Projektipäivitys

Tänään tehtyä:

  • Autopino käyty kunnolla läpi. Tarpeettomat heitetty paperinkeräykseen, loput järjestetty aiheen mukaan yhteen kansioon.
  • Eroteltu omat ja lapseen liittyävät paperit toisistaan.
  • Lajiteltu jälkimmäinen ryhmä aiheittain muovitaskuihin.

Tähän kaikkeen meni jälleen noin tunti. Tunsin saaneeni paljon aikaan, ja palkitsin itseni urakan päätteksi skonssilla. Oikeastaan oli pieni kiusaus jatkaa omien paperien lajittelua eteenpäinkin, mutta tulin järkiini ja päätin jatkaa huomenna tai mahdollisesti vasta maanantaina. Omien papereiden pino on nimittäin korkea ja sekava, joten siihen uppoutuminen vaatii oman aikansa.

Tätä projektia tehdessä on noussut mieleen monia asioita arkistointiin ja papereiden hallintaan liittyen, joista varmasti kirjoitan oman postauksen sitten kun saan tämän valmiiksi. Tässä kuitenkin muutamia havaintoja lyhyesti:

  • Päätöksenteko on avainasemassa
  • Ryhmittely ja lajittelu ei välttämättä ole yksinkertaista
  • Mitä kannattaa säilyttää varmuuden vuoksi? Minkä säilyttäminen on turhaa?
  • Miksi arkistointi on niin työlästä (vastaus löytyy kohdasta 1)

Arkijärki ja paperiprojekti siirtyvät viikonlopuksi pienelle tauolle, mutta homma jatkuu maanantaina!

 

Jätä kommentti