Sälää siellä, sälää täällä

Jos joku minua kodissamme tällä hetkellä ärsyttää, se on sälä, jota tuntuu löytyvän aivan loputtomasti. Ensisijaisesti syytän tästä perheen alaikäistä, joka on siinä iässä ettei mitään sälää hienompaa tavaraa ole juuri olemassa.

Meillä ei ole hirveästi koriste-esineitä, posliininorsuja ikkunalaudoilla tai edes tuikkukuppeja pöytien päällä. Tavaroilla on omat paikkansa ja siivousrutiinitkin ovat ihan kohdillaan. Joten mistä sitä sälää sitten ilmaantuu jatkuvasti? Analysoin asiaa, ja tulin seuraavaan lopputulokseen: mikä tahansa pikkuesine muuttuu säläksi sillä sekunnilla, kun sen sijoittaa väärään paikkaan. Mikä yhdistää sanakirjaa, narun pätkää, proppua, kaulakorua, lelu-ukkelia, kynää, pyyhekumia ja pyykkipoikia? Se, että ne ovat kaikki tällä hetkellä väärässä paikassa. Tarkemmin sanottuna asetettuna jollekin niin korkealle tasolle, että alle metrin mittainen tyyppi ei yletä saamaan niitä käsiinsä.

Sälää muodostuu meillä lähes systemaattisella kaavalla. Ensin lapsi saa käteensä jonkun pienen esineen. Sen jälkeen vanhempi noukkii sen talteen, jottei em. lapsi syö, heitä tai riko  kyseistä esinettä. Tämä tapahtuu muiden toimien ohessa, joten vanhempi sijoittaa esineen hyllylle, joka sattuu olemaan lähimpänä. Pian näyttää siltä, että sitä saamarin sälää on joka paikassa, ja seuraa pienimuotoinen turhautuminen tilanteeseen. Tämä selittää myös sen, miksi välillä tuntuu siltä, että koti ei pysy siistinä jatkuvasta yrityksestä huolimatta. Toisaalta analyysi helpotti oloa, koska tajusin ettei sälä synny itsestään, vaan omien valintojeni seurauksena.

Luonnollinen ratkaisu olisi tietysti muuntaa koti sellaiseksi, ettei missään ole mitään tai vaihtoehtoisesti pultata kaikki kiinni paikalleen. Molemmat ideat tuntuvat aika huonoilta, joten joudun alistumaan siihen, että noukin jatkuvasti esineitä takaisin omille paikoilleen. Pidän visuaalisesta selkeydestä, johon ei kuulu lukematon määrä sekalaisia tavaroita siellä sun täällä. Pyrin siihen suuntaan edelleenkin. Toiset taistelevat tuulimyllyjä vastaan, minun vastustajani ovat legoukkoja ja kaukosäätimiä.

8 vastausta artikkeliin ”Sälää siellä, sälää täällä

  1. Oi, tämähän oli kuin omasta elämästäni! Lienee melko yleinen ongelma joka perheessä, mutta ehkä erityisesti juuri näissä alle metristen kodeissa… 😀 Turhauttaa, että vaikka ”omat” sälänsä jaksaisikin siivota, en osaa (enkä useinkaan viitsikään) siivota varsinkaan puolison (=sähkömies) sälöjä… Pelkkä sekalaisena laatikkoon tunkeminenkaaan ei oikein tyydytä. Koska se laatikko on sitten pian täynnä. 😀 Ja jatkuva isommille lapsille huomauttelukin alkaa melko nopeasti tympiä kaikkia osapuolia. Mikä neuvoksi?

    • Tässä asiassa en osaa neuvoa kyllä yhtään. Hermot menee, mutta ilmeisesti tämä ilmiö on niitä, jotka on lapsiperheissä vaan hammasta purren hyväksyttävä, ja uskottava että kyllä se ohi menee aikanaan. Samoin kuin kai sekin, että ruokapöytään on aina jämähtänyt puuroa…

  2. Mitenkäs antropologi Mary Douglas teesinsä ilmaisikaan. Jotain tyyliin ”Lika on väärässä paikassa olevaa materiaa”.

    Ihan loistava postaus, kiitti!

