämä on totta: edellisen kerran kun appivanhempani tulivat kylään, niin he menivät väärään rappuun. Ja olen asunut Vaimoni kanssa tässä asunnossa yli 12 vuotta.
    Mitä ## järkeä tuossa on? Asumme kuitenkin samassa kaupungissa…

    – mikä meitä vaivaa? Parhaan kaverini asuntoon en suin surminkaan menisi soittaen ”hei, mä voisin nyt fiksata sitä tietokonettasi, oon siellä parissa minuutissa” ellen tietäisi että Rouva ei ole kotona. Ja aina paljastuu, että ei siellä siivoushullun Rouvan kotona ne leivänmurut olekaan ruodussa…

    Tämä oli hieman ohi varsinaisen blogipostauksen, mutta tuosta kiiltokuvamaisuudesta kommenttiosastolla sain sykäyksen. Kiitos siitä.

    • Mun siivousinto ennen vieraita riippuu vähän tilaisuuden luonteesta. Jos joku kaveri tulee muuten vain kylään, niin lähinnä siivoan likaiset vaatteet pyykkikoriin ja laitan tiskit koneeseen. Jos tulee illallisvieraita niin sitten lisäksi imuroin ja järjestelen vähän enemmän. Jos on kyseessä joulu, synttärit tai joku muu iso juhla, niin silloin puunataan sitten kunnolla. Mutta silloin haluan että on siistiä myös sen takia, että juhla tuntuu enemmän juhlalta kun koti kiiltää.

Jätä kommentti