Ruokalistat julki

Tadaa! Tuosta kuvan alapuolelta löytyy nyt uusi sivu, jonne olen päivittänyt tämän ja seuraavan viikon ruokalistat. Tai siis sen, mitä olen suunnitellut laittavani seuraavan kahden viikon aikana. Nyt muutama tärkeä pointti:

Meidän normaali viikkoruoka EI näytä tuollaiselta. Nämä listat ovat noin 100 kertaa monipuolisemmat ja mielenkiintoisemmat kuin mitä yleensä syömme. Se on tässä juuri pointtina. Tällaista ruokalistaa haluaisin noudattaa, mutta en ole noudattanut. Nyt kokeillaan, muuttuvatko nämä kuvitelmat todellisuudeksi, kun olen kirjoittanut ne paperille. Toisaalta en käyttänyt listojen tekemiseen niin paljon aikaa, kuin olin ennalta suunnitellut. Ei tullut sopivaa hetkeä vastaan, joten listat on koottu useammassa erässä. Keittokirjoja on konsultoitu.

Olen merkinnyt listaan kaikki ”erikoistilanteet”: mitä pitää ottaa pakastimesta, milloin tulee vieraita ja milloin aion tehdä jotain ruokaa pakastimeen odottamaan myöhempiä aikoja. Nämä asiat heijastuvat myös ostoslistaan.

Kauppalistan suunnittelu on vielä tekemättä. Lähden kauppaan nyt maanantaiaamuna, ja seuraavan kerran keskiviikkona, kun tarvitsen tuoretta kalaa. Yritän tehdä mahdollisimman tarkan listan, jotta ei tule hutiostoksia.

Lista on sikäli kunnianhimoinen, että sillä on pari sellaista ruokaa, joita en ole ennen tehnyt. Varaan myös oikeuden muutoksiin – listan on tarkoitus palvella minua, eikä päinvastoin. Tajusin, että ensi viikolla ei ole kalaa, joten spagetti taitaa muuttua uuniloheksi vielä. Haluaisin jauhelihakastiketta pakkaseen, mutta sitä ehtii tehdä toistekin. Päivitän ruokalistoja myös tänne, mikäli teen muutoksia.

Tulossa tällä viikolla: pidän teitä ajantasalla sen suhteen, miten toteutus lähtee sujumaan. Lupaan olla rehellinen: jos menee ihan pyllylleen niin sitten raportoin senkin. Jääkaapin inventaariota olen lykännyt päivästä toiseen, mutta tiedostan kipeästi, että ilman sitä tämä homma ei toimi. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä sen tänään. Ajattelin myös kirjoittaa tämän viikon listasta tarkemmin vaikkapa huomenna. Myös Kutri.netin Katrin on tarkoitus kokeilla samantyyppistä ruokasuunnittelua, ja varmaan teemme jossain vaiheessa jotain yhteistä yhteenvetoa aiheesta.

Jee! Nyt tämä vihdoin lähtee liikkelle!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)