Ei mitään turhaa

Eilinen postaus ja siihen tulleet kommentit saivat pohtimaan sisustustamme, ja tajusin juuri mielenkiintoisen seikan. Sisustuksemme perustuu täysin käytännöllisyyteen. Se tarkoittaa sitä, että kaikki huonekalut on hankittu jotain tarkoitusta varten. Kun istun nyt olohuoneen sohvalla ja katselen ympärilleni, en näe yhtäkään huonekalua, joka olisi hankittu ainoastaan esteettisistä syistä. Poikkeuksen tekevät taulut, taide-esineet ja huonekasvit, olettaen että ne lasketaan huonekaluiksi. Kaikella muulla on joku muukin kuin esteettinen tarkoitus.

Meidän olohuone (samoin kuin kaikki muutkin huoneet) on sisustukseltaan tavallinen. Sohva, sohvapöytä, nojatuoleja, piano, kirjahylly, vitriini, ruokapöytä, valaisimia, mattoja. Ikkunoissa on verhot ja seinillä tauluja. Ikkunalaudalla on kukkia. Mutta oikeastaan kaikkia huonekaluja leimaa se, että ne on hankittu vasta harkinnan jälkeen. Ensin on ilmennyt tarve, sen jälkeen on mietitty minkälainen huonekalu tarpeeseen vastaisi, ja vasta sitten alettu etsiä sopivaa kaupoista. Aina ei ole tarvinnut mennä kauppaan asti, sillä meillä on paljon kierrätyshuonekaluja. Niitä on esimerkiksi peritty ja saatu lahjaksi.

Jos äkkiseltään katsoo, monet huonekaluista ovat klassikoita, kuten vaikka Alvar Aallon tuolit. Mutta koska systeemi on edellä kuvatun kaltainen, kokonaisuus on muodostunut yli kymmenen vuoden aikana vähitellen. Filosofiana on ollut investoida sen näköisiin esineisiin, joita haluaa katsella lopun ikänsä. Huonekalujen ulkonäkö ei siis missään nimessä ole yhdentekevä, päinvastoin. Arvostan muotoilua erittäin paljon, mutta aina ensin on oltava todellinen tarve jollekin tavaralle. En myöskään siedä epäkäytännöllisiä huonekaluja. Esimerkiksi tuolissa pitää olla hyvä istua. Upea design menee täysin hukkaan, jos tavaraa ei voi käyttää. Koska kriteerit ovat tällaiset, välillä menee vuosia, ennen kuin löytyy huonekalu, jossa kohtaavat sekä käytettävyys, ulkonäkö että vielä hintakin.

Näin hidas ja harkittu systeemi on johtanut siihen, että suoraan sanottuna tykkään esimerkiksi tästä olohuoneen sisustuksesta ihan älyttömästi. Näen tällä hetkellä vain yhden esineen, jonka haluan korvata: Ikeasta ostetun jalkalampun, joka ei oikein sovi kokonaisuuteen. Uutta lamppua on katseltu jo pari vuotta, mutta sopivaa ei vielä ole tullut vastaan. Se tulee kun tulee, ja siihen asti ikealainen saa paremman puutteessa kelvata. Viimeiset puoli vuotta on myös harkittu mitä tehdä ruokapöydän tuoleille. Ne alkavat nimittäin hajota. Vaihtoehdot olisi joko korjauttaa tai ostaa uudet, mutta mitään päätöstä ei ole vielä tehty. Nykyiset ovat ulkonäön puolesta ok, mutta istuinten verhoilu alkaa osasta olla jo huonossa kunnossa, ja liimaukset vähitellen pettää niin, että oikeasti pelkään että jonain päivänä joku vielä pyllähtää lattialle tuolin hajotessa alta. Tuolit ovat palvelleet kymmenisen vuotta, ja se on alunperin Hulluilta päiviltä ostetuille kovassa käytössä olleille tuoleille jo ihan hyvä saavutus. Mutta katsotaan nyt, mihin tässä päädytään, vaihtoehtoja on paljon tarjolla.

