Lisää karsimista

Tähän mennessä olen heittänyt pois tai kierrättänyt seuraavat esineet:

  1. Useampi kassillinen vaatteita
  2. Ällöttävä kylpyharja
  3. Keittokirjoja
  4. Tuikkukuppi
  5. Vekotin

Ilokseni huomasin, että taloyhtiön kierrätyshyllyyn viedyistä keittokirjoista kaksi oli lähtenyt jonkun matkaan. Toivottavasti niistä on iloa uudelle omistajalleen. Hyödynsin jälleen samaa hyllyä, ja vein sinne tällä kertaa tuikkukupin. Minä en tunnetusti ole kynttiläihmisiä, joten tämä kippo on jäänyt käyttämättä jo monta vuotta. WP_000557

Kuvan värit eivät ole kohdallaan, oikeasti kuppi on ruskea, ja siinä on turkooseja raitoja. Siis miellyttävän näköinen, tässä kuvassa se näyttää aika luotaantyöntävältä. Tämän lienen saanut kenties tuparilahjaksi johonkin aikaisempaan asuntoon vuosia sitten. Nyt sen aika oli siirtyä muualle.

Viimeisin löytö kuuluu jälleen turhakkeiden sarjaan. Olen ostanut sen Tukholmasta, muistaakseni Åhlensilta, mahdollisesti vuonna -98. En tiedä miksi tätä kutsutaan:

WP_000558

 

Tämä on sellainen kuivaharjausväline, jonka on tarkoitus vilkastuttaa verenkiertoa ja kiinteyttää ihoa. Edellisen kerran tätä on käytetty mahdollisesti vuonna -99. On varsin kyseenalaista, onko tästä ikinä ollut mitään hyötyä. Kauneudenhoitorutiinini ovat jo vuosikausia olleet niin pelkistetyt, että en todellakaan jaksa alkaa harjailemaan koipiani. Hyvä kun muistan laittaa iltaisin rasvaa naamaan. En keksi tälle mitään järkevää uusiokäyttöä, eikä tällaista esinettä voi oikein kierrättääkään, joten tämä menee roskikseen.

Vaatteita lukuunottamatta näitä kaikkia esineitä yhdistää monta asiaa: ne on hankittu tai saatu kauan sitten, niitä ei ole käytetty moneen vuoteen, niitä on säilytelty vanhasta muistista ilman mitään suurempaa syytä ja niihin ei liity ertyistä tunnesidettä. Ilmeisesti olen pitänyt niitä vain omistamisen ilosta? Yksittäiset esineet ovat minimaalinen osuus koko omaisuudesta, mutta tulee hyvä mieli kun heittää jotain aivan tarpeetonta pois. Tulee jotenkin kepeä olo.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)