Karsimisen ilo, raivaamisen riemu

Kun poistaa tarpeetonta tavaraa kotoa, siitä tulee hyvä ja kevyt olo. Mistähän se johtuu? Nyt kun olen alkanut noudattaa omaa ideologiaani tiedostavan omistamisen suhteen, tavaran poistuminen tuo jotenkin erityistä tyydytystä. Teen tietoisen valinnan – ”tuota en halua” – ja iloitsen siitä että pääsen hyödyttömästä eroon.

Joskus luin ajatuksen, että kodissa pitäisi noudattaa ”punaisen samettiköyden sääntöä”. On nimittäin olemassa erittäin hienoja tilaisuuksia, jonne pääsevät vain ne harvat ja valitut vieraat, joille samettiköysi avataan. Samalla tavalla voisimme toimia oman kotimme portinvartijoina, ja kohottaa köyttä vain erittäin tärkeille tai merkityksellisille tavaroille. Todennäköisesti raivaamisesta tulee siksi niin hyvä fiilis, että joka kerran kun poistan jotain, koti lähestyy sitä täydellistä tilaa, jossa jokainen meiltä löytyvä tavara on tietoisesti valittu, haluttu ja tärkeä.

Välillä karsiminen on hieman ristiriidassa ekologisuuden kanssa, mutta jos ollaan rehellisiä, karsiminen menee viime kädessä edelle. Kierrätän aina kun se on järkevästi mahdollista, mutta kohtuus kaikessa. Etenkin silloin, kun kyse on rikkinäisestä esineestä, roskis voi olla ainoa oikea paikka. Samoin koen, että minulla on pienempi vastuu tavaroista, joita en ole itse hankkinut vaan jotka ovat tavalla tai toisella vain päätyneet meille. Siis livahtaneet huomaamatta takaoven kautta niihin hienoihin juhliin, sen sijaan että olisivat odottaneet vuoroaan samettiköyden takana.

Sain inspiraation tähän tekstiin, kun tein lopullisen päätöksen heivata vanha petauspatja roskikseen. Se on peräisin 80-luvulta, ja tullut meille varasängyn mukana. Patja on niin liukas, ettei se millään pysy kunnolla paikallaan, eikä se loppuun käytettynä oikeastaan pehmennä sänkyäkään enää. Varmistin äidiltäni (jolta sänky & patjat olivat alunperin peräisin), saako heittää roskiin – saa heittää, patjalle ei ole mitään käyttöä. En jäänyt pohtimaan, olisiko tämänkin tavaran voinut jossain kierrättää. Epäilemättä joku kodittomien koirien yhdistys jossakin olisi sen saattanut ottaa vastaan, mutta tällä kertaa asia saa olla. Eikä edes omatunto kolkuta! Sen sijaan olen aivan fiiliksissä siitä, että kaapista vapautuu iso hylly muuhun käyttöön eikä minun enää tarvitse säilytellä jotain, mitä en halua omistaa.

Maaliskuun aikana vauhtiin päässyt karsiminen jatkuu hyvällä energialla. Nyt meiltä poistuu tavara, joka kuuluu juuri tuohon kutsumattomien vieraiden joukkoon. Toimimaton, iso ja ruma esine, jota en ole edes itse hankkinut. Tämä on raivaamista parhaimmillaan.

11 vastausta artikkeliin ”Karsimisen ilo, raivaamisen riemu

  1. Minulla on niin herkkä omatunto ekologisuuden suhteen, että en vaan kertakaikkiaan voi heittää roskiin tai viedä kaatopaikalle mitään, mille voisi löytyä jatkokäyttöä. Tästä syystä meillä onkin juuri yksi patja varastossa odottamassa sitä hetkeä, että joku muistaisi ja saisi aikaiseksi viedä sen löytöeläinyhdistykselle 🙂 On se uskomatonta miten vaikeaa joskus on päästä tavarasta eroon, vaikka luopumispäätös on jo tehty!

    • Tiedän tuon tunteen, mutta olen ottanut sen linjan että koska kaiken voi aina tehdä paremmin, joten täydellisyyteen ei koskaan pääse. Siksi priorisoin karsimista, koska se vaikuttaa niin suoraan omaan fiilikseen ja hyvinvointiin. Tietysti kierrätän mahdollisimman vastuullisesti, mutta tosiaan kohtuus mielessä. Jos jonkin tavaran kierrätys tuntuu ylivoimaiselta, se menee mielestäni kohtuuden ulkopuolelle. Toivottavasti pääset patjasta pian eroon 🙂

  2. Hyvä ajatus kyllä tuo, että kotiin tuleviin tavaroihin pitäisi suhtautua kuten harvoihin ja valittuihin vieraisiin. Tavaroiden tulviminen kotonani ja kotiini ei ole minulle varsinaisesti (enää) ongelma, niin syvälle raivaaminen ja lievä minimalismiin pyrkiminen on iskostunut päähän 4 vuoden aikana. Silti aina välillä huomaan, että kotiin saattaa olla pyrkimässä jotain ei-kovin-tärkeää, esim. niissä tilanteissa, kun saisi jotain ilmaiseksi. Mutta se tunne, kun sitten saa vältettyä nuo tilanteet eikä sitten kuitenkaan huoli jotain ilmaistavaraa, on kyllä palkitseva!

