Raportointia

No niin, nyt on yksi viikko ruokaseurantaa takana. Viikon aikana kävi ilmi monta asiaa

  • kävin kaupassa monta kertaa
  • ruokasuunnittelu helpotti kaupassa käymistä kovasti
  • joka päivälle ei tarvitse suunnitella eri ruokaa, vaan 3-4 riittää koko viikoksi
  • rahaa meni yli 100€, täsmällinen summa jäi hämärän peittoon
  • tämä on ehdottomasti jatkamisen arvoinen kokeilu

Rahanmeno jäi hiukan epämääräiseksi, sillä puoliso suoritti viimeisen kauppareissun eikä muistanut ottaa kuittia talteen. Se oli kuitenkin myös viikon kallein reissu, hänellä on nimittäin tapana ostaa kaikenlaista ”varmuuden vuoksi”. Ehkä toisaalta voi ajatella niin, että se hieman kompensoi tätä omaa valppauttani. Nimittäin minusta on kertaheitolla tullut hintatietoinen: tänään hallissa ostin kampelaa, sillä sillä oli halvin kilohinta. Eipä silti, kampela on mielestäni oikein hyvää, joten kyse ei ollut varsinaisesta kompromissista. Mutta hinnalla oli merkittävä rooli päätöksenteossa. Jatkan seurantaa ja raportoimista myöhemmin.

Heitin viime viikolla roskikseen yhden rikkinäisen lelun. Se oli ollut ”jäähtymässä” ylähyllyllä jo pitkän aikaa. Koska lapsi ei ollut kyseistä tavaraa kertaakaan kaipaillut, vein sen suurta tyydytystä tuntien roskikseen. Jälleen yksi rikkinäinen muovilelu vähemmän tässä talossa! Jee. Harkitsen myös poistavani jäljellä olevista leluista noin kolmasosan. Tarkoitus ei ole heittää niitä roskiin, vaan panna jonnekin vähän piiloon. Veikkaan, että puolen vuoden jälkeen ne olisivat esille otettaessa kuin uusia jälleen.

Lienee mainitsemisen arvoinen asia, että ostin tänään uuden takin. Totta tosisaan, lukuisien takkieni joukosta puuttui sadetakki. Löysin sellaisen Etolasta. Merkki on Rukka, väri punainen ja hinta 69,50. Olen ostokseen erittäin tyytyväinen, laitoin sen heti kaupassa päälleni, sillä ulkona satoi. Olen manaillut takkieni määrää mutta tämä oli todella tarpeellinen ostos. Lasken pitäväni sitä aktiivisesti syys- ja kevätkausilla ainakin viisi vuotta, mahdollisesti monta vuotta pidempäänkin, ellei vaate jotenkin vaurioidu. Säätiedotuksen perusteella tulen tarvitsemaan takkia ainakin neljänä päivänä pelkästään tällä viikolla, joten tätä menoa hinta per käyttökerta tulee putoamaan nopeasti. Lisäksi takissa oli runsaasti ominaisuuksia, joita edellytin: kirkas väri, riittävän pitkä helma ja hihat, kunnon taskut, huppu, miellyttävä ohut materiaali ja leikkaus joka näyttää tavalliselta takilta. Kaiken kaikkiaan hyvä ostos, etenkin kun näin itseni peilistä vasta kotona. Etola ei ole mikään muoti-boutique…

6 vastausta artikkeliin ”Raportointia

  1. Uutena älypuhelimen omistajana olen myös innostunut mittaamaan yhtä sun toista. Mitä ruokaan tulee niin olen seuraamassa herkkuihin käytettyä rahaa, sillä se on jotain mitä haluaisi pienentää sekä talouden, että terveyden kannalta. Mukana kulkeva muistiinpanolaite, joka automaattisesti laskee hinnat yhteen on tässä varsin näppärä. Mitä muuhun ruokaan tulee niin, noh, hyvä ruoka nyt vain on aika hyvää ja siitä mielellään maksaakin.

    TracknShare: http://waa.ai/4c4Q

    • Miten määritellään herkku? 😉 Tällä hetkellä suurinta herkkuani on turkkilainen jugurtti ja hunaja. Ilmankin pärjää mutta ah miten hyvää! Karkkia ostan tosi harvoin mutta juustoja yms. kalliita juttuja kyllä aika paljon.

  2. Heh, mäkin lasken vaatteelle hinnan käyttökertojen perusteella. Ostin aikaisemmin tässä kuussa 108€ maksaneen sadetakin ja olenkin nyt käyttänyt sitä varsin ahkerasti, koska on satanut joka päivä. Jos olen pitänyt sitä jo 10 kertaa kahden viikon aikana, niin eihän se ole kuin kymppi per kerta ja halpenee vaan. 🙂

    Olen itse asiassa kanssa miettinyt, että mikä olisi riittävä määrä takkeja ja en varmaan pärjäisi kolmella takilla. Tai siis pärjäisin, mutta asia ketuttaisi aika lailla. 🙂 Uskoisin, että oma ihannemääräni olisi n. 10 takkia sisältäen sadetakin, juoksutakin sekä takkeja jokaiselle vuodenajalle. Tällä hetkellä haluaisin vielä siistin villakangastakin sekä pitkän ja paksun untuvatakin.

    • Just järjesteltiin eteisin vaatenaulakkoa. Siellä on nyt minun takkeja ulkoilutakki, sadetakki, kaksi trenssiä (eri tyylisiä keskenään) ja villaviitta. Viisi yhteensä. Sitten on vielä huppareita joita pidän. Tuo on kai aika paljon loppujen lopuksi, vaikka ei se kyllä siltä tunnu. Kaikki takit nimittäin ovat pidossa jatkuvasti. Talvikaudelle olisi varmaan saman verran, joten arvioisi 10 takista lienee aika osuva. Ehkä vähän enemmän niitä kuitenkin tulisi.

  3. Herkku = sitä mitä haluat, mutta jota olisi parempi olla haluamatta? Itse painotan terveysnäkökulmaa, joka monesti typistyy tuotteen sokeri- & rasvapitoisuuteen. Turkkilainen jugurtti: 5% ja 10% eli ei ihan pahimmasta päästä, mutta rasva näyttää olevan suurimmaksi osaksi tyydyttynyttä. Olisiko parempi olla haluamatta? Go figure.

    • Ei tietenkään. Jugurtti parantaa elämänlaatua tällä hetkellä paljon enemmän kuin sen rasvaprosentti huonontaa sitä. Jos saan jonkun terveysintoilusätkyn, saatan vaihtaa sen bulgarianjugurttiin, jonka rasvaprosentti on jotain alle 5, muistaakseni.

      Eikö muuten ole vähän ankeaa määritellä herkku sellaiseksi, joka on jotenkin pahasta?

Jätä kommentti