Välivaihe vie hermot

Muistatteko kaappiprojektia? Halusin vanhoista vaatekaapeista eroon ja uudet tilalle. Tuskailin sekä vanhojen hävittämisen että uusien hankkimisen kanssa. Sain aika paljon kritiikkiä siitä, että harkitsin vanhojen kaappien loppusijoituspaikaksi kaatopaikkaa. No, päätin yrittää kierrätystä, ja nyt menee hermot.

Sain vinkin hyvälle kierrätyssivulle facebookissa. Laitoin kuvat ja kuvauksen, ja hinnaksi 0€. Eli ilmaiseksi saa, kun itse vie pois. Alku olikin lupaava: suureksi hämmästyksekseni kiinnostuneita ilmaantui monta. Oikein hyvä mutta sitten alkoi säätö. Ensimmäinen ottaja ei millään saanut kyytiä järjestymään. Vajaan viikon vatuloinnin jälkeen hän luovutti. Seuraava ilahtui kovasti, ja lupasi tulla hakemaan kaapit tänään. Hienoa muuten, mutta nyt sama tyyppi tuntuu kadonneen savuna ilmaan, ja vaikuttaa siltä että kaappeja EI tulla hakemaan tänään. Olen nyt keskustellut kolmannen kanssa, joka lupasi äsken, että tulee varmasti hakemaan kaapin lauantaina klo 10….

Sanoinko jo, että hermot menee tällaisessa säätämisessä? Tämä todistaa, miten vaikeaa on päästä tavaroista säädyllisesti eroon. Tämä on se syy, miksi kaatopaikka houkuttelee. Sinne kun kuskaa, niin taatusti pääsee roinastaan, eikä tarvitse soutaa ja huovata loputtomasti. Kannatan kierrätystä, mutta en kestä tällaista eestaas venkoilua.

Uudet kaapit tulevat huomenna, ja vanha puretaan tänään. Kaikki vaatteet on pakattu matkalaukkuihin ja pahvilaatikoihin odottamaan uusia kaappeja. Seuraavat kaksi päivää elämme mielenkiintoisia aikoja, kun lattioilla pyörii kolmen kaapin osat ja kaapin sisältö. Tai pyörii on hiukan vaatimaton ilmaisu, kun kyse on kolmesta parimetrisestä vaatekaapista, joiden osat pitäisi sijoittaa jonnekin odottamaan lauantaita. En tiedä mihin tuon vanhan laitamme siksi aikaa, kunnes se viedään pois. Tämäntyyppinen välitila ei mitenkään lisää mielenrauhaani. Toki kyse on vain parista päivästä mutta silti. Rasittavaa. Niin että jos joku ei vielä huomannut, multa menee tässä prosessissa hermot.

7 vastausta artikkeliin ”Välivaihe vie hermot

  1. Eikö pk-seudulla ole kierrätyskeskusta/hyväntekeväisyyskirppistä joka noutaisi tavaroita? Omalla kotiseudullani on eräs joka lupaa noutaa jopa ilmaiseksi (riippuu varmaan vähän tavarasta ja/tai etäisyydestä). Kysyn tätä siksi, koska organisaatiolla lienee paremmat mahdollisuudet pitää sovituista noudoista kiinni.

    Harkitsin aikani josko olisin tarjonnut heille nimenomaan asunnon mukana tullutta vanhaa vaatekaappia, mutta päätin sitten että lastulevystä valmistetun ja jännittävän väriseksi maalatun kaapin paikka on energiajätteessä. Krhm, siis siellä kaatiksella. Juuri tuommoinen säätäminen on mistä kerroit on ihan tavattoman rasittavaa ja sitten kun tarjoutui mahdollisuus lainata peräkärryä niin kaappi lähti pikavauhtia.

    • Pääkaupunkiseudulla esim. Fida ja Kierrätyskeskus kyllä noutavat isot jutut ilmaiseksi, jos huolivat tavaran myyntiinsä. Kaikki ei kelpaa eikä noutoajankohdan sopiminen takaa sitä että tavara läpäisee seulan ja lähtee noutajien kyydissä pois. Mulla on joku hämärä (ja kenties paikkansapitämätön) muistikuva että ennen Kierrätyskeskukselle pystyi maksamaan tavaran toimittamisesta hävitykseen jollei se kelvannut myyntiin? Nykyään se ei onnistu vaan maksullisen kyydin Sortti-asemalle joutuu tilaamaan erikseen.