    • Ilmaisen houkutus on uskomaton. Siihen meinaa langeta, vaikka hyvin tietää ettei ilmainen tavara ole sen ihmeellisempi kuin maksettukaan. Sitäpaitsi äärimmäisen harvoin on ilmaiseksi tarjolla jotain sellaista, mistä olisi valmis todella maksamaan. Olisi itse asiassa mielenkiintoista selvittää, miksi ilmainen kiehtoo niin kovasti. Sen täytyy olla jotenkin universaali ilmiö, sillä ei kai muuten kylkiäiset jne. olisi niin suosittuja?

      • Dan Ariely kertoo kirjassaan Predictably Irrational tutkimuksista, joita hän on tehnyt ilmaisia kylkiäisiä kärkkyvillä ihmisillä. Vielä ei ihan selvinnyt, miksi ilmainen houkuttaa niin kovasti, mutta ainakin se selvisi, miten kuluttajat käyttäytyvät saadakseen jotain ilmaiseksi. Huikean hauskaa luettavaa, suosittelen!

        Mä yritän roinaa raivatessani kysyä itseltäni, hankkisinko tämän esineen uudestaan, jos tulipalo, tulva tai kissanriiviö tuhoaisi koko irtaimistoni. Toistaiseksi edistys on ollut hidasta, koska ”kyllähän sitä rikkinäistä vessaharjaa voi vielä mökillä käyttää”, vaikka mökillä on ulkovessa, ja ”voin vielä joskus jossain tarvita sähkö- ja magnetismiopin luentomuistiinpanoja vuodelta 2005”, vaikka sain kurssin läpi vuosia sitten ja luennoitsijakin on vaihtunut sen jälkeen kahdesti.

        • Kiitos kirjavinkistä! Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta.

          Aika hyvä kysymys tavaroita karsiessa on myös se, saako tietoa tai korvaavaa tuotetta helposti jostain muualta? Eli jos heitän muistiinpanot pois, ja sitten yllättäen tarvitsisinkin jotain tietoa, saako sen selville kohtuullisella vaivalla jostain muusta lähteestä? Aika usein saa. Sama juttu tavaroiden kanssa. Jos nyt heitän tämän pois, ja sitten yllättäen tarvitsisinkin tätä tavaraa, onko jossain säilössä vastaavaa esinettä, pystyykö sellaisen lainaamaan joltain kaveriltaan tai onko uuden hankkiminen hirveän hankalaa. Olen huomannut, että tavaroita karsiessa aika harvoin vastaan tulee mitään korvaamatonta.

  3. Juu, tunnistan tunteen. Meillä minä olen paljon nopeampi panemaan tavaraa kiertoon kuin mies. Hän toteaa aavistuksen naftin lasten juhlavaatteen kohdalla, että jos pidetään tätä kaiken varalta kaapissa vielä pari kuukautta. Oikeassa hän onkin, mutta minulla kun kierrätyskäsi olisi jo vipattanut.

    Tähän on pakko kertoa mummustani. Hän pula-ajan kasvattina paheksui, kun kerroin, että me pistämme kiertoon kaiken sen, mille ei ole (eikä tule) tarvetta. Selitin sitten mummulle, että kun nykyajan talojen neliöt ovat hirmuisen hintaisia, laajoihin varastotiloihin ei oikein tällaisella tavallisella työssäkäyvällä ole varaakaan. ”Aina siis on pula jostakin”, totesi mummu.

    • Mä tunnistan puolestani tuon ”varmuuden vuoksi” säästelyn. Että voihan siitä kuitenkin joskus olla hyöytyä, ja siksi kannattaa ehkä vielä katsoa löytyisikö käyttöä… tämä selittää myös suuren osan siitä, miksi hieman rikkinäisiä tavaroita on säilytetty meillä niin pitkään. Voihan niitä vielä tarvita. Juu ei.

      Mummusi osui kyllä naulan kantaan! Tuli mieleen, että jos ei ole pula materiasta tai tilasta, niin ajasta sitten viimeistään.

      PS: Pystyisitkö sallimaan nimi/URL kommentoinnin blogissasi?

      • Muutin kommenttiasetuksia niin, että kuka tahansa voi kommentoida. Oli siellä aikaisemminkin open ID -mahdollisuus. Joskus kai Blogger vain tökkii?

  4. Tavaran karsimista nopeuttaa 2v taapero. Jos äiti vielä jääkin miettimään säästetäänkö vai heivataanko, on napero jo ratkaissut asian kaatamalla vettä kasettisoittimeen tai vetämällä täyden tarjottimellisen eripari mukeja lattialle.

Jätä kommentti