Monissa blogeissa on viime aikoina havahduttu vaatevaraston uudistamiseen vähän samanlaisesta näkökulmasta. Se on minullakin tavoitteena, mutta oli hauskaa tajuta, että ainakin jollakin elämän osa-alueella noudatan jo nyt tällaista kestävää ja suunnitelmallista toimintatapaa. Koska aion elää suurimman osan huonekaluistani kanssa koko loppuikäni, olen myös varautunut kunnostamaan ja huoltamaan niitä tarpeen tullen. En aio ostaa enää koskaan uutta sohvaa, mutta voi hyvin olla että verhoilutan tämän nykyisen uudestaan jossain vaiheessa. Parhaillaan pohdin, miten kristallikruunun saisi helpoimmin puhdistettua ja kannattaisiko vaalea matto viedä pesulaan vai yrittäisinkö poistaa tahroja itse.

Minkälaista sisustusfilosofiaa te noudatatte?

14 vastausta artikkeliin ”Ei mitään turhaa

  1. Minulla on samanlainen sisustusfilosofia. Sillä poikkeuksella, että me emme ole perineet tai saaneet mitään, joten huonekalumme ovat kaikki uutena ostettuja. Muutaman kerran olen ehdottanut miehelle vanhan huonekalun ostamista, viimeksi 1950-luvun senkin, mutta makumme poikkeavat siinä suhteessa: hän ei halua mitään vanhaa, kun minun mielestäni muutama iäkkäämpi esine toisi mukavasti särmää sisustukseemme.

    Moni huonekaluistamme on halvalla (Ikeasta) ostettu silloin kun kymmenen vuotta sitten laitoimme hynttyyt yhteen. Sen jälkeen olemme yksi kerrallaan hiljalleen uusineet kalusteita, periaatteena se, että nyt tehtävien ostosten on kestettävä loppuelämä. Toistaiseksi olen ollut tyytyväinen kaikkiin ostoksiin, vaikka loppuelämää on toki enemmän jäljellä kuin hankinnoillani ikää 🙂

    • Vanhat esineet jakavat mielipiteitä. Meillä on hyvä tuuri käynyt, koska puolisolla on hyvin samanlainen maku sisustusasioissa kuin minullakin. Tykkäämme samasta tyylistä ja kumpikin tykkää vanhoista esineistä. Mutta mekin ollaan pikkuhiljaa uusittu Ikea-osastoa kestävämmiksi. Opiskelijabudjetti kun väistämättä on vähän erilainen kuin kahden työssäkäyvän aikuisen. Toisaalta en kyllä väheksy Ikeaa vieläkään, siellä on paljon hyödyllistä ja kestävääkin, jos vain tietää mitä ostaa. Eli kyllä meiltä ikeaa löytyy edelleen vintage-huonekalujen seasta.

  2. Design, jota ei voi oikeastaan käyttä on inhokkini! Nyt kun muutettiin yhteen poikakaverin kanssa, niin melkein kaikki huonekalut on hänen, koska ne olivat paremmassa kunnossa, mutta niissä on se vika, että ne oli ostettu erilaiseen tilaan, niin en ole niihin minun kämpässäni aivan tyytyväinen. Onneksi olen todella huono korvaamaan kodin asioita eli jos minulla on käyttökelpoinen tavara (ei rikkinäinen tai kulunut), niin en lähde etsimään uutta tilalle. Ajan saatossa joistakin tavaroista ns. kasvaa yli eli silloin niiden korvaaminen on perusteltua, mutta siinä menee yleensä vuosia.

    • Mun täytyy sanoa, että välillä olen huono korvaamaan myös rikkinäisiä tavaroita, jos sitä rikkinäistä voi jotenkin käyttää. Esim. käyristynyt leikkuulauta toimii ihan hyvin, kun ei jaksa lähteä ostamaan uutta… Tuokin on totta, että joskus tavaroista kasvaa yli. Se on ihan luonnollista, sillä eihän kaikkea voi lyödä lukkoon lopuksi ikää.

  3. Mielenkiintoisia juttuja täällä! Itselleni on tullut äklötys kaikkea rönsyilevää ”maalaisromanttisvintageturhake” sisustustyyliä vastaan. Pidän 60 – luvun tyylistä, mutta nykymukavuuksilla! Enkä haluaisi sellaista kotia, jossa pitää pelätä jättävänsä jälkiä liian valkoiseen sohvaan tmv. Kultainen keskitie on paras. Kodin siisteydestä nautin, mutta joskus siitä tingin.

