Asunnon ostaminen, osa muut asiat

Jos on ostamassa ensimmäistä asuntoaan, paras vaihtoehto on käydä katsomassa mahdollisimman montaa asuntoa ennen kuin tekee päätöksensä. Silloin saa hyvän kuvan kokonaistarjonnasta, mutta alkaa myös paremmin hahmottaa, mitkä asiat ovat itselle oikeasti tärkeitä, mistä pitää ja mistä ei. Myöhemmin sama kannattaa edelleen, mutta siinä vaiheessa todennäköisesti tietää jo valmiiksi, millaiset ratkaisut toimivat omalla kohdalla.

Perustan tämän ohjeen omiin kokemuksiini. Vuosia sitten, kun olimme ostamassa ensiasuntoa, kävin katsomassa reilut parikymmentä erilaista asuntoa, ennen kuin sopiva tuli vastaan. Ostimme lopulta varsin huonokuntoisen asunnon yhtiöstä, jossa oli kuitenkin isot remontit tehty. Jos olisin nähnyt kyseisen asunnon ensimmäisten joukossa, en luultavasti olisi osannut nähdä siihen liittyviä mahdollisuuksia, vaan olisin vain tuijottanut asukkaan rojukasoja ja kellastuneita muovimattoja lattialla. Kattavan otoksen perusteella ymmärsin kuitenkin, että pohjaratkaisu oli juuri sitä mitä halusin, samoin monet muutkin asiat niiden outojen tavarakerrosten alla.

Itselleni tärkeää on sijainti. Ensinnäkin siinä mielessä, että asunto sijaitsee sopivalla alueella oikeassa kaupungissa. Mutta tärkeintä on ns. mikrosijainti, eli käytännössä se, millaisella kadulla tai missä korttelissa asunto on. Esimerkiksi missä on lähin bussipysäkki? Onko lähikauppa kävelymatkan päässä? Entä muut palvelut? Mikä ikkunoista näkyy? Onko alueella läpikulkua?  Nämä ovat itselleni tärkeitä seikkoja, joku toinen arvostaa eri asioita.

Toinen olennainen juttu on pohjaratkaisu. Ihmisten tarpeet ovat niin erilaisia, että ainoa neuvo on ostaa sellainen, joka palvelee juuri kyseisen ostajan tarpeita. Joku tarvitsee työhuoneen, toinen monta makuuhuonetta ja joku taas haluaa mahdollisimman vähän väliseiniä. Ikkunoiden ilmansuunnat kannattaa tarkistaa, se kertoo mihin aikaan päivästä aurinko paistaa huoneistoon ja miten valoisa se on. Minä tykkään asunnoista, joissa on ikkunoita ainakin kahteen eri suuntaan.

Sitten on niitä ”ihan kivoja” juttuja, joista kuitenkin voi tinkiä. Olen aina haaveillut asunnosta jossa olisi oma sauna, mutta toistaiseksi en ole vielä koskaan sellaiseen päätynyt asumaan.  Sauna ei nimittäin ole niin korkealla toivelistalla, että sen vuoksi olisi ollut valmis tinkimään vaikkapa sijainnista. Toisaalta juuri sijainti ja pohja ovat sellaisia, joista en ole valmis kovin paljon tinkimään.

Sitten on vielä asunnon kunto. Tavallinen käsistään kätevä ihminen selviää kohtuullisella vaivalla esimerkiksi tapetoinnista, maalauksesta ja olenpa joskus asentanut omin käsin parkettiakin. Sen sijaan kaakeloinnit, keittiöremontit ja sähkötyöt jättäisin suosiolla ammattilaiselle, ellei itsellä ole alan koulutusta. Jos osaa ja ehtii tehdä itse, tai jos rahat riittävät ulkopuoliseen remonttiapuun, hyvin huonokuntoinen asunto voi olla hyvä ostos. Hinnasta saa mahdollisesti tingittyä, ja remontin yhteydessä saa juuri sellaisen kuin haluaa. Kannattaa kuitenkin olla realisti sekä ajan että budjetin suhteen. Muuten käy niin, että jalkalistat asennetaan viime töikseen juuri ennen kuin itse on myymässä asuntoa pois…

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)