Joulu paketissa

Kuusi on kärrätty ulos, kaikki koristeet kuskattu takaisin vinttiin ja tammikuu palaa normaaleihin rutiineihin huomenna tänään. Joulun pakkaaminen ei ole lempipuuhaani. Kaikkea pientä sälää on levinnyt ympäri asuntoa, ja puolet niistäkin on särkyviä. Salaiset aseeni ovat talouspaperi ja alkuperäispakkaukset.

Olen säästänyt kaikkien kuusenkoristeiden alkuperäiset laatikot, kuusenjalkaa myöten. Niihin pakattuna pallot pysyvät sekä ehjinä että järjestyksessä. Fyllaan kaikki ylimääräiset kolot talouspaperilla, joka on sopivan pehmeää ja mukautuvaa. Hopeanauhat ja tähden sujautan minigrip-pusseihin, jotta ne eivät tummuisi. En ole ihan varma, tummuisivatko nämä nykyiset nauhat samalla tavalla kuin ennen, mutta ainakin kaikki on pysynyt kauniin kirkkaina tähän asti. Joulukoristeet pakataan pahvilaatikoihin, joissa lukee päällä mitä niissä on. Vintissä ne kaikki majailevat samassa kaapissa. Sinne olen vienyt myös joulupaperit ja lahjapussit.

Vaikka joulu onkin kiva, olen oikeastaan jo iloinen, että tavallinen arki alkaa. Tykkään saada normaalit siivous- ja pyykkäysrutiinit kohdilleen. Sama koskee ruokasuunnittelua. Jääkaappi on ollut niin täynnä, että hieno järjestys on mennyt vähän sekaisin. Olen syönyt niin monta vihreää kuulaa, että seuraavan kerran niitä kaipaa varmaan vasta ensi jouluna. Tänään päästään vielä viikonlopun jämillä, mutta uusi ruokasuunnitelma täytyy tehdä pikapuoliin. Viime viikko puuttuu netistä, koska suunnitelmaa ei ollut. Söimme joka toinen päivä kylässä, ravintolassa tai edellisten päivien tähteitä jääkaapista, joten suunnitelman tekeminen ei tuntunut tarpeelliselta.

2 vastausta artikkeliin ”Joulu paketissa

  1. Meillä jouluaika saa jatkua vielä tämän viikon. Kuusi on niin hyvässä kunnossa ja kaunis, etten raaskinut sitä vielä loppiaisena pois heittää… =)
    Ja suomalaisessa kansanperinteessä jouluhan loppuu vasta Nuutinpäivään joka on 13.1. eli ensi sunnuntaina.
    Ensi viikonloppuna sitten pakataan joulukoristeet taas vuodeksi laatikkoon.

    • Minäkin olen joskus jatkanut joulua Nuutinpäivään asti, mutta jostain syystä tänä vuonna tuntui jo nyt siltä, että saa riittää. NÄköjään oli riittänyt muillekin meidän talossa, koska roskakatoksessa oli komea kasa kuusia tänä aamuna 🙂

Jätä kommentti