    • Nämä on makuasioita, mutta liian siistit kodit on musta vähän pelottavia. Ehkä etenkin silloin, kun yleisväri on vaalea. Pelkään sotkevani paikat jos istun sohvalle. Toisaalta meilläkin on vaalea sohva, ja sillä syöminen on ehdottomasti kielletty kaikenikäisiltä… 🙂

  4. Mulla on 36 neliön asunto, joten kamojen käyttöön perustuva sisustus on ainoa mahdollinen. Eli käytännöllisellä mennään joo. En jaksaisi siivota isompaa asuntoa, joten tälleen jatketaan ehkä foorevö.

    • Mä aloitin alle 20m2 asunnosta aikanaan. Se oli ihan täydellinen! Mutta joskus oli musta hankalaa siivota, koska tavallaan oli liian vähän tilaa siivota, jos tiedät mitä tarkoitan?

  5. Kaikki asunnossamme on ehdottomasti tarpeeseen ja käytännöllisiä. Osa kalusteista ollaan hankittu käytettynä, mm. ruokapöytä ja tuolit miehen tädiltä, koska he hankkivat uuteen taloonsa uudet.
    Matot ovat pääosin harmaita, sopii sisustukseemme ja lika ei näy helposti.

    Silloin kun meillä on siistiä, meillä ei ole ”mitään missään”. Eli kaikki tasot ovat tyhjiä, paitsi tv on tv-tasolla ja kukat omilla paikoillaan, mutta muuten kaikille tavaroille on paikka jossain kaapissa tai laatikossa. Ikävä kyllä normiarjessa meillä on harvoin niin siistiä 🙂

    Verhoja tai mattoja ei ole vaihdettu kolmeen vuoteen (pesty kyllä), koska nykyiset vaan sopivat niin hyvin, etten näe järkeä ostaa uusia.

    • Voisin allekirjoittaa täysin, että normiarjessa meilläkään ei ole valitettavasti ihan noin siistiä. Sitten kun on, näyttää kyllä hyvältä. Verhojen vaihtamista en ole koskaan tajunnut, siinä on niin iso työ! Joten meilläkin mennään vuosikausia samoilla verhoilla. Tunnustaisinko vielä, että niitä ei edes pestä vuosikausiin.

  6. Hei. Tuo filosofia tuntuu järkevältä ja toimivalta. Se, että huonekaluja hankkii vain todelliseen käyttöön ei tarkoita, ettei niitä voisi valita huolella. Ja panostaa omaan tyyliin. Sehän tekee jokaisesta hankinnasta entistä mielenkiintoisemman, kun se tehdään hyvästä syystä ja se on sekä toimiva että omaan makuun tyylikäs.

    Ja uuttahan voi aina välillä hankkia, kunhan pitää tasapainon kurissa eikä ala toimittaa varaston virkaa.

    • Mulla on täysin sama käytäntö kuin sulla, Jenni. Ei mitään turhaa vaan kaikkien huonekalujen olemassaolo perustuu käytännöllisyyteen. Samoin hankintoja tehdessä mietin aina, tarvitaanko tätä todella.

      Meillä on myös kierrätettyä/perittyä, esim. puolison papaltaan perimät ruokapöydän tuolit ovat vuosikymmeniä vanhoja (niiden pohjassa, piilossa, on jopa paljon muistoarvoltaan arvokkaita merkintöjä: appeni on lapsena kirjoittanut mm. nimensä haparoivilla harakanvarpailla yhden pohjan tuoliin), jotka appivanhempani halusivat kunnostaa pari vuotta sitten entisöinti-innostuksessaan – ja ne ovat taas kuin uudet. Vanha tavara kestää! 🙂

      • Vau, juuri tuollaiset huonekalut on ihan parhaita! Tuoleja joilla on tarina. Aivan mahtavaa!

    • Lisäksi kun ostaa vasta pitkän harkinnan jälkeen, ei yleensä tee hutiostoksia.

Jätä kommentti