Kulisseissa tapahtuu

Postaustahti on hieman hidastunut viime viikkoina. Syynä on kesäloma ja siihen liittyvät reissut. Aina ei ehdi koneen ääreen tai pääse verkkoon sopivalla hetkellä. Arkijärki ei kuitenkaan ole hiipumassa minnekään, päinvastoin! Kulisseissa käy kova kuhina, kun valmistelen blogin siirtoa uuteen osoitteeseen. Se ottaa tosin hieman aikaa, koska en ole aiemmin laittanut pystyyn nettisivuja muutoin kuin näille ilmaispohjille. On siis mm. pitänyt tutustua webbihotellien ihmeelliseen maailmaan. Kerron muutoksista tarkemmin sitten, kun homma alkaa pelittää kunnolla.

Huomiselle on ajastettu uusi artikkeli, ja sunnuntaina ilmestyy joka tapauksessa uusi linkkilista kiinnostavista aiheista, joihin olen viime aikoina törmännyt. Päässä vilisee juttuideoita, ja voin jo luvata että elokuussa tahti taas tiivistyy. Siihen saakka siis hieman hiljaisempaa, vaikka toki artikkeleita tänne ilmestyy myös ensi viikolla.

Jätä kommentti