Pussinsulkijan paluu

Anteeksi nyt vain, mutta aion vielä jatkaa niistä pussinsulkijoista. Tiedostan, että kyseessä on häviävän pieni yksityiskohta maailmankaikkeuden kannalta, ja tuntuu tosi hassulta, että kirjoitan jo toista – aika pitkää – postausta pussinsulkijoista. Mutta ei auta, tässä se nyt tulee.

Blogissa käyty keskustelu jäi vaivaamaan minua. Mietiskelin, olivatko pussinsulkijat sittenkin tarpeettomia. Pärjäisinkö yhtä hyvin pyykkipojilla ja Ekojalanjäljillä -blogissa havainnollistetulla solmimistekniikalla. Totesin, että pyykkipojat eivät meillä toimi: ensinnäkin en luota siihen että ne pitäisivät pussit tiiviisti kiinni myös laukussa tai repussa, ja toiseksi lapsi saa myös pyykkipojat auki turhan helposti. Lapsella on into availla ruokapakkauksia omin luvin aina kun silmä välttää, ja niiden sotkujen siivoilu on aika rasittavaa.

Jäljelle jäi siis solmutekniikka, josta en siis ollut koskaan ennen kuullutkaan. Siinä on ideana se, että pussin pää leikataan auki siten, että siitä jää roikkumaan suikale muovia. Sitten suu sitaistaan suppuun suikaleen avulla. Näytti kuvassa kätevältä, joskin epäilin solmun pitävyyttä. Päätin kuitenkin kokeilla ensimmäisen tilaisuuden tullen – joka tuli vastaan tänään. Kyseessä oli pienehkö pussi kuivattuja hedelmiä. Leikkasin pussin auki, ohjeen mukaan, mutta voi! Lähes täyttä pussia ei saanut suikaleella kiinni. Kaiken lisäksi koko suikale lopulta irtosi yrittäessä ja jäljellä oli vain avonainen, entistä pienempi pussi.

Tässä vaiheessa totesin, että pussinsulkijat ovat kuin ovatkin olleet loistava ostos. Ne ovat käytännöllisiä ja tarpeellisia. Noin puolet niistä on jatkuvasti käytössä. Yksikään ei ole mennyt rikki. Lapsi ei saa niitä itse auki. Ne pitävät myös kaikenlaisesta muovista tehdyt pussit tiukasti kiinni. Ne edustavat toisin sanoen täydellistä muotoilua. Kaikesta tästä johtuen totesin, että haluan ehdottomasti omistaa ne.

 

Miten sievä ja siisti!

Miten sievä ja siisti!

En kanna näistä enää pienintäkään huonoa omaatuntoa. Katri sanoo aina osuvasti, että on hedelmällisintä miettiä, mitä pystyy ja haluaa tehdä niillä resursseilla ja niistä lähtökohdista, jotka juuri sillä hetkellä on käytettävissään. Tässä elämäntilanteessa tämä on paras ratkaisu tähän (äärimmäisen triviaaliin) ongelmaan. Ajatelkaa, että pussinsulkijoista virisi yksi blogin vilkkaimmista keskusteluista viime aikoina! Tosin muovipussit tuntuvat kirivän hyvää vauhtia. Näköjään nämä arjen pienimmät yksityiskohdat herättävät yllättävän isoja ajatuksia.

3 vastausta artikkeliin ”Pussinsulkijan paluu

  1. Yksi vinkki vielä tähän pussinsulkijakeskusteluun ja pohdintaan: minä laitan vaillinaiset pakastepussit kiinni kumilenksuilla. Eli kieputan pussinsuun ympärille joitakin kertoja lenksun. Kumilenksut kestävät yllättävän hyvin siinä ja ovat pitkäikäisiä 🙂

  2. ”Kumilenksut kestävät yllättävän hyvin siinä ja ovat pitkäikäisiä”

    Itsellä eri kokemukset. Säästän jokaisen talouteen tulevan kuminauhan (laitan kahden erikokoisen kynämukin ympärille silleen sopivan löysästi) ja yleensä kerta vuoteen joutuu ison osan heittämään roskiin: ovat kuivuneet korpuksi.

    Fanitan sekä klipsejä että noita kuvassa olevia muovisia pussinsulkijoita. Toki useimmiten vain solmin pussin, jos mahdollista.

    • Tämä on vastaus sekä Soilille että ölkölille: voisiko olla niin, että kuminauhat kuivuvat jos niitä ei käytä? Mulla on epämääräinen ajatus alkaa säästää kumilenkkejä, mutta ensin pitäisi keksiä niille jokin järkevä ja helppo paikka, pois silmistä kuitenkin. Ennen sitä älynväläystä käytän pussinsulkijoita hyvissä fiiliksissä. Ne toimii, ja niille on oma paikka pois silmistä… 🙂

Jätä kommentti