    • Loistava kommentti myös 🙂 ”Meillä ei ole likaista, meillä on vain materiaa väärässä paikassa” 😀 Tähän vetoan jatkossa 🙂

  3. Voi, niin tuttua… kutsumme mieheni kanssa ilmiötä ”painovoiman kiroukseksi” = lasten tavarat valuu yläkerrasta alakertaan ja olohuoneeseen.
    Meillä on kyllä jo reilusti ”yli metristä” jälkikasvua 3 kappaletta, mutta silti tuota sälää tuntuu löytyvän jatkuvasti ihan kaikkialta. Ja sitten se seuraava kysymys yleensä on: Missä se mun harja, pinni, lelu, (mikä tahansa asia) on ? Vastaus:Ihan siellä minne sen olet kädestäs jättänyt… ? Ja ruoka-astiat siellä sun täällä jne. jne. ARGH!
    Mikään muu ei auta kuin tavaran reilu vähentäminen, joka ei oikeasti totaalisesti onnistu viiden hengen taloudessa.
    Olen ottanut sellaisen linjan, etten enää huomautele asiasta. Kerään sälät säännöllisesti (yleensä kerran päivässä/viikossa), jokaiselle omaan kasaan ja siitä jokainen perheenjäsen hoitaa ne pois silmistä. Ja vien mennessäni ja tuon tullessani aina kun näen jotain väärässä paikassa vien mennessäni oikeaan paikkaan.

    • Voin vain kuvitella, miten sälätilanne kertautuu perhekoon kasvaessa. Olen usein miettinyt, että jos jaksaisin olla tiukempi sen suhteen, mitä laatikoita lapsi saa penkoa, tilanne voisi olla helpompi. Mutta ihan koko ajan ei jaksa ja ehdi olla kieltämässäkään. Joten sitten vaan jatketaan noukkimista…

  4. Tuo vaihe vie oman aikansa, mutta menee ohi… Lohduttaudu sillä. On kuitenkin pakko toimia juuri noin tai muuten voi käydä vaikka ja mitä. Kun oma katse aikanaan hetkeksi herpaantui, minun pikkuiseni keksi työntää askartelusilmän (jonka oli salaa irrottanut kerhotyöstään) sieraimeensa. Ei osannut vielä edes puhua, mutta osoitti nenäänsä. Tajusin, että jotain on pielessä, kurkkasin lampulla sieraimeen ja vastaan tuijotti silmä. Melko villi fiilis. Vain lääkäri sai sen pois 40 minuutin session jälkeen. Toisena kertana, kun käänsin selkäni veikkaan että minuutiksi, hän tuli osoittaen suutaan. Avasin suun ja tutkin ja sain huomata, että hän oli keksinyt pureskella jouluvalosarjan lampun. Onneksi sellaisen pienen vaan, ilman sähköä thank God, mutta yhtäkaikki kitalaki täynnä siruja. Siitäkin selvittiin. Ja meidän poika on rauhallisuuden perikuva eli mitä keksiikään vähän villimpi tapaus… Raivailkaa siis vaan ahkerasti. Pienempi paha, vaikka onkin rasittavaa.

    Mulla oli aikanaan ns. säläsäilöjä. Tarjottimia, joille nostelin epämääräisyydet. Ne näyttää vähän vähemmän kauheilta, kun on keskitetty yhteen. Toimii myös mm. vessan purnukoille ja muulle sälälle, näyttävät siistimmältä tarjottimen päällä. Joskus vaikuttavat jopa asetelmille… Kun vaan äkkiä katsoo.

    • Nyt ollaan pari vuotta oltu jo selvemmillä vesillä, mutta seuraava on vuoden päästä taas siinä iässä, että säläsäilöille on käyttöä.

      Mutta silmä nenässä… voi ei!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)