Turhake

Tämä on tarina suorastaan ällistyttävästä tuotteesta. Se alkaa melko tavanomaisesti, mutta päättyy vähintäänkin yllättävään lopputulokseen. Saimme sairaalasta mukaan räikeän vihreän mainoslaukun, jossa oli vaippoja ja muita vauvojen tarvikkeita. Tästä on jo muutama vuosi aikaa, mutta yksi tuote on edelleen tallella. Se on tässä:

Kaipaako vauvasi sokerijuurikasta?

Kuva on järkyttävän huono (syystä jonka tiedätte), mutta eipä ole tuotekaan häävi. Pullossa on  vauvojen sampoota. Ulkonäkö on aika vakuuttava: on söpö vauveli, on ympäristömerkki, ja tuotteen sanotaan sisältävän ”pohjoismaista sokerijuurikasuutetta”. Vastasyntyneen kanssa kotiutuvat vanhemmat lienevät oivallinen kohdemarkkina erilaisille turhakkeille, sillä siinä vaiheessa sitä on enemmän tai vähemmän pöllämystynyt kaikesta. Itsekin käytin tuotetta muutaman kerran, ennen kuin tajusin ettei siinä ole mitään järkeä.

Ensimmäinen asia tietysti on, että vauvojen ja pikkulasten tukka ei rasvoitu, joten sitä ei ole tarpeen pestä samalla tavalla säännöllisesti kuten aikuisten. Sitten tietysti tulee niitä tilanteita, kun jälkikasvu on hieronut puurot kaksin käsin hiuksiinsa, ja jonkinlainen pesuaine on tarpeen. Lapselle haluaa tietysti käyttää mahdollisimman mietoa ainetta, mutta mikä tekee Liberon shampoosta erityisen? Tämä kysymys on relevantti, koska kun vertaan tuoteselostetta eli ns. INCI-listaa omaan normaalien hiusten hajusteettomaan shampooseen, ainesosat ovat käytännössä samat. Shampoo sisältää vettä, peseviä aineita,  hiusta pehmentäviä ja hoitavia ainesosia ja vaahtoa tekeviä aineita sekä säilöntäaineita. Samaa kamaa kuin tavallinenkin shampoo.

Yksi ero kuitenkin löytyy: pohjoismainen sokerijuurikasuute! Sitä ei omassa shampoossani ole. Mutta sitten herää kysymys – miksi vauvan tukka tai päänahka tarvitsisi sokerijuurikasuutetta? Lisääkö sokerijuurikasuute päänahassa lapsen hyvinvointia? Ajatus on absurdi. Entistä kummemmaksi asia muuttuu, kun alkaa lukea INCI-listaa. Siellä ei puhuta sokerijuurikasuutteesta halaistua sanaa. Voin vetää tästä ainoastaan sen johtopäätöksen, että Liberon mielestä lasten hiukset tarvitsevat mielikuvitus-sokerijuurikasuutetta. Tai sitten uutetta on tuotteessa niin häviävän vähän, ettei sitä ole tarpeen merkitä tuoteselosteeseen, mikä puolestaan johtaa takaisin samaan lähtökohtaan –  sokerijuurikasuute toimii tässä tuotteessa mielikuvituksen voimalla.

Mitä tästä opimme? Älä usko mainoksiin vaan lue tuoteseloste. Ilmainen tavara ei ole sama kuin tarpeellinen tavara. Käytä maalaisjärkeä. Loppuun voisi vielä todeta, että tämä ei todellakaan lisännyt luottamustani Liberon muita tuotteita kohtaan.

Muilla samanlaisia kokemuksia?

3 vastausta artikkeliin ”Turhake

  1. Törmäsin aivan samoihin pulloihin vähän aikaa sitten kun siivosin (tyhjensin) vessan kaappeja. Kaksi vuotta olin niitä säilyttänyt. En kyllä perehtynyt yhtä tarkasti tuoteselosteeseen. Niitä vihreitä kasseja käytettiin meillä satunnaisesti hoitolaukkuina. En ole koskaan perustanut erikseen ostettavista hoitolaukuista, ehkä siksi koska kannan muutenkin aina suurta laukkua mukana, mihin mahtuu kaikki tarpeellinen myös lapsille. Vihreät laukutkin ovat saaneet lähteä. Laukun sisällöstä vaipat ja lelu olivat ainoat hyödylliset tarvikkeet meille. Mainoslahjat tuntuvat aluksi ilmaisuudessaan kivoilta, mutta osoittautuvat yleensä turhiksi. Nykyään suhtaudun paljon kriittisemmin kaikkeen ”ilmaiseen”, kylkiäisiin ja muihin sivutuotteisiin.

    • Se vihreä laukku oli kyllä täysin turha! Ensinnäkin se oli niin karmaisevan värinen, etten halunnut kulkea sen kanssa missään. Sisällöstä vaipat taidettiin käyttää, ja lapsi ihastui leluun vaikka sekin oli mielestäni ruma. Öljy on käyttämättä edelleen – lieneekö enää edes kunnossa? Olen epämääräisesti ajatellut hyödyntää sitä jalkakylvyissä, mutta eipä ole tullut toteutettua. Shampoolla olen nyt viime aikoina pessyt omia hiuksiani, koska haluan päästä putelista vihdoinkin eroon. En enää muista, oliko siellä muuta sisällä. Olen kanssasi aivan samaa mieltä ilmaislahjoista. Yleensä ne nykyisin harmittavat enemmän kuin ilahduttavat.

  2. Päivitysilmoitus: Hämärämpi kosmetiikkakokeilu | Jennin Arkijärki

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)