Ruokajärki – missä mennään?

Ruokajärki-projekti on kestänyt nyt hieman yli kolme kuukautta. Viime marraskuun alussa sain tarpeekseni arkiruokaan liittyvästä stressistä ja aloin ensimmäistä kertaa analysoida asiaa tarkemmin. Sen seurauksena koko ruokasysteemi on kokenut aikamoisen mullistuksen. Olen siivonnut ja järjestänyt jääkaapin, pakastimen ja kuivakaapin. Olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, kuinka ruokaa menisi entistä vähemmän roskiin. Ennen kaikkea suunnittelen nykyisin viikon ruokalistat etukäteen. Seuraavassa pieni katsaus siihen, miten homma nykyisin toimii.

Ruokasuunnittelu on osoittautunut olennaisimmaksi lenkiksi tässä kokonaisuudessa. Jos se jää tekemättä, kaikki muukin mättää. Paradoksaalista kyllä, edes kolme kuukautta ei ole riittänyt siihen, että suunnittelu hoituisi täysin automaattisesti. Tässä näkee, miten vaikeaa on muuttaa vanhoja tapojaan, vaikka motivaatio olisikin korkealla. Nykyisin teen suunnitelman kerran viikossa, yleensä maanantaina tai viimeistään tiistaina. Sunnuntaina pystyn yleensä miettimään maanantain ruoan, mikä antaa käytännössä yhden päivän armonaikaa. Tiistaina on sitten viimeistään pakko ryhdistäytyä, ja kirjoittaa loppuviikon ruoat ylös. Tällaisenaan systeemi toimii riittävän hyvin. Se ei ole ideaali, mutta helpottaa kuitenkin kaupassa käymistä ja ruoanlaittoa niin paljon, että niistä ei tarvitse juuri stressata. Jos systeemi olisi täydellinen, tekisin kahden viikon listat kerralla, mutta sitä en ole vielä saanut aikaiseksi. Suunnittelu ja siihen ryhtyminen on yllättävän työlästä, vaikka tiedän tarkalleen miten suuri hyöty siitä koituu.

Ruokahävikki sen sijaan on vähentynyt merkittävästi. Suurimmat syyt sille on juuri tuo suunnittelu, sekä – ehkä hieman yllättäen – jääkapissa vallitseva järjestys. Suunnittelu johtaa luonnostaan siihen, että ylimääräistä ruokaa tulee ostettua entistä harvemmin. Jääkaapissa tavarat ovat nyt ryhmitelty loogisesti, mistä puolestaan seuraa se, ettei takariviin pääse piiloutumaan mitään outoa. Näin jälkikäteen ajateltuna ihmettelen, miksi siedin sekasortoa niinkin pitkään, mutta menneitä on turha murehtia. Nykysysteemi joka tapauksessa takaa sen, että tiedän koko ajan purkin tarkkuudella, mitä jääkaapissa on. Edelleen haasteena ovat hedelmät ja kasvikset, jotka tuppaavat helposti pilaantumaan ennen kuin ne syödään loppuun. Tässä auttaisi lähinnä omien ruokatottumusten muuttaminen.

Järjestys kaikissa kaapeissa ei enää ole ihan niin sotilaallinen kuin alussa, mutta riittävän selkeä kuitenkin. Silloin tällöin järjestän hyllyjä, jos ne meinaavat sekaantua uudelleen. Eniten treenattavaa on edelleen annoskokojen suunnittelussa ja pakastimen hyödyntämisessä. Määriä on vaikea saada kohdalleen, koska syöjien määrä vaihtelee joskus yllättävästikin. Joskus varaudun useampaan syöjään, ja sitten tähteitä jääkin yli enemmän kuin luulin. Ne pitäisi opetella heti laittamaan pakastimeen, jotta sinne kertyisi valmiita ruokia, jotka voi ottaa nopeasti käyttöön kun on tarvis.

Seuraavaksi haluan uudistaa ruokien säilytykseen käytetyt astiat. Muovit saavat kyytiä ja lasia tulee tilalle. Tästä lisää myöhemmin.

Tämän viikon ruokalista on myös päivitetty.

Jätä kommentti