      Jenni, jos teillä olisi mahdollisuus (?) kuljettaa kaapit kaatopaikalle ettekö yhtä hyvin pystyisi kuljettamaan niitä uudelle omistajalle? Sillä tavoin luulisi ottajiksi lupautuneiden pysyvän sovitussa… Raivostuttavaa tuollainen.

      • Mun täytyy huomenna selvittää tota kierrätyskeskusta enemmän. Nimittäin en kestä tätä säätämistä enää kovin kauan.

        Meillä ei siis valitettavasti ole mahdollisuutta kuljettaa noita kaappeja itse. Pitäisi olla pakettiauto tai peräkärry. Siksi tarjosinkin ilmaiseksi, eli tavallaan kuljetuksen hinnalla ja vaivalla. En voi kuin ihmetellä ihmisten ajattelemattomuutta. Kaatopaikka tuntui yksinkertaiselta ratkaisulta juuri siksi, että sillä paku ovelle -hinnalla niistä pääsisi varmuudella eroon juuri silloin kun haluaa.

    • On mahdollista että kierrätyskeskus hakee, pitäisi selvittää asiaa. Ja juuri tätä säätämistä inhoan yli kaiken! Olen itse varsin jämpti, enkä kestä kun muut arpovat edestakaisin.

  2. Päivitys: tarkistin Kierrätyskeskuksen nettisivut, ja sieltä tosiaan tullaan hakemaan ehjiä ja siistejä huonekaluja. Kaappi täyttää kriteerit, joten nyt tulee testattua tämäkin palvelu.

    • Huomasithan että ”Purettuja huonekaluja ei pääsääntöisesti noudeta, koska ne rikkoontuvat helposti kuljetuksessa.” Kun tuossa tekstissä kerroit että aiotte kaapin purkaa? No, tuurilla kelpaa siltikin. Onneksi kaappi on kuitenkin asunnossa, kun kellareista eikä ullakolta suostuta (enää nykyään) noutamaan mitään.

      Ihmiset ovat nykyään niin kärkkäitä uusimaan omaisuuttaan että Kierrätyskeskuksilla ja vastaavilla on varaa olla kranttuja, ja toisaalta sellaista ei kannatakaan ottaa myyntiin mikä ei tule käymään kaupaksi.

      Säädön vaara on siinä että jos kaappi ei kelpaa kiertoon joudut soittamaan uudelleen siihen maksulliseen nouto-sortti-palveluun, sopimaan uuden ajan noudolle ja odottelemaan toisenkin kierroksen. Toisaalta, jos Kierrätyskeskus kelpuuttaa kaapin pääsette siitä eroon ilmaiseksi kertaheitolla ja se menee vielä jatkokäyttöön. (Meiltä on muistaakseni kaikki kelvannut mitä on tarjottu mutta olen kuullut toisenlaisistakin tapauksista.) Toivotaan parasta!

      • Tuosta alkuperäisestä tekstistä ei käykään ilmi, mutta kaappeja on siis kaksi. Niistä isomman olen nyt (toivottavasti) saanut kaupattua eteenpäin. Se oli välttämätöntä purkaa, koska kaappi on niin iso ettei sitä olisi muuten saanut ulos asunnosta. Mutta toinen kaapeista on huomattavasti pienempi, ja se ainakin mahtuu ulos ovesta purkamatta. Tosin pitää kysyä kuljetusta varattessa, että kannattaisiko liukuovet kuitenkin irrottaa kuljetuksen ajaksi. Uskoisin että kaappi otetaan vastaan, sillä se on naarmuton ja ehjä, ovissa on isot peilit eikä siinä ole muutenkaan sinänsä mitään vikaa, paitsi että ei sovi meille. Raportoin kyllä kierrätyskeskuksen palvelusta, kunhan asia on hoidettu.

Jätä